Komiikka pitää virkeänä

Kalle Lamberg yritti pitkään eroon hauskan miehen maineesta. Sitten hän tuli järkiinsä ja alkoi naurattaa puolta miljoonaa suomalaista.

Koulussa Kalle Lamberg keskittyi kertotaulun sijasta muiden viihdyttämiseen.

- Olen aina tykännyt esiintyä ja tehdä ihmisiä iloisiksi. Samasta syystä olin koulussa varmaan se klassinen opettajan painajainen, hän nauraa.

Ensimmäisen teatteriroolinsa hän teki vuonna 1993 Sauvon kesäteatterissa, jossa hänen äitinsä toimi maskeeraajana. Peer Gynt -näytelmään tarvittiin pikkupoikaa, ja Kalle oli sopivasti tarjolla.

- Sieltä se kipinä näyttelemiseen lähti. Aloin näytellä Paimion lapsi- ja nuorisoteatterissa, mutta kun muutimme Turkuun, näytteleminen jäi joksikin aikaa. Kokeilin muita harrastuksia, kuten kilpatanssia ja jääkiekkoa sekä olin mukana vapaapalokunnassa, Kalle muistelee.

Lavalle Kallen veti takaisin Turun Nuori Teatteri, jossa hän oli 18-vuotiaaksi asti.

- Nuoressa Teatterissa opin valtavasti teatterin tekemisestä, ja siellä näytteleminen lähti käyntiin toden teolla. Samaan aikaan mukana olivat muun muassa Lauri Tilkanen  ja Linda Wiklund, joiden kanssa mietimme, olisiko Teatterikorkeakouluun pääseminen edes mahdollista. Olimme siinä uskossa, että paikan saavat vain näyttelijöiden lapset, hän sanoo.

Kalle itse ei aluksi edes vaivautunut laittamaan hakemusta.

- Mutta kun Tilkanen pääsi sisään, tuli meikäläisellekin kiire. Seuraavana vuonna minäkin sain paikan ja aloitin näyttelijän opinnot, Kalle kertoo.

Armahdus sisäiselle koomikolle

Mitäpä jos Kalle Lamberg ei koskaan olisikaan päätynyt viihde- ja kulttuurialalle?

- Minusta olisi ehdottomasti tullut baarimikko, hän vastaa hetkeäkään epäröimättä.

- Oikeastaan se on aika samanlaista kuin näyttelijäntyö, ihmisten viihdyttämistä. Läpän heittämisen lisäksi baarimikko ottaa ihmisten kädestä rahaa ja laittaa siihen tilalle juomaa.

Tiskin takana Kalle onkin ehtinyt olla.

- Isäni, joka oli ravintoloitsija, vannotti minua pysymään kaukana niistä hommista. Tietenkin hän löi sillä tavalla vain bensaa liekkeihin, ja ensimmäisen vuoroni tein jo 18-vuotiaana. Ravintola-alan pieniä piirejä pitkin tieto siitä oli seuraavaan aamuun mennessä saavuttanut myös isäni, Kalle kertoo.

Turun ravintoloissa hankittu kokemus oli hyödyksi myös Helsingin vuosina, kun Kalle hankki tienestejä opintojen ohessa. Samaan aikaan, kun hän viihdytti asiakkaita tiskin takana, hän tavoitteli näyttämöllä totisempaa roolia.

- Yritin pyristellä eroon hauskuuttajan maineesta ja tehdä vakavampia juttuja. Teatterikorkean silloinen näyttelijätyön professori Vesa Vierikko sai kuitenkin taottua päähäni, että minun on vaalittava sisälläni elävää koomikkoa eikä yritettävä tappaa sitä. Hän oli oikeassa, koska ilman komiikkaa en olisi nyt tässä, Kalle sanoo.

Kyse ei kuitenkaan ollut absoluuttisesta lajin valinnasta.

- Ymmärsin, että voin tehdä sekä kevyempiä että vakavia rooleja. Niin olen tehnytkin. Humorististen töiden ohella olen esimerkiksi tehnyt roolin Kansallisteatterin Pahuus-näytelmässä sekä näytellyt poliisia Roba-sarjassa, hän kertoo.

Jos minusta ei olisi tullut näyttelijää, olisin baarimikko.

Viihde tekee myös kipeää

Kallen ensimmäinen suuren luokan televisiotyö oli Saturday Night Live vuonna 2016. Siinä hän oli pääroolissa yhdessä Aku Hirviniemen, Pamela Tolan, Jussi Vatasen ja André Wikströmin kanssa.

- Sen myötä sain jalkaa oven väliin televisiopuolella. Ohjelma oli myös ensikosketukseni suoriin lähetyksiin, jotka ovatkin ihan oma lajinsa, Kalle sanoo.

Posse-ohjelmaan mukaan hyppääminen oli Kallelle ammatillinen haaste ja samalla hauskanpidon maksimointia työajalla. Tänä keväänä esitetty Posse-kausi oli Kallelle kolmas.

- Possessa pääsee tekemään hyvin monipuolisesti juttuja: käsikirjoittamaan, vetämään sketsejä, juontamaan ja suorittamaan stuntteja. Meillä on studiossa vain kaksi sääntöä, jotka tulevat lakikirjasta: ei saa mainostaa alkoholia eikä sytyttää kynttilää. Muuten kätemme ovat melko vapaat, ja mitä vain voi tapahtua, hän hymyilee.

Mutta vain kerran on sattunut pahemmin. Reilu vuosi sitten Kalle suoritti stuntin, jossa auto nostettiin ensin kahdentoista metrin korkeuteen ja sen jälkeen pudotettiin alas nokka edellä.

- Tärkein saamani ohje oli, että jalat pitää nostaa koukkuun juuri ennen törmäyshetkeä. Auton ratti oli kuitenkin niin alhaalla, että polveni ottivat siihen kiinni, ja törmäyksen aiheuttama paine kohdistui takalistooni, Kalle kertoo.

Stuntin nostattama adrenaliinitulva peitti aluksi kivun.

- Kotimatkalla pysähdyin huoltoasemalle enkä päässytkään niin vain autosta ylös. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain oli pahasti vialla, Kalle muistelee.

Seurauksena oli häntäluun murtuma.

- Nyt mies on kutakuinkin kunnossa, ja asialle voi jo nauraakin, hän tuumaa.

Koeponnistuksia kotona

Onko komiikan synnyttämisessä siis mitään rajoja?

- Komiikan tekijän kannettavana on aina vastuu. Juuri se tekee huumorin tekemisestä niin kiehtovaa. Pitää osata kulkea tarpeeksi rajoilla, mutta olla kuitenkin ylittämättä niitä. Varsinkin nykyään on oltava melko tarkkana siitä, mistä tekee huumoria, Kalle tuumii.

Kalle ei kuitenkaan koe, että komiikkaa joutuisi tänäkään päivänä tekemään aitouden kustannuksella.

- Yleisöllehän sitä tehdään eikä itselle. Se on koomikon laiskuutta, jos ei ota huomioon, mikä uppoaa yleisöön. Uusien naurattamistapojen kehittäminen on vain raikastavaa ja pitää virkeänä. Siksi tätä jaksaakin tehdä, hän sanoo.

Sketsien ja vitsien koeyleisönä käytetään usein tuotannon väkeä. Jos valtaosa pitää juttua hauskana, se todennäköisesti pääsee jatkoon. Kotioloissa koeponnistusten kohteeksi joutuu usein Kallen avovaimo.

- Hänen kohdallaan mittari on käänteinen. Jos hän pitää juttua tyhmänä, soitan Saariluoman Jaskalle ja kerron, että tämä me muuten tehdään, Kalle nauraa.

Ei ole kotiseudun voittanutta

Jättiyleisön naurattaminen joka perjantai suorassa lähetyksessä ei ole se helpoin tehtävä, etenkään silloin, jos itsellä ei ole paras päivä.

- Mutta juuri niinä päivinä se ammattitaito mitataan. Toisaalta teen niin mahtavaa työtä, että huono päivä harvoin liittyy siihen. Lisäksi minulla on se etu, että työmatkani kestää pari tuntia suuntaansa. Siinä saa melko hyvin nollattua ajatuksensa ja kerättyä hyvää fiilistä ennen h-hetkeä, Kalle kertoo.

Kalle osti avovaimonsa kanssa omakotitalon Raisiosta neljä vuotta sitten. Vaikka miehen työt painottuvat pääkaupunkiseudulle, koti on ja pysyy Varsinais-Suomessa.

- Teatterikorkeakoulussa opettajat näkivät lävitseni ja tiesivät, että palaan tänne heti tilaisuuden tullen. He kuitenkin halusivat, että näen muutakin kuin kotiseutuni, joten he hommasivat minulle harjoittelupaikan Kotkan kaupunginteatterista. Se oli hyvä ja silmiä avaava kokemus. Heti valmistuttuani palasin kuitenkin Turkuun, hän sanoo.

Raisioon Kalle on kotiutunut hyvin.

- Täältä on hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan ja rauhallista asua. Televisiotöiden myötä naamani on tullut monelle tutuksi, ja melko usein lauantaisin kaupassa saan kuulla palautetta edellisen illan ohjelmasta. Kesti myös aikansa tottua siihen, että ihmisiä kiinnostaa, mitä makkaraa ostan kaupasta. Minusta on kuitenkin aina ollut mukavaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan, hän ajattelee.

Poliisiopisto Ruotsin tyyliin

Vapaa-ajalla viihtyäkseen Kalle ei tarvitse järisyttäviä ohjelmanumeroita. Kesäsuunnitelmissa hänellä on viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Myös viime vuoden keväällä hankitulle kesämökilleen Kalle aikoo heti, kun mahdollista.

- Olen oppinut, että kalenterissa on pidettävä tyhjääkin tilaa. Muuten homma ei toimi. Aiemmin tein päällekkäin televisioprojekteja ja teatteria ympäri Suomen, ja viikot menivät sellaiseksi mössöksi, josta ei edes kunnolla muista mitään. Toki edelleen ohjaan ja käsikirjoitan teatteriin, mutta lavalle en ole ehtinyt. Toivottavasti taas joskus tulevaisuudessa, hän pohtii.

Kallen yksi tapa unohtaa työkiireet on sama kuin monella muullakin: katsoa sarjoja ja elokuvia.

- Niiden suhteen olen lähes kaikkiruokainen. Mutta vain lähes, sillä vihaan ruotsalaisia dekkarisarjoja. Asian huono puoli on se, että avovaimoni rakastaa niitä. Aina, kun tulen työreissulta kotiin ja avaan Netflixin, se tarjoaa pelkkää “Murha Böbbelsbergissä” -tyylistä katsottavaa. Jos joku ruotsalainen lukee tämän haastattelun, pyydän nöyrästi: tehkää yksi aidosti hauska poliisijännäri, vaikka vanhan kunnon Poliisiopiston tyyliin. Sitten elämässäni on oikeasti kaikki hyvin, Kalle hymyilee.

Kalle energiankäyttäjänä

+ Keskityn nykyään enemmän energiatehokkuuteen ja virrankulutuksen tarkkailuun. Kesämökkimme energiat toteutin 100 % aurinkosähköllä ja energiakontilla - eikä tarvinnut tinkiä mistään. Mökki on mukavuuksiltaan täysin omakotitalon veroinen!

- Pahimmat tapani ovat valojen turhaan päälle jättäminen ja kodin liiallinen lämmittäminen.

Kalle Lamberg

• Syntynyt 1987, kotoisin Paimiosta.

• Näyttelee, juontaa, käsikirjoittaa ja ohjaa.

• Teatteritaiteen maisteri 2013.

• Äänestettiin kaikkien aikojen hauskimmaksi turkulaiseksi 2017.

• Positiivisin raisiolainen 2019. • Linnateatterin taiteellinen johtaja 2016-2019.

• Perhe: avovaimo sekä mäyräkoirat Pilli ja Pulla.

• Harrastaa frisbeegolfia.

• Työn alla muun muassa “televisioon liittyvää uutta ja vanhaa”.

Tunnetko ihmisen, joka levittää energiaa ja iloa lähiympäristöönsä? Ilmianna meille Valopilkku.

Kerrothan ehdotuksessasi myös taustatietoa ehdokkaastasi: mitä hän tekee työkseen, harrastukset ja erityiset kiinnostuksen kohteet. Lehteen haastateltavaksi valittu valopilkku pääsee meikkaajan ja kampaajan käsittelyyn. Hänet stailataan lehteä varten ja hän saa omaan käyttöönsä valokuvia.

Ehdotuksia voi lähettää osoitteessa valopilkku.fi tai Turku Energia / Valopilkku, PL 105, 20101 TURKU