Hyvillä taajuuksilla

Márk ja Patricia Bertényitä yhdistää halu luoda uutta, kohdata ihmisiä ja olla avuksi muille. Márk on löytänyt oman polkunsa musiikista ja nuorten muusikoiden tukemisesta, Patricia kirjoittamisesta ja työstä teho-osaston hoitajana.

Kun sisarukset Márk ja Patricia Bertényi saapuivat lapsina Unkarista Suomeen syyskuussa 1981, mukana oli vähän tavaraa mutta paljon kysymyksiä. Nyt, 45 vuotta myöhemmin, Márk on kotimaisen musiikkikentän monitaituri ja Patricia kuusi rikosromaania julkaissut kirjailija ja teho-osaston sairaanhoitaja.

– Kun tulimme Suomeen, emme osanneet kieltä. Meidän oli tarkkailtava ihmisiä ja yritettävä ymmärtää, mitä ympärillämme tapahtuu. Samalla meillä oli voimakas tarve ilmaista itseämme ja kertoa, miltä maailma näyttää meidän silmiemme kautta. Márkilla siihen luontevin väylä oli musiikki ja minulla kielen opittuani kirjoittaminen, Patricia sanoo.

Sisarukset ovat syntyneet Unkarissa, mutta suvun juuret ulottuvat laajalle.

– Olemme unkarilais-saksalais-kreetalais-ranskalaisia. Ja nyt suomalaisia, mistä olemme hyvin ylpeitä.

Perhe tuli Suomeen äidin saatua tutkijanpestin Turun yliopistosta. Lääkäri-isän ja tutkijaäidin perheessä taiteella oli vahva rooli.

– Meidät upotettiin kulttuuriin. Lukeminen, kirjoittaminen ja musiikki olivat jo lapsuudessamme osa hengitysilmaa. Äitimme on klassisen musiikin suuri ystävä ja isämme soitti pianoa. Unkarissa suvun kokoontumiset päättyivät usein yhteislauluun isän säestyksellä. Jo silloin ajattelin, että tuota minäkin haluan tehdä, Márk kertoo.

Rock selätti judon

Márk harrasti nuorena kamppailulajeja ja oli maajoukkuetason judoka.

– Minulla on tapana sanoa, että rock-musiikki on pelastanut minut huippu-urheilulta, Márk vitsailee.

Rakkaus raskaampaan musiikkiin syttyi judoreissulla.

– Matkustimme kilpailuihin Ford Transitilla, jossa oli C-kasettisoitin. Kerran ystäväni Sami työnsi kasettipesään Judas Priestin British Steel -albumin ja ihmettelin, että voiko tällaistakin musiikkia olla olemassa. Se mullisti elämäni.

Oman osansa Márkin musiikki-innostuksesta sai myös Patricia.

– Márk kuunteli huoneessaan veljemme Daven kanssa Twisted Sisterin uutta levyä ja pyysi minutkin kuuntelemaan. Kun en mennyt vapaaehtoisesti, hän haki minut ja istui lattialla päälläni niin kauan, että koko levy oli soinut läpi. Márk sanoo ajatelleensa vain minun parastani, Patricia nauraa.

Lopullisesti Márk päätti antaa kaikkensa musiikille vuonna 1994 Etelä-Libanonin rauhanturvaajakomennuksen jälkeen.

– Olin harrastanut musiikkia pitkään ja ollut mukana bändeissä, mutta palattuani päätin, etten enää koskaan tee työkseni muuta kuin musiikkiin liittyviä asioita. Libanonissa näin niin paljon tuhoa ja surua, että halusin olla ammatikseni osa maailmaa, jossa tehdään jotakin sen vastapainoksi.

– Keksijä Nikola Teslan kerrotaan lausuneen, että jos haluaa löytää maailmankaikkeuden salaisuudet, on ajateltava energian, taajuuksien ja värähtelyn kautta. Juuri niitähän musiikki on, Márk toteaa.

Oppaana nuorten polulla

Márk on pitkän linjan muusikko ja tuottaja, joka kuvaa itseään turkulaisen musiikkikentän talonmieheksi. Valtaosa työpäivistä kuluu Turku Rock Academyn parissa. Turun kaupungin nuorisotyöhön kuuluva ohjelma tarjoaa nuorille bändeille ammattilaisten tukea.

– Perustimme Turku Rock Academyn viisitoista vuotta sitten Tomi Arvaksen kanssa auttamaan nuoria musiikintekijöitä oman polkunsa alussa. Nykyään Rock Academy toimii Turun lisäksi Jyväskylässä, Kuopiossa, Raahessa ja Rovaniemellä, Márk kertoo.

Márk on vaikuttanut satojen muusikonalkujen elämään ja oppinut samalla paljon myös itse.

– Nuoret pitävät minut ajan tasalla siitä, mihin suuntaan musiikki kehittyy ja mitä he itse kuuntelevat.

Eniten olen kuitenkin ammentanut nuorten vilpittömyydestä. Heiltä voi oppia sellaista sielun viisautta, jota ei löydy kirjoista, Márk sanoo.

Työtä sydämellä

Siinä missä Márkille musiikki on tapa ilmaista itseään ja jäsentää maailmaa, Patricialle samaa merkitsee kirjoittaminen.

– Olen kirjoittanut tarinoita siitä asti, kun kynä alkoi pysyä kädessäni. Veljeni joutuivat jo lapsena kuuntelemaan iltasatujani. En ajatellut, että tekstini kiinnostaisivat suurta yleisöä. Kirjoittaminen oli ja on minulle ilon lähde, Patricia kertoo.

Luova ilmaisu on kulkenut Patrician mukana monessa muodossa, ja hän on myös opiskellut valokuvaajaksi New Yorkin valokuvausinstituutissa. Nuorena aikuisena hän harkitsi uraa taidehistorioitsijana tai kirjakauppiaana, mutta kahden ystävän menehtyminen syöpään muutti suunnitelmat.

– Menetykset herättivät minussa voimakkaan halun auttaa muita ihmisiä. Aloitin ensihoitajan opinnot, ja vaikka jossain vaiheessa meinasin jättää ne kesken, lopulta valmistuin ja pääsin suoraan Tyksiin teho-osastolle töihin. Nyt siitä on 23 vuotta enkä ole katunut valintaani.

Hoitotyö aivovammapotilaiden parissa on intensiivistä ja välillä rankkaakin. Patrician mukaan työtä on tehtävä sydämellä, mutta omaa sisintä on suojeltava.

– Tässä työssä kyse on usein ihmishengistä. Useimmiten ammatillinen suojapuku pitää, mutta välillä tilanteet pääsevät iholle. Toisaalta meillä sanotaan, että siinä vaiheessa, kun mikään ei enää kosketa, on hyvä lopettaa tämä työ, Patricia sanoo.

Rikoksia riveillä

Vuonna 2018 Patricia lähetti romaanikäsikirjoituksensa kustantamolle. Nyt hän on julkaissut kuusi rikosromaania, joista uusin, sairaalamaailmaan sijoittuva Viimeinen pistos, julkaistiin huhtikuussa. Turusta inspiraationsa saaneeseen suurkaupunkiin sijoittuvan sarjan päähenkilö on unkarilaistaustainen Janka Vitéz, jonka hahmottelussa Patricia sai apua veljeltään.

– Jossain vaiheessa keksin, että päähenkilö kuuntelee Black Sabbathia. Bändi ei ole minulle kovin tuttu, joten Márk lähetti minulle pitkän listan kappaleista, joita Janka voisi kuunnella. Sillä oli iso merkitys hahmon muotoutumisessa, Patricia kertoo.

Hoitotyö ja kirjoittaminen tasapainottavat arjessa toisiaan.

– Tehohoitajana en ehdi keskittyä omiin arkihuoliini. Kirjoittaminen puolestaan on vapauttavaa, kun voin kulkea oman pääni sisällä minne haluan. Rikoskirjailijana voin rentoutua eli “murhailla”, Patricia nauraa.

Márkin ja Patrician elämässä luova itseilmaisu kulkee rinnakkain toisten auttamisen kanssa. Vaikka keinot ovat erilaiset, molempien työssä näkyy halu jättää ympärille jotakin hyvää.

– Olimme Suomeen tullessamme aika omillamme. Mukana oli viisi matkalaukkua ja edessä uuden elämän rakentaminen. Tiedämme, miltä ulkopuolisuus tuntuu, ja juuri siksi emme halua kenenkään muun tuntevan samalla tavalla, Patricia toteaa.