Anu tuo valoa Kakolaan

Vuoden oppaaksi valittu Anu Salminen ajattelee aina asioita positiivisen kautta. Hän tuntee Kakolan tarinat ja on johdattanut kymmenen vuoden ajan tuhansia matkailijoita vankilan käytävillä.

Anu Salmista ehdotti valopilkuksi hänen siskonsa, joka totesi, ettei Anu ole koskaan huonolla tuulella, väsynyt tai negatiivinen.

– Tiedostan, että olen yltiöpositiivinen. Jaksan uskoa hyvään ja ihmisiin, enkä halua näyttää murheitä päällepäin.

Anu syyttää positiivisuudesta osin geneettistä perimäänsä, sillä hänellä on juuria Karjalassa. Pelkästään geenien vika positiivisuus ei kuitenkaan ole.

– Osittain tämä on tietoinen valinta. Jaksan paremmin haasteita, tylsyyttä ja väsymystä, kun pidän mielessä positiiviset asiat. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei murehtimisesta ole mitään hyötyä. Myös jälkiviisastelu on ihan turhaa, sillä vain pilaa elämänsä.

Anu on antanut lähimmäisilleen tiukat ohjeet:

– Jos rupean katkeraksi valittajaksi, siitä pitää huomauttaa välittömästi.

Onnellisena Kakolassa

Anu aloitti Kakola-oppaana vuonna 2008, kun vankilassa järjestettiin ensimmäiset kierrokset. Vuonna 2014 hän julkaisi yhdessä tietokirjailija Rauno Lahtisen kanssa kirjan Kakola – vankilan tarina. Hän on vuosien aikana rakentanut ja toteuttanut Kakolaan erilaisia opastettuja kierroksia, myös nojatuolimatkan heille, jotka eivät pääse varsinaiseen Kakolaan. Viime vuodesta lähtien hän on ollut kokopäiväisenä palkattuna työntekijänä Kakola Yhtiöissä.

– Minulla on nyt, 51-vuotiaana, ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllinen kokopäivätyö, josta iloitsen kovasti. Minun tehtäväni on koordinoida täällä matkailu- ja museopalveluita. Vastaan Kakolan tiedotuksesta, matkailupalveluista ja museotoiminnasta.

Kakolan vanhoihin rakennuksiin saneerataan 300–400 asuntoa ja vierelle nousee paljon uusia kerrostaloja. Lääninvankilaan valmistuu muutaman vuoden päästä hotelli ja kukkulalle on tulossa ravintolan lisäksi kylpylä, kahvila, leipomo ja panimo. Kakolassa on myös paljon edustavia kokoustiloja. Lääninvankilan kappeli säilyy ja siitä tulee arvatenkin tulevaisuudessa suosittu vihkikirkko.

– Tästä tulee upea keidas, jonne kaupunkilaisetkin voivat tulla viettämään mukavaa päivää. Kaikki palvelut ovat avoinna kaikille. Ensi kesä on viimeinen, jolloin vankilanvanhoihin rakennuksiin, Lääninvankilaan, pääsee kunnolla sisään tutustumaan.

Oppaaksi vahingossa

Anu on valmistunut oppaaksi vuonna 2005. Hän päätyi työhön sattuman kaupalla. Hänen siskonsa oli hakeutunut opaskurssille, jonne oli silloin – ja on edelleen – vaikea
päästä. Kurssin järjestäjä harmitteli ensimmäisellä tunnilla, että Turusta puuttuu tanskan kielen taitoinen opas.

– Olimme asuneet miehen työn takia 1990-luvulla perheen kanssa neljä vuotta Tanskassa ja puhun sujuvaa tanskaa. Sisko mainitsi minusta opettajalle, joka soitti minulle
kotiin ja pyysi mukaan kurssille.

– Ajankohta ei ollut oikeastaan ollenkaan sopiva uudelle työlle. Minulla oli kotona neljä lasta, nuorimmainen oli vasta 4-vuotias. Olimme ottaneet juuri koiranpennun ja hoidettavana oli iso pappila, oma yritys ja miehenkin työt olivat epäsäännölliset.

Anu kuitenkin meni kurssille, innostui ja huomasi pian, että itse asiassa oman kääntäjän ja tulkin työn saattoi limittää oikein hyvin oppaan töiden kanssa.

Peleja ja betoninsekoitusohjeita

Oppaan työn ohella Anu on tehnyt kääntäjän töitä omassa toimistossaan.

Se, että Anu aikoinaan päätyi kääntäjänkoulutuslaitokselle, oli sekin sattumaa.

– Tai no, se johtui puhtaasta laiskuudesta. Tiesin, että minun oli helppo päästä lukemaan ranskaa ja niinpä tein sitten niin.

Anu oli nimittäin asunut lapsuudenperheensä kanssa kahdeksan vuotta Ranskassa, Pariisin kupeessa isän työn takia. Hän oli käynyt sekä alakoulun että lukion ranskalaisessa koulussa.

– Mietin, että jos lähden opiskelemaan filologiaa, siinä ei valmistu mihinkään ammattiin. Kääntäjänkoulutuslaitos kuulosti järkevältä. Mummuillekin oli helppo sanoa,
että minusta tulee kääntäjä, vaikken siitä työstä mitenkään haaveillut.

– Olen kääntänyt kaikkea betonin sekoitusohjeista teurastamolinjan käyttöohjeisiin ja Tieteen Kuvalehteen.

Yksi hauskimmista, mutta myös vaativimmista tehtävistä oli, kun Anu käänsi Bezzerwizzer-lautapelin 2 500 kysymystä ja vastausta. Ei siinä vielä mitään, mutta
hän myös keksi saman verran Suomeen liittyviä kysymyksiä ja niihin vastaukset.

– Ensin sitä ajatteli, että tämähän on helppo homma, mutta kun oli tehnyt sata urheiluaiheista kysymystä, tuli jo vähän tuskainen olo. Siinä oli lopulta pakko käyttää
apuvoimia kysymysten keksimiseen.

Lapsiperheen arkea

Anu on naimisissa Ruskon kirkkoherran Pasi Salmisen kanssa. Pari on pitänyt yhtä jo yli 30 vuotta ja heillä on neljä lasta.
– Meidän elämämme ei ole ollut koskaan säännöllistä. Sain kolme ensimmäistä lasta jo opiskeluaikana.

Kolme vanhinta lasta elävät jo omillaan eikä kotona asu enää kuin lukiota käyvä kuopus. Anopin tittelin Anu sai muutama vuosi sitten, ja nyt mukana elämässä on myös seuraava sukupolvi. Vanhimmalla pojalla on kaksi lasta: 3-vuotias ja vajaan puolen vuoden ikäinen. He asuvat vain kilometrin päässä mamilasta, joten yhteyttä pidetään hyvin tiiviisti.

Mami on uudesta roolista riemuissaan.

– Jos lapset ovat lahja, niin lapsenlapset ovat kultakääreisiin käärittyjä paketteja. Lastenlasten elämän seuraaminen tarjoaa valtavia tunnekuohuja, sillä lapsenlapsissa näkee omat lapsensa.

Lasten helliminen ja tukeminen arjessa tuo myös valtavasti iloa. Anu onkin sitä mieltä, että nykyään kiltteydelle on annettu turhan negatiivinen sävy. Tuntuu, että nykymaailmassa on kokonaan unohdettu se, kuinka paljon mielihyvää ja energiaa voi saada hoivaamisesta ja toisten eteen nähdystä vaivasta.

Anu on energiavampyyri

Anu saa energiaa perheestä ja heidän kanssaan vietetystä ajasta.

– Olen huomannut, että olen energiavampyyri. Imen energiaa muista ihmisistä. Vaikka olisin kuinka uupunut, kun lähden opastamaan ryhmää, saan kierroksen aikana
ihmisiltä niin paljon energiaa, että olen sen jälkeen täysin virkistynyt.

Tästä syystä Anu tykkää järjestää myös isoja juhlia, joihin hän tekee itse ruuat ja leivonnaiset.

– Moni on kysynyt minulta, miten viitsin aina järjestää juhlia, mutta minulla on oma lehmä ojassa. Saan iloa ja energiaa juhliin saapuvista ihmisistä.

Anu nauttii myös kauniista asioista, esineistä ja tavaroista.

– En todellakaan ole mikään konmarittaja. Eikä meillä kotona ole yhtään valkoista seinää. Kun suunnittelimme pappilan remonttia 17 vuotta sitten sisustusarkkitehdin kanssa, hän oli kauhuissaan, kun halusimme seiniin keltaista, lohenpunaista ja sinistä ja arveli, että tulemme kyllästymään alta aikayksikön. No, vielä emme ole kyllästyneet.

Anu on aina ollut aktiivinen yhdistysihminen. Hän oli aikoinaan mukana koulun vanhempainyhdistyksessä ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitossa. Sitten Anu
toimi useamman vuoden Turun Matkailuoppaat – Åbo Turistguider ry:n tiedottajana ja viimeiset kuusi vuotta puheenjohtajana. Vuodenvaihteessa hän jätti puheenjohtajan
työt.

– Nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olen vain rivijäsen. Yhtäkkiä huomaan myös, että olisi aikaa vaikka harrastaa jotain. Ehkä aloitamme miehen kanssa kuntoilun ja yritämme pitää parempaa huolta itsestämme. Tähän asti elämä on ollut superkiireistä, aina on ollut joku projekti kesken.

Anun tärkeät vuodet

1966 syntyy Heidekenillä Turussa
1987 menee naimisiin Pasi Salmisen kanssa
1989 esikoinen Pietari syntyy
1992 toinen poika Nestori syntyy
1995 tytär Mirjami syntyy
1996 valmistuu Turun yliopistosta ranskan ja englannin kääntäjä-tulkiksi
2000 muuttaa miehen kirkkoherran viran myötä Ruskolle ja kuopus Aatami syntyy
2005 valmistuu auktorisoiduksi Turku-oppaaksi
2011 valmistuu Naantalin, Raision ja lounaisrannikon oppaaksi
2015 aloittaa palkkatyöt Kakola Yhtiöt Oy:ssä

Anusta sanottua

Mari Pirilä, sisko

Anu on energinen turkulainen, joka on tehnyt valtavasti hyvää kotiseudun eteen toimiessaan Turun Matkailuoppaiden puheenjohtajana sekä kirjottaessaan kirjan Kakolasta  a sen hurjista tarinoista. Anu ei koskaan ole huonolla tuulella ja energiaa riittää vaikka muille jaettavaksi. Hänen naurunsa ja hymynsä tarttuu. Tämä neljän lapsen äiti, kahden lapsen isoäiti ja kirkkoherran rouva on myös maailman paras isosisko. Pitää aina hyvää huolta omistaan.

Ritva Hievanen, perhetuttu Ruskolta

Anun seurassa ei koskaan tylsisty, sillä hän on todellakin ystäviensä valopilkku. Anu on empaattinen, innostuva, tarmokas, iloinen, herkkä, hyväksyvä ja nöyrä ihminen. Anu on myös monessa suhteessa viisas, taitava ja avulias. Näin ystävän näkökulmasta hän on aina ollut valmis auttamaan, kannustamaan ja neuvomaan tarpeen tullen. Anu on meille kaikille hyvä esimerkki siitä, että kannattaa mennä täysillä eteenpäin kohti uusia haasteita.

Tiina Kiviniemi, ystävä

Olemme Anun kanssa tunteneet vuodesta 1983, jolloin olin vaihto-oppilaana Pariisissa, ja Anu asui perheineen siellä. Anu on henkiystäväni, jonka kanssa olemme jakaneet niin suuret ilot kuin suuret surutkin. Anu on valoihminen: hän jakaa ympärilleen valoa ja iloa, koska on niin kertakaikkisen ihmisrakas. Kaikkeen tekemiseensä (ja sitä on paljon!) Anu saa voimaa ihmisistä, ja me ympärillä olevat saamme voimaa Anun valoisuudesta. Mitä tahansa elämässä tapahtuukin, Anu on ensimmäisenä paikalla joko lohduttamassa tai iloa jakamassa.

Meikki: Kelly Kurtén Anun vaatteet: Stockmann