Kun vaaka kallistui kaukolämpöön

Joni Sassi suojavaatetuksessa Samppalinnan taloyhtiön teknisessä tilassa
Valopilkku / 26.2.2026

Maalämpö vai kaukolämpö? Lämmitystavan valinta on yksi taloyhtiön isoista päätöksistä, ja ratkaisulla on pitkät kustannusvaikutukset. Lue, miksi kaksi turkulaista taloyhtiötä – uusi ja vanha – päätyi kaukolämpöön.

Turku saa uuden helmen, kun upea uudiskortteli kohoaa Samppalinnan mäelle. Viidestä kerrostalosta ja noin 160 asunnosta muodostuva kohde on ainutlaatuinen paitsi asukkaalle myös rakennuttajalle.

– On ollut upea päästä suunnittelemaan ja näkemään, kuinka kokonaisuus valmistuu, kertoo TKU-Rakennuksen rakennuspäällikkö Joni Sassi.

Kohteen suunnittelu käynnistyi vuonna 2020. Siinä huomioitiin niin ainutlaatuinen sijainti, asumismukavuus kuin ympäristö- ja vastuullisuusasiatkin.

Kaukolämpö – luonteva valinta

Samppalinnan lämmitysratkaisua pohdittaessa punnittiin niin kauko- kuin maalämpöäkin. Sassi paljastaa, että alun perin vaaka oli kallistumassa maalämmön puoleen.

– Tavoiteltu hiilineutraalius ja korkea toimitusvarmuus johtivat lopulta kaukolämmön valintaan, Sassi valottaa.

Kun ruutukaava-alueella ollaan ja infrastruktuuri löytyy valmiina, oli kaukolämpöverkkoon liittyminen luontevaa.

Joni Sassi

– Vuonna 2025 Turku Energian myymästä kaukolämmöstä 95,2 % tuotettiin biomassalla ja sahateollisuuden sivuvirroilla, lämpöpumpuilla ja lämmön talteenotolla sekä sähkökattiloilla. Turku Energia tukee omilla toimenpiteillään Turun kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä, lisää Turku Energian energiapalvelupäällikkö Lotta Lyytikäinen.

– Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on selvittää kustannustehokkaat ja parhaat mahdolliset ratkaisut. Meidän valintamme oli kaukolämpö, Jori Varho kertoo.

Ei syytä vaihtaa

Muun muassa Naantalissa, Luolavuoressa, Kakolassa, Artukaisissa ja Orikedolla tuotetaan kaukolämpöä, joka pitää lämpimänä yli 200 000 Turun seudulla asuvaa. Niin myös vuonna 1980 valmistuneen rivitaloyhtiön Pernossa.

Jori Varho muutti taloon perheineen 1987. Hän ihastui alueen luonnonläheisyyteen ja yhteisöllisyyteen.

– Meillä on hyvä yhteishenki, vaikka asukkaat ovat vuosien varrella vaihtuneet, Varho kiittelee.

Yhtiön hallituksessa Varho on istunut jo 30 vuotta – tällä hetkellä puheenjohtajana.

18 huoneiston yhtiössä on aina ollut kaukolämpö. Kymmenisen vuotta sitten Varho kuitenkin päätyi selvittämään maalämpöön siirtymistä.

– Maalämpö on merkittävä investointi ja vaatii aina myös sähköisen varajärjestelmän. Myös maalämpöpumppujen kestävyys, kaivojen määrä sekä suurempi tilantarve jäivät mietityttämään, Varho kertoo.

Kaukolämmön edut, kuten selkeä toimintaperiaate, vaivattomuus ja toimitusvarmuus, saivat kallistumaan tutun ja turvallisen kannalle.

Kaukojäähdytystä kesähelteisiin

Kaukolämmön lisäksi Turku Energia tuottaa kaukojäähdytystä. Turku Energian Lyytikäinen kertoo, että kaukojäähdytysverkosto on tällä hetkellä yli 30 kilometrin mittainen – ja laajenee vuosittain.

Sassi harmittelee, että harva tuntee kaukojäähdytyksen.

– Kaukojäähdytykseen liitettyjen osuus kaikista uudisrakennuksista on yllättävän pieni. Mutta kun puhutaan tasokkaista kohteista, on asumismukavuutta tuova viilennys lähes ehdoton, Sassi tuumii.

Viilennys on valttia myös asuntokaupan kannalta. Kohtuullisen marginaalinen kustannus rakennusvaiheessa nostaa jälleenmyyntiarvoa merkittävästi.

– Aina kun kaukojäähdytys on saatavilla uudiskohteisiimme, se myös otetaan, Sassi toteaa.

Kaukojäähdytys parantaa sekä asunnon asumismukavuutta että sen jälleenmyyntiarvoa.
– Kun puhutaan korkeatasoisista kohteista, on viilennys lähes ehdoton, Joni Sassi toteaa.

Kulut ja päästöt kuriin

Lämmityksellä on suuri merkitys rakennuksen elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin. Lämmityksen ja lämpimän käyttöveden osuus on noin 60 prosenttia kokonaiskulutuksesta – jäähdytyksen vastaavasti noin viisi prosenttia.

– Lämpimän veden käyttöä vähentämällä voidaan säästää myös lämmityskuluissa, sillä myös vesi lämpenee kaukolämmöllä, Sassi muistuttaa.

Sassi toteaa, että kaukolämmön ja -jäähdytyksen kohdalla vastuu niin hiilineutraaliuden saavuttamisessa kuin hintatason edullisuudessa jää palveluntuottajalle.

– Isoja askeleita kohti hiilineutraaliutta on jo otettu – onneksi Turku Energia tekee uutterasti työtä tämänkin tavoitteen eteen, Sassi lisää.

Lähellä tuotettua kaukolämpöä
  • Turku Energian kaukolämpöverkko kattaa valtaosan Turusta, Raisiosta, Kaarinasta ja Naantalista – ja lämmittää yli 200 000 ihmisen kodit.

  • Kaukolämpö- ja -jäähdytysverkostot laajenevat jatkuvasti ja liittymismahdollisuuksia selvitetään yhdessä asiakkaiden kanssa

  • Kaukolämpö on toimitusvarma ja kustannustehokas valinta.

Mitä mieltä olet tästä sisällöstä?