Heräsin aamulla ennen muuta perhettä, napsautin kahvinkeittimen päälle ja avasin läppärin aloittaakseni päivän työt. Aamupäivällä kävin lapseni kanssa hammaslääkärissä, minkä jälkeen jatkoin taas töitäni. Somettelin, raportoin, kirjoitin ja suunnittelin vilkuillen välillä lastemme huoneen alati kasvavaa leluvuorta. Kun päivän työt on kohta tehty, suljen läppärin ja lähden hakemaan lapsen päiväkodista - ilta perheen kanssa voi alkaa.
Työnantajani Turku Energia on mukana Elinkeinoelämän Keskusliiton kampanjassa #työplusperhe, jonka pääviesti on se, että työn ja perheen yhdistämisen ei pitäisi olla monimutkainen kaava. Tuon alussa kuvailemani, kovin idylliseltä kuulostavan työpäivän saa aikaan etätyö, jonka työpaikkani mahdollistaa. Sinänsä etätyössä ei tänä päivänä ole mitään ihmeellistä - moni yritys tarjoaa tämän mahdollisuuden henkilöstölleen. Toki kaikissa tehtävissä sitä ei voida toteuttaa - tulipaloja ei sammuteta eikä potilaita hoideta etänä, ainakaan vielä.
Etätyö on hyvä asia riippumatta siitä, onko työntekijällä lapsia tai ei. Itse olen kokenut etätyömahdollisuuden erityisen mieluisana nyt, kun minulla on lapsia. Se tuo suurta helpotusta arkeen, kun saan esimerkiksi lapsen neuvolakäynnin hoidettua kotoa käsin huomattavasti lyhyemmässä ajassa verrattuna siihen, että lähtisin kesken päivän ajelemaan töistä kotikuntaani vain käyttääkseni lapsen terveystarkastuksessa.
Olemme mieheni kanssa siitä onnekkaita, että meillä lastenhoidossa voi tarvittaessa auttaa lähellä asuva äitini. Useimmilla ystävistäni ei ole minkäänlaista tukiverkostoa, jolta saisi apuja arjen hankaliin tilanteisiin. Lasten sairastumiset, neuvolakäynnit, vasukeskustelut ja vaikkapa osittainen hoitovapaa ovat vain muutamia tilanteita, joissa joustoa tarvitaan. Siksi on erittäin tärkeää, että yritykset tekevät osansa helpottaakseen työn ja perheen yhteensovittamista. Sen ei pitäisi olla monimutkaista.
Pidän työstäni kovasti ja suhtaudun siihen kunnianhimoisesti. Koen olevani oikealla alalla. Silti, perhe on minulle kaikkein tärkein. Vaakakupissa perhe painaa aina eniten, tulipa töissä eteen mitä tahansa. Tällaiset kampanjat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten yritykset voivat olla mukana luomassa perhemyönteistä ilmapiiriä Suomessa.
Lue lisää kampanjasta Elinkeinoelämän keskusliiton sivuilta.Minna Mustonen
Kirjoittaja työskentelee viestintäassistenttina Turku Energiassa.
Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.
Yösähkö
Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.
Kausisähkö
Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.
Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.
Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.