Rantojen hyvä haltija

Marja Santalahti on raivannut ja hoitanut Korppolaismäen Etelärantaa jo vuosikausia. – Minulla on valtava kauneudenjano. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät huolehdi asuinympäristöstään, hän sanoo.

– Tämä on oikeastaan minun tekemäni ranta, Marja Santalahti kertoo ja viittoo takanaan näkyvää pientä hiekkarantaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten Kaarle Knuutinpojan rantatien päädyssä sijaitseva kaistale oli täysin heinikon vallassa, mutta Marjan sitkeän työn tuloksena paikalla on nyt kaikkia kaupunkilaisia viihdyttävä Etelärannan uimapaikka.

Marjaa ehdottivat valopilkuksi kotikadun asukkaat, joiden mukaan Marja on pyyteettömästi raivannut rantaa ja huolehtinut aina tarpeen tullen koko talon ja lähialueen asukkaiden viihtyvyydestä.

– Kun muutimme avomieheni kanssa taloon kymmenen vuotta sitten, tuossa rannassa kasvoi pelkkää heinää. Ajattelin, että näin hieno paikka ja portti merelle. Kyllähän tähän pitää saada kunnollinen puisto, näköalapaikka ja ranta istutuksineen, penkkeineen ja pöytineen.

Don Quijote kaisloja vastaan

Marjan unelma rantapuistosta ei toteutunut, mutta hänen myötävaikutuksestaan kaupunki toi paikalle lopulta kasapäin hiekkaa ja nyt entisessä heinikossa on pieni uimaranta. Kukaan ei kuitenkaan huolehdi rannasta. Marja on ottanut tavakseen haravoida ja siivota rannan päivittäin.

– Olen kantanut sieltä säkkikaupalla pulloja, mukeja, eväsrasioita, huumepiikkejä, roskaa ja mereltä ajautuneita parruja. Olen perannut hanskat kädessä rantaa ja kaivanut lapion kanssa pieniä ja isoja kiviä veden alta pinoksi rannan vierelle.

Marja on jaksanut kymmenen vuoden ajan taistella Etelärannan uimapaikan lisäksi Kaarina Maununtyttären puiston puolesta. Hän toivoo, että puiston muinaismuistoarvot tunnustettaisiin ja se hoidettaisiin kuntoon.

– Nyt puisto on unohdettu ja luonto on tehnyt tehtävänsä. Puut ovat kuolleet pystyyn ja tuuli on riepotellut risut ympäriinsä. Taistelujen jälkeen saimme paikalle kallioon pultatut pöydät ja penkit, mutta näköalaa varjostavat vielä verkkoaidat.

– Olen kuin Don Quijote, joka taistelee tuulimyllyjä vastaan. Ranta pitäisi vielä ehdottomasti ruopata, jotteivät kaislat valtaisi sitä kokonaan. Tänä kesänä kaislamäärä on helteiden takia viisinkertaistunut. Kaisloihin takertuu vaikka mitä roskaa, eikä niitä saa perattua pois.

Kun puistot ja rannat näyttävät siltä, että niistä huolehditaan, ihmiset viihtyvät ja häiriökäyttäytyminen vähenee.

– Varmaan jotkut ajattelevat, että olen hurja ja hankala, mutta ei haittaa – olen mielelläni sellainen, jos se edesauttaa hoitamaan asioita.

Maalta raikkaiden merituulien ääreen

Marja ja hänen avomiehensä myivät Maariassa sijainneen omakotitalonsa ja muuttivat meren rantaan kymmenen vuotta sitten.

– Puutarhat ovat aina olleet sielunkumppaneitani, joita olen hoitanut pikkutarkasti. Minulla on kaipaus kauneuteen ja kauniiseen elinympäristöön. Puhtaus, siisteys ja kauneus eivät ole kiinni rahasta.

Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun Marjan avomiehen äiti kuoli Tampereella. Yksin jäänyt mies kutsuttiin Turkuun asumaan. Hänelle hankittiin asunto Majakkarannasta ja pariskunta halusi mahdollisimman lähelle.

– Lähdimme kävelemään rantaa pitkin. Pysähdyin tämän talon eteen ja tokaisin miehelle, että tähän minä haluan muuttaa.

Parfyymimyyjästä Leelian lepotuoliksi

Marja on ollut eläkkeellä viisitoista vuotta.

– Jäin eläkkeelle, koska uuvuin. Minulla oli yhdeksän vuotta oma kauneushoitola. Olin sellainen Leelian lepotuoli, johon asiakkaat halusivat tulla hoitoon. Pidin työstäni valtavasti, mutta täytin itseni muiden ihmisten murheilla ja tuskalla.

Lopulta Marjan oli luovuttava rakkaasta työstään.

– Nyt hoidan vain itseäni, kotiamme ja passaan rakasta avomiestäni, joka jää joulukuussa eläkkeelle. Myös tyttäreni ja poikani perheille sekä neljälle lastenlapselle olen aina tavoitettavissa.

Marja opiskeli kosmetologiksi nelikymppisenä, kun edellinen työ laivan myymäläkassana ja parfyymimyyjänä Viking Sallyllä päättyi. Ennen kymmenen vuotta kestänyttä laivapestiään Marja oli opiskellut diplomi-merkonomiksi, perustanut perheen ja eronnut kymmenen vuoden avioliiton jälkeen.

– Kun työskentelin laivalla, äitini ja isäni hoitivat lapsiani niiden viikkojen aikana, kun olin merillä. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Hän otti lapset hoitoonsa ja tuli joka ilta minua tapaamaan satamaan ja kävelimme Linnanpuistossa hetken aikaa, ennen kuin minun piti taas lähteä takaisin. Olihan se romanttista mutta myös valtavan raskasta. Mietin, ettei tällainen elämä voinut enää kauan jatkua, oli henkisesti kova paikka olla aina viikko pois perheen luota.

Kun lama iski vuonna 1990, Viking Line myi Sallyn pois ja henkilökunta ei saanutkaan jatkaa uuden työnantajan palveluksessa.

– Se oli valtava pettymys, mutta myös eräänlainen helpotus. Päätin, että työ merellä riitti minulle ja lähdin opiskelemaan kosmetologiksi.

Sallyllä Marjaa oli muun miehistön tapaan koulutettu hätätilanteita varten ja pelastusharjoituksia oli usein. Marjan vastuulla oli 75 hengen pelastusvene. Kun Sally myytiin, sen nimi muuttui lopulta M/S Estoniaksi. Vuonna 1994 Marja katselikin järkyttyneenä uutiskuvaa uponneesta Estoniasta, joka oli ollut kymmenen vuoden ajan hänen toinen kotinsa ja mietti, että hän olisi aivan hyvin voinut olla tuolla.

– Siitä iski hirvittävä paniikki. Itku ja suru vaihtuivat ahtaanpaikankammoon. Onneksi älysin mennä lääkäriin ja sain apua. Meni vuosia, että hissinkin käyttö ahdisti.

Italialainen sielu suomalaisessa ruumiissa

Marjan estetiikan kaipuu on peruja jo lapsuudesta. 12 vuotta vanhempi isosisko puki hänet aina tyttömäisiin röyhelöihin.

– Olin rasavilli ja leikin poikien kanssa. Juutuin aina röyhelöistäni kiinni puihin ja keinuihin, mutta se ei menoa haitannut.

13-vuotiaana Marja meni Reunamon tanssikouluun ja hänestä tuli ensin etutanssija ja lopulta tanssinopettaja.

– Kävin paljon tanssimassa VPK:n talolla. Ennen tansseihin menoa meikkasin ja laitoin pitkää tukkaani monta tuntia ja pukeuduin mahdollisimman nätisti. Minuun luotettiin kotona sataprosenttisesti. Kun palasin tansseista puolen yön aikoihin, äiti odotti voileivän ja maitolasin kanssa keittiössä.

– Luulen, että olen sielultani italialainen. Matkoillakin ihmiset luulevat minua aina italialaiseksi, nauraa Marja, jonka puhe pulppuaa iloisena ja runsaana koko haastattelun ajan.

– Olen horoskoopiltani kaksonen, ehkä salaisuus piilee siinä. Kun toinen puoli minusta uupuu, toinen jaksaa edelleen.

Tarkan markan esteetikko

Marja tykkää matkustaa, mutta hänelle oma maa on mansikka ja muu maa mustikka.

– Viime aikoina olen matkustellut paljon Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Lempipuuhaani on basaareissa tinkiminen, kertoo Marja, jonka mukaan tarttuu matkoilta aina kimaltelevia sandaaleja, huiveja ja päähineitä.

– Kodin hoitaminen on minulle ykkönen. Teen sitä mikä tuntuu kivalta, kääntelen ja vääntelen, lakkaan kynsiä ja hoidan orkideoja. Sillä tavalla pidän itseni pirteänä.

Marja lukee ahkerasti uutisia. Hänellä on tapana istua tilavalla parvekkeellaan myöhään yöhön ja lukea lehdet kannesta kanteen. Erityisen tarkasti hän seuraa Syyrian sotaa, sillä hänen poikansa on Damaskoksessa YK:n sotilastarkkailijana.

– Yksi harrastukseni on pörssisijoittaminen. Seuraan päivittäin pörssikursseja, ostan ja myyn. Sen verran hyvin olen vuosien saatossa saanut säästettyä, että nyt meillä on avomieheni kanssa haaveissa ostaa 1800-luvun maatalo jostain veden ääreltä.

Talon pitäisi olla vanha, jotta Marja saa kaivettua esiin hirsiseinät. Mukavuudet hän kuitenkin haluaa.

– Tärkeintä olisi päästä luonnon helmaan. Haluaisin pienen palstan, jolla voisin viljellä jotain.

Mutta kaupunkikodista perhe ei luovu ikinä.

– Olen sanonut, että lähden täältä vain saappaat jalassa.

Marjan tärkeät vuodet

1950 syntyy Turussa

1972 menee naimisiin ja tytär syntyy

1973 poika syntyy

1980 aloittaa myymäläkassana ja parfyymimyyjänä M/S Viking Sallyllä

1982 eroaa aviomiehestään

1988 tapaa nykyisen avomiehensä

1994 valmistuu diplomi-Cidesco- kosmetologiksi kansainvälisestä yksityiskoulusta ja perustaa oman kauneushoitolan

2003 myy kauneushoitolan ja jää eläkkeelle

2008 muuttaa Kaarle Knuutinpojan rantatielle