13.10.2021

Energiatekoja energiamurroksen keskellä

Valtakunnallisella energiansäästöviikolla on jälleen hyvä herätä tarkastelemaan oman lähipiirin ja työympäristön energiankäyttötapoja. Nykyisen energiamurroksen tuomat mahdollisuudet ja palvelujen nopea kehittyminen ovat energia-alalla pitkään olleellekin huimaa seurattavaa. Vähän haastavaa on ollut pysyä itsekin vauhdissa mukana.

Turku Energia kuuluu energia-alan energiatehokkuussopimukseen, jonka kautta olemme sitoutuneet sekä uusien palvelujen kehittämiseen asiakkaille että omiin säästötavoitteisiimme. Esimerkiksi kaukolämpöverkon häviöitä on saatu paljon vähenemään ja energiakatselmuksia on jatkettu omissa kiinteistöissä. Aurinkopaneelit, sähköautot latauspalveluineen sekä erilaiset digitaaliset palvelut ovat tulleet nopeasti suomalaistenkin elämään. Jatkuvaa työtä on tehty sekä kotitalous- että yritysasiakkaiden energiatehokkuuden kehittämiseksi, esim. kotitalouksien energianeuvonta, yritysten energiakatselmukset, jäähdytysratkaisut taloyhtiöille, kysyntäjoustokonsepti jne. Turku Energia on ollut mukana myös laajassa Response-yhteistyöhankkeessa koskien Ylioppilaskylän lämmitys- ja jäähdytysratkaisuja.

Paras ilmastoteko päästöjen vähentämisen kannalta on edelleen energian säästäminen ja omien hankintojen ja kulutustottumusten kriittinen tarkastelu kokonaisuudessaan. Kaikenlaisia ilmastotekoja mainostetaan, mutta kannattaa miettiä toimenpiteiden vaikuttavuutta aina kokonaisuutena. Mikä sopii juuri sinun asuintapaasi, elintapoihisi,  omiin arvoihisi tai työympäristöösi - mitkä vaihtoehdot ovat koko elinkaari huomioiden taloudellisesti ja ympäristöllisesti järkeviä.

Energiansäästö alkaa siitä, kun tiedät mihin ja milloin energiaa kuluu. Miten tarkkaan olet seurannut omaa energiankulutustasi. Olisiko siinä jotain tehtävissä?  Kannattaako koko energiajärjestelmää uusia vai voisiko vain saneerata, säätää tai eristää vanhaa. Uudistuksia voi tehdä myös pienin askelin, esim. oma energiatehokkuustekoni oli vanhan ilmalämpöpumpun uusinta. Seuraava investointi on jo mietinnässä.

Energiatehokkuusdirektiivin ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivin käynnissä oleva uudistaminen tuovat lisää muutoksia ja uusia vaatimuksia, mutta myös mahdollisuuksia. Uusiutuvan energian direktiivissä ja energiatehokkuusdirektiivissä tuleekin korostumaan entistä enemmän yhteiskunnan hukkalämpöjen hyödyntäminen mikä on kiertotaloutta parhaimmillaan.

Energiatehokkuuteen liittyvät mahdollisuudet ovat laajat. Ennen kuin lähtee mahdollisiin isompiin energiaremontteihin, kannattaa aina ensin olla yhteydessä omaan paikalliseen energiayhtiöön. Palvelujen monipuolisuus saattaa yllättää. Haluamme olla muutoksessa mukana.  

Mukavaa energiansäästöviikkoa!

Minna Niemelä
Ympäristö- ja laatupäällikkö, Turku Energia

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.