Sähkömarkkinoiden erikoinen elokuu
Alentunut sähkön hinta heilahti takaisin ylös elokuussa käyneiden samanaikaisten sattumien vuoksi. Hintojen pitäisi palautua taas alhaisemmalle tasolle, kun siirtoyhteyksien ja tuotantolaitosten tilanne palautuu normaaliksi.
Katsaus sähkön hintojen kehitykseen
Kuluneen kesän aikana spot-hinnat painuivat kuukausitasolla alhaisimmalle tasolleen sitten vuoden 2020. Esimerkiksi toukokuun keskihinta on alhaisin sitten heinäkuun 2020. Merkittävimmät tekijät sähkön hinnan voimakkaalle laskulle ovat olleet tuuli- ja aurinkovoimakapasiteetin kasvu, Olkiluodon kolmosyksikön säännöllisen sähköntuotannon aloitus sekä toukokuussa ollut tulvakausi. Lisäksi kesäajalle tyypillinen alhaisempi sähkönkulutus on painanut hintoja alaspäin.
Elokuun alkupuoliskolla tuulivoimatuotanto näytti voimaansa, kun runsaiden tuulien vaikutuksesta sähkön spot-hinta painui tuntitasolla useita kertoja negatiivisen puolelle. Esimerkiksi huomionarvoista on elokuun kahdeksas päivä, koska silloin sähkön hinta oli koko vuorokauden ajan negatiivinen.
Viikoilla 34 ja 35 hinnat liikkuivat päinvastaiseen suuntaan, kun useampi negatiivinen sattuma kumuloitui samalle ajanjaksolle. Ensimmäisenä alkukuusta puhaltanut voimakas tuulirintama rauhoittui ja tuulituotanto laski murto-osaan aiemmasta. Toisena Pohjois-Suomen ja -Ruotsin yhdistävä sähkönsiirtoyhteys otettiin pois käytöstä kantaverkon huoltotoimenpiteiden vuoksi. Ja kolmanneksi Olkiluodon kakkosyksikössä huomattiin vuoto roottorissa, minkä vuoksi koko yksikkö jouduttiin ottamaan alas.
Samanaikaiset sattumat heilauttivat sähkön hinnan pahimmillaan maanantaina 21.8. jopa 549 euroon megawattitunnilta (mikä vastaa 68,2 snt/kWh verollista hintaa). Tuon maanantain huipun jälkeen hintapiikit ovat tulleet alaspäin, mutta alkukuun nollatasosta ollaan yhä kaukana.
Elokuun alkupuolella tuntitason spot-hinta painui useita kertoja negatiivisen puolelle kasvaneiden aurinko- ja ydinvoimatuotantojen ansiosta. Kuitenkin kuun puolen välin jälkeen alkaneet Pohjois-Ruotsin ja -Suomen yhdistävän sähkönsiirtoyhteyden huoltotyöt sekä Olkiluodon 2-yksikön vikaantuminen aiheuttivat nousun sähkön hinnoissa. Elokuun keskihinta on pysynyt vielä alle 63 €/MWh (verollisena 8 snt/kWh). Hintojen pitäisi palautua alhaisemmalle tasolle siirtoyhteyksien huoltotöiden ja tuotantolaitosten revisiokauden päättymisen jälkeen.
Spot-hintakehitys
Suomen spot-hinnan kehitys huhtikuusta 2022 alkaen. Elokuun keskihinta on laskettu 29.8. asti. Data: SKM Syspower, 29.8.2023.
Tukkumarkkinoiden johdannaishintojen kehitys
Tukkumarkkinoilla maalis-toukokuu oli hyvin tasaisen markkinahinnan aikaa. Heinäkuussa kuitenkin hinnat tekivät voimakkaan laskuliikkeen, josta hinta ei ole vieläkään palautunut kevään tasoille. Esimerkiksi vuoden 2024 Suomen tukkuhinta on noin 55 €/MWh.
Tulevaa talvea hinnoitellaan tukkumarkkinoilla tällä hetkellä 74 €/MWh hintatasoille, kun vielä ennen kesää talvea hinnoiteltiin jopa 100 €/MWh hintatasolle. Tukkumarkkinoiden liikkeet eivät ole kuitenkaan takuu talven hintatasosta, vaan se voi vielä muuttua sään, polttoaineiden hinnan tai tuotantotilanteen mukaan.
Lisäksi on hyvä huomioida se, että vaikka tukkumarkkinoiden tuotteet hinnoitellaankin suhteellisen alhaisille tasoille, voivat yksittäisten tuntien piikkihinnat olla silti kovia, kuten nyt elokuussa ollaan saatu huomata.
Tukkumarkkinoiden johdannaishintakehitys Suomen hinta-alueen (SYS+SYHEL) vuosituotteille 2024–2026. Data: SKM Syspower, 29.8.2023.
Sanastoa
Spot-markkinat: Sähkön fyysisen toimitukseen perustuva, kerran päivässä vuorokautta ennen sähkön toimitusta käytävä suljettu huutokauppa. Toimijat lähettävät tarjouksensa sähköpörssiin, missä tarjousten perusteella lasketaan sähkön Nord Pool -alueen systeemihinta ja aluehinnat tunneittain.
Spot-hinta: Spot-sähkösopimuksen hinta muodostuu perusmaksusta, myyjän marginaalista ja energian hinnasta. Kuluttajalle energian hinta on pohjoismaisen sähköpörssi Nord Poolin Suomen aluehinta lisättynä myyjän marginaalilla. Tulevat sähkön spot-hinnat voit tarkistaa helposti esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksella.
€/MWh: Sähkön hintayksikkö, jolla tukkumarkkinalla käydään kauppaa. Kuluttajamyynnissä käytetään sen kerrannaisyksikköä snt/kWh (10 €/MWh on 1 snt/kWh).
Aluehintaero: Systeemihinnan ja alueellisen hinnan ero. Suomessa ero on Helsingin aluehinnan ja systeemi-spotin (koko Nord Pool -alueen keskiarvohinnan) välinen ero. Ero syntyy kun eri hinta-alueilla on eroja sähkön kysyntä- ja tarjontatilanteessa eikä hinta-alueiden välillä ole riittävästi vapaata siirtokapasiteettia.
Johdannaishinta tarkoittaa sitä hintaa, jolla sähköyhtiöt ja muut tukkumarkkinatoimijat voivat tehdä keskenään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia sopimuksia sähkön ostosta ja myynnistä. Siksi kunkin ajanhetken johdannaishinnat kertovat markkinoiden näkemyksen sähkön pörssihinnan tulevasta kehityksestä.