Tilinpäätös 1.1.–31.12.2023: Turku Energia –konserni saavutti hyvän tuloksen, asiakastyytyväisyys kehittyi myönteisesti ja panostuksia uusiutuvaan energiaan jatkettiin

Turku Energia -konsernin tulos parani merkittävästi edellisvuodesta ollen 24,4 miljoonaa euroa. Konsernin positiivisen tuloksen mahdollisti edellisvuotta parempi kaukolämmön tulos ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n hyvä tulos. Sähkönmyynnin tulos oli vuonna 2023 raskaasti tappiollinen. Myös sähköntuotannon liiketulos oli tappiollinen.  Turku Energian päästökehitys jatkui laskevana, uusiutuvien energianlähteiden osuus kasvoi edelleen kaukolämmössä, toimitusvarmuus säilyi sähkössä ja lämmössä erinomaisella tasolla ja asiakastyytyväisyys parani edellisvuodesta. Energiankulutus laski Turku Energia Sähköverkkojen alueella edellisvuodesta, kuitenkin maltillisesti, vain 0,4 prosenttia.  

7.3.2024

Turku Energia -konsernin liikevaihto laski merkittävästi ollen 408,4 milj. euroa (2022: 458,1 milj. euroa). Liikevaihdon pienenemiseen vaikutti sähkön markkinahinnan lasku. Turku Energia -konsernin liikevoitto kasvoi edellisvuodesta ollen 24,9 miljoonaa euroa (2022: 1,9 milj. euroa, vuonna 2022 tulosta rasitti Voimaosakeyhtiö SF:n alaskirjaus sekä kaukolämmön vuokraverkkojen vuodesta 2012 saakka verkkoinvestoinniksi kirjattu noin 4 milj. euron erän alaskirjaus). Konsernin varsinaiset investoinnit olivat 24,9 milj. euroa (23,5 milj. euroa). Investoinnit kohdistuivat pääosin verkostojen siirtokyvyn sekä toimintavarmuuden parantamiseen ja ylläpitämiseen.  

Kaukolämmön tulos parani merkittävästi edellisvuodesta johtuen lauhasta säästä, tuotannon onnistuneesta optimoinnista ja uusiutuvien polttoaineiden edellisvuotta suuremmasta käytöstä tuotannossa. Sähkönmyynnin tulos oli raskaasti tappiollinen. Sähkönmyynnin tulosta heikensi toteutuneet markkinariskit. Myös Turku Energian sähköntuotannon liiketulos oli tappiollinen. Sähköntuotannon kannattavuuteen vaikutti suunniteltua matalammat sähköntuotantomäärät sekä vuotta 2022 alhaisempi markkinahintataso. Turku Energia Sähköverkkojen tulos toteutui hyvällä tasolla.  

Kaukolämpöä myytiin edellisvuotta enemmän, 1905 GWh (1883 GWh). Pääosa kaukolämmön perustuotannosta hankittiin Turun Seudun Energiantuotanto Oy:ltä ja se tuotettiin Naantalin voimalaitoksella, Orikedon biolämpökeskuksessa ja Kakolan lämpöpumppulaitoksella. Lisäksi Turku Energialla on vara- ja huipputuotantolaitoksia sekä muilta tuottajilta hankittua kaukolämpöä. Myydystä kaukolämmöstä 87 % (78 %) tuotettiin vuonna 2023 uusiutuvilla energianlähteillä. Jäähdytystä toimitettiin hieman edellisvuotta enemmän ja höyryä toimitettiin suunnitellusti. Kaukolämmön toimitusvarmuus säilyi erinomaisella tasolla vuonna 2023.    

Sähköä siirrettiin hieman edellisvuotta vähemmän, oman verkkoalueen asiakkaille 1542 GWh (1548 GWh) ja muille verkonhaltijoille 443 GWh (472 GWh).  Uusia sähkönkäyttöpaikkoja tuli vuoden aikana yhteensä 3559 kappaletta ja vuoden lopussa käyttöpaikkoja oli yhteensä 103 705. Turku Energia Sähköverkkojen siirtohinnat ovat edelleen valtakunnallisessa vertailussa edullisimpien joukossa.  Sähkönjakelun laatu säilyi erinomaisella tasolla. Asiakasta kohden laskettu keskeytysaika oli 10 min 14 s.  

Turku Energia myy kaiken tuottamansa sähkön sähköpörssiin. Turku Energialla on sähköntuotannon osakkuuksia Suomen Hyötytuuli Oy:ssä, Kolsin Voima Oy:ssä, Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitoksella, kahdenvälisiä ostosopimuksia tuulivoimatuottajien kanssa sekä vesivoimalaitososuus Norjassa Svartisen Holding A/S - yhtiön kautta.  Sähköenergian alkuperäjakauma lasketaan käyttäen Energiaviraston ilmoittamaa Suomen kansallista jäännösjakaumaa ja Turku Energian hankkimia alkuperätakuita. Energiavirasto julkaisee jäännösjakauman vuosittain kesäkuussa, jonka jälkeen myös Turku Energian myymän sähkön osalta julkaistaan tilastot vuodelta 2023.

Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen:  

”Palasimme vuonna 2023 energiakriisin jälkeen takaisin normaalimpaan tilanteeseen. Sähkön hintataso maltillistui vuoden aikana, mutta heiluva sähkömarkkina on tullut jäädäkseen. Tämä näkyi muun muassa merkittävänä tuntihinnoiteltujen tuotteiden valinneiden asiakkaiden määrän kasvuna. Asiakastyytyväisyytemme parani edellisvuoteen verrattuna ja toimitusvarmuutemme säilyi erinomaisella tasolla niin sähkössä kuin lämmössä, perustekemisemme on siis säilynyt vahvana energiakriisin jälkeenkin. Päivitimme vuoden 2023 aikana konsernin strategiamme ja etenemme sen viitoittamalla tiellä kohti visiotamme. Onnistuimme edelleen tavoitteessamme vähentää tuotantomme päästöjä ja lisätä uusiutuvien energianlähteiden määrää. Uusiutuvien energianlähteiden osuus kasvoi kaukolämmön tuotannossamme jo 87 prosenttiin. Teimme myös päätöksen investoida sähkökattilaan, mikä edelleen vie meitä kohti hiilineutraaliustavoitteitamme.” 

Tilikauden keskeiset tapahtumat:  

  • Turku Energia päivitti strategiansa vuosille 2024–2026. Strategian keskiössä on edelleen hiilineutraalin tuotannon tavoite vuoteen 2029 mennessä, kumppanuus asiakkaiden energiaratkaisuissa, uudistuminen, vastuullisuus, tyytyväisimmät asiakkaat sekä tuloksellinen liiketoiminta. Turku Energian arvoista ympäristöystävällisyys päivittyi vastuullisuudeksi. Turku Energia päivitti myös ympäristö- ja ilmasto-ohjelmansa tuleville kolmelle vuodelle strategiapäivityksensä yhteydessä. 
  • Vuoden aikana sähkön hintatasoa hillitsivät sähköntuotannossa käytettävien polttoaineiden maailmanmarkkinahinnan lasku, kolmannen vuosineljänneksen aikana selvästi kohentunut pohjoismainen vesitilanne sekä edelleen lisääntynyt uusiutuvan sähköntuotannon, erityisesti tuulivoimatuotannon osuuden kasvu. Tämä näkyi myös Turku Energian vuonna 2023 myymien sähkötuotteiden hinnoissa, sillä tuotteiden hintakehitys oli laskeva vuoteen 2022 verrattuna.
  • Turku Energian myymän kaukolämmön päästöt laskivat edelleen vuonna 2023. Turku Energian myymän kaukolämmön ominaispäästöt ovat laskeneet noin 84 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Kaukolämmön tuotannosta jo 87 % (78) oli vuonna 2023 tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä.
  • Turku Energian myymän kaukolämmön hinta palasi laskevalle hintakäyrälle. Kaukolämmön hinnan muodostumiseen vaikuttavat kaukolämmön tuotannossa käytetyt polttoaineet ja niiden hinta ja saatavuus.  Kaukolämmön hinta nousi vuonna 2022 maailmantilanteen vaikutusten takia kaukolämmön tuotannossa käytettävien polttoaineiden hinnan noustessa ja saatavuushaasteiden vuoksi. 
  • Turku Energia otti käyttöön loppukesällä 2023 savukaasupesurin Artukaisten höyryntuotantolaitoksessa. Uusi laitteisto vähentää polttoaineen käyttöä ja laskee kaukolämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä entisestään. Tuotantolaitos palvelee alueen yrityksiä tuottamalla niille höyryä uusiutuvasti. 
  • Sähkön kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyyttä Turku Energiaan selvitettiin jälleen vuoden 2023 lopulla. Koko energia-alan asiakastyytyväisyys on tutkimuksen mukaan noussut ja palautumassa takaisin energiakriisiä edeltävälle tasolle. Turku Energian sijoitus kokonaistuloksissa nousi edellisvuodesta. Kaikissa tutkimuksessa mitatuissa osa-alueissa Turku Energian sijoitus oli yli toimialan keskiarvon. Erityisesti imagoon liittyvissä kysymyksissä asiakkaiden arviot Turku Energiasta olivat selkeästi toimialan keskiarvoa paremmat.
  • Turku Energia teki päätöksen investoida hiilineutraaliin kaukolämmöntuotantoon rakennuttamalla sähkökattilan Pääskyvuoreen sähköaseman yhteyteen. Investointi tukee Turku Energian tavoitteita siirtyä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiantuotantoa. Sähkökattilan arvioitu valmistumisaika on vuoden 2026 alussa. Valmistuessaan sähkökattila korvaa kaukolämmön polttavaa tuotantoa ja fossiilisia polttoaineita, vähentää tuontipolttoaineiden osuutta sekä hyödyntää sähkön edullisia tunteja kaukolämmöntuotannossa. Rakennettavan sähkökattilan lämpöteho on 50 megawattia. Se korvaa vuosittain öljyllä, pelletillä ja edullisen sähkön aikana myös muilla polttoaineilla tuotettua lämpöä noin 5000 omakotitalon lämmityksen verran vuodessa. 

Avainluvut ja osingonjako 

1.1.–31.12.2023 

1.1.–31.12.2022 

Liikevaihto, milj. euroa  

408,4 

458,1  

Liikevoitto, milj. euroa  

24,9 

1,9 

% liikevaihdosta  

6,1 

0,4  

Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja, milj, euroa  

29,3 

11,9 

Tilikauden tulos, milj. euroa  

24,4 

8,1 

Taseen loppusumma, milj. euroa  

445,2 

553,4 

Varsinaiset investoinnit milj. eur  

24,9

23,5 

Sijoitukset, milj. euroa  

 4,8

5,4

Pysyvät vastaavat, milj. euroa  

304,4 

300,0  

Vaihto-omaisuus, milj. euroa 

4,2 

4,4  

Saamiset, milj. euroa  

110,2 

131,4  

Rahat ja pankkisaamiset, milj. euroa  

26,4 

117,5  

Oma pääoma, milj. euroa  

166,5 

162,1 

Omavaraisuusaste, %  

37,4 

29,3 

Oman pääoman tuotto, %  

14,8 

4,8  

Sijoitetun pääoman tuotto, %  

7,8 

5,8 

Gearing, prosenttia  

 58,9

60,5  

Henkilökunta keskimäärin  

332 

328  

Turku Energian hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1 333,34 euroa/osake eli yhteensä 20 000 100,00 euroa. 

Näkymät tulevaisuuteen 

Turku Energia -konsernin liiketoiminnan tuloksen arvioidaan vuonna 2024 pysyvän vuoden 2023 tasolla. Energian kysyntään vaikuttavat talouden suhdanteet ja lämpötilan vuosittaiset vaihtelut.  

Sähköverkkojen uusi valvontamalli, jonka Energiavirasto julkaisi vuoden 2023 lopulla aiheuttanee sähköverkoille haasteita toteuttaa vihreän siirtymän ja sähköistyvän liikenteen vaatimia investointeja.   Sähköverkkojen uuden valvontamallin arvioidaan heijastuvan myös tulevien vuosien tuloskehitykseen negatiivisesti. 

Sähkön tukkuhintojen rajut vaihtelut jatkuvat myös tulevaisuudessa, mutta keskimääräiset sähkön hinnat tulevat olemaan futuurimarkkinoiden valossa huomattavan alhaisella tasolla. Samaan aikaan kotimaisen uusiutuvan polttoaineen hinta on noussut rajusti ja tullee pysymään korkealla tasolla lähivuosinakin.   

Sektori-integraatio sähkö-, lämpö- ja vetymarkkinoiden välillä on vasta alkamassa ja voimistuu lähivuosina. Tämän arvioidaan tuovan sähkömarkkinoille vakautta, sekä lämpömarkkinoille ajoittaista etua tilanteissa, joissa kallistunutta polttoainetta voidaan korvata halvemmalla sähköllä.   

Turku Energian strategian mukainen eteneminen kohti hiilineutraalia Turkua jatkuu investointien ja toimenpiteiden muodossa tavoitteena irrottautua fossiilisista ja kalliista energianlähteistä.

Tilinpäätös vahvistetaan yhtiökokouksessa. Lue Turku Energia- konsernin vuodesta 2023 lisää 10.4.2024 julkaistavasta vuosikertomuksesta ja vastuullisuusraportista.  

Yhteyshenkilöt

Timo Honkanen
Toimitusjohtaja, Turku Energia
050 5573 133etunimi.sukunimi@turkuenergia.fi