Turku Energian asiakkaat arvostavat yhtiön kestävän kehityksen indeksin ykköseksi

vihreä tausta, jossa on kuva ihmisistä ja autosta
22.11.2021

Turku Energia on saavuttanut asiakkaidensa arvioimana ykkössijan kestävää kehitystä mittaavassa indeksissä osana EPSI Ratingin tekemiä asiakastyytyväisyystutkimuksia. Lisäksi Turku Energian kuluttaja-asiakkaat arvioivat Turku Energian tutkimuksen ykköseksi asiakastyytyväisyyttä mitattaessa ja kaukolämmön yksityis- ja yritysasiakkaat Turku Energian tutkimuksen kärkeen kakkossijalle. Tutkimuksen tuloksissa korostuu voimakas paikallisuuden merkitys asiakkaille. Tutkimuksen kärkisijoille Turku Energian vei mm. yhtiön korkealle arvostettu imago ja asiakkaiden kokemus saada vastinetta rahalle.

Sekä sähkönmyynnin kuluttaja-asiakkaiden tutkimuksessa, että kaukolämmön kuluttaja- ja yritysasiakkaita koskevassa tutkimuksessa Turku Energia saavutti kärkipaikan kestävän kehityksen indeksissä. (Turku Energia ei osallistunut tänä vuonna sähkönmyynnin yritysasiakkaiden tutkimukseen.) Kestävän kehityksen indeksissä mitataan asiakkaiden näkemyksiä ja arvioita yritysten vastuullisuudesta laaja-alaisesti, huomioiden kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät sosiaaliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset sekä ympäristönäkökohdat. Turku Energian asiakkaat kokevat Turku Energian ottavan sosiaalista, ympäristöllistä ja taloudellista vastuuta.

"Olemme todella iloisia ja nöyrän kiitollisia huomatessamme, että pitkäjänteistä ja laaja-alaista työtämme sekä panostuksiamme kestävää kehitystä tukeviin ratkaisuihin arvostetaan asiakkaidemme joukossa näin korkealle, ja että heidän arvionsa vievät meidät tutkimuksen kärkipaikalle. Tämä on meille merkki kääriä hihat entistä korkeammalle, sillä työ ei suinkaan lopu tähän, vaan jatkamme samaa polkua asiakkaitamme ja sidosryhmiämme herkällä korvalla kuunnellen", sanoo Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen.

Kaukolämmön asiakkaat kokevat saavansa vastinetta rahalle

EPSI Ratingin tekemä kaukolämmön asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa ja Turku Energia sijoittui kokonaistuloksissa toiseksi vain indeksipisteen päähän ykkössijasta. Korkeimmat pisteet Turku Energia sai asiakkaiden keskuudessa parhaaksi koetun imagon, ja korkealle arvostetun tuotelaadun, palvelulaadun ja rahalle saatavan vastineen ansiosta. Kaukolämpöasiakkaiden tutkimuksessa kestävän kehityksen indeksissä Turku Energia on ykkönen.

"Turku Energian kaukolämpö on ympäristöystävällinen ja toimitusvarma palvelutuote, jonka hinta täällä Turun seudulla on laskenut jo neljättä vuotta peräkkäin. Kahden edellisen vuosikymmenen aikana olemme siirtyneet suunnitelmallisesti uusiutuviin tuotantotapoihin, ja ensi vuonna luovumme kaukolämmön perustuotannossa kivihiilen käytöstä kokonaan. Tämän tutkimuksen tulokset kertovat siitä, että olemme onnistuneet vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin ja kysyntään ja myös oikaisemaan kaukolämpöön liitettäviä virheellisiä mielikuvia", sanoo Lämpö-yksikön johtaja Jari Kuivanen Turku Energiasta.

Kuluttaja-asiakkaat arvioivat Turku Energian ykköseksi

Tutkimusten tulosten mukaan sähkönmyynnin yksityisasiakkaiden korkein asiakastyytyväisyys on Turku Energiassa. Turku Energia sai korkeimmat arviot vertailussa sekä imagon että rahalle saatavassa vastineessa. Tutkimuksen tuloksissa korostui paikallisuuden lisäksi myös luotettavuus Turku Energiaan liitettävänä tekijänä. Sähkönmyynnin kuluttaja-asiakkaiden tutkimuksessa kestävän kehityksen indeksissä Turku Energia on ykkönen.

"Asiakkaiden odotukset tuotteista ja palvelusta ja niiden laadusta sekä tuotteidemme ympäristöystävällisyydestä ja tuotannon alkuperästä ovat entisestään kasvaneet, joten arvostamme tätä tulosta noihin odotuksiin peilaten hyvin korkealle. Olemme selvästi onnistuneet vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Sähköenergian lisäksi asiakkaamme ovat kiinnostuneita myös muista palveluista kuten aurinkopaneeleista ja sähköautojen latauspisteistä, ja tavoitteenamme onkin olla asiakkaidemme ensisijainen kokonaisvaltainen energiakumppani", sanoo myyntijohtaja Harri Salo.

EPSI Ratingin asiakastyytyväisyystutkimuksissa on mukana mm. Suomen suurimmat energiayhtiöt. Turku Energia osallistui syksyllä 2021 EPSI Ratingin tekemiin tutkimuksiin sähkönmyynnin kuluttaja-asiakkaiden ja kaukolämmön asiakkaiden energia-alan asiakastyytyväisyydestä ja -kokemuksesta. Sähkönmyynnin yritysasiakkaiden tutkimuksiin Turku Energia joka toinen vuosi, ja ei näin ollen tänä vuonna ollut tutkimuksessa mukana.

Lue lisää EPSI Ratingin sähkönmyynnin kuluttaja-asiakkaiden asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksista

Lue lisää EPSI Ratingin kaukolämmön asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksista