Asunto-osakeyhtiö Paaskunnanharjun hallituksen puheenjohtaja Katja Ahtola ja isännöitsijä Jorma Hietalahti.

Paaskunnankulmassa aurinkopaneelit hankittiin laatu ja kotimaisuus edellä

Turun Hannunniitussa sijaitsevat kolme kerrostaloyhtiötä ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä asuinympäristönsä kehittämiseksi. Uusimpana toimenpiteenä yhtiöiden kaikkien talojen katoille hankittiin aurinkopaneelit Turku Energialta. Kokemukset ovat olleet kauttaaltaan positiivisia.

Asunto-osakeyhtiöt Paaskunnanlehto, Paaskunnanmäki ja Paaskunnanharju sijaitsevat Turussa, Hannunniitussa. Niihin kuuluu yhteensä seitsemän kerrostaloa, joissa on yhteensä 289 asuntoa. 1970-luvulla perustettujen taloyhtiöiden isännöinnistä vastaa Jorma Hietalahti, joka asuu myös itse yhdessä taloista. Hän on tyytyväinen siihen, että taloyhtiöt haluavat pitää rakennuksista hyvää huolta ja kehittää asumista taloudellisuuden lisäksi myös ympäristöystävällisyys huomioon ottaen.

– Aloittaessani isännöinnin yli 30 vuotta sitten pidimme yhtiöissä hallitusten kokoukset, joissa linjattiin yksimielisesti, että rakennukset halutaan pitää hyvässä kunnossa ja ajanmukaisina. Isännöintiaikanani osakkaat ja asukkaat ovat kannattaneet ja tukeneet pitkäjänteistä, suunnitelmallista rakennusten kunnossapitoa sekä panostaneet viihtyisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen, Hietalahti kertoo.

Turku Energian tarjoama kokonaisuus vakuutti

Vuonna 2021 taloyhtiöt ottivat ison askeleen puhtaan energian tiellä, kun ne päättivät hankkia yhdessä taloihin aurinkopaneelit.

– Olimme Paaskunnankulmassa jo pidempään pohtineet aurinkopaneelien hankkimista, mutta halusimme odottaa, että niiden tekninen taso ja hinta ovat meille sopivia. Viime vuoden energiakriisi vahvisti entisestään näkemystämme siitä, että aurinkopaneelien hankkiminen kannattaa, Hietalahti sanoo.

Taloyhtiöissä haluttiin selvittää tarkasti, millainen kokonaisuus palvelisi niiden tarpeita parhaiten. Hietalahti kertoo, että asukkaiden joukosta löytyy muun muassa fyysikkotaustaisia ja aurinkosähköjärjestelmien tekniikasta kiinnostuneita ihmisiä, joten pelkillä hyvillä myyntipuheilla kauppoja ei syntynyt.

– Kartoitimme potentiaaliset palveluntarjoajat, joista kolmen kanssa kävimme yksityiskohtaisia neuvotteluja. Tämän jälkeen järjestimme tarjoajille mahdollisuuden esitellä tuotteitaan taloyhtiöiden hallituksille. Turku Energia nousi positiivisesti esiin, sillä he olivat ymmärtäneet tarpeemme ja heillä oli tarjota selkeä kokonaisuus. Turku Energian aurinkopaneelien laatu ja palvelun luotettavuus vakuuttivat meidät.

Aurinkopaneeleja Paaskunnankulman kerrostalojen katolla.

Kotimaisuus ja paikallisuus tärkeitä

Taloyhtiöiden asukkaat pitivät tärkeänä, että aurinkopaneelit ja telineet ovat kotimaisia ja pohjoisiin olosuhteisiin suunniteltuja.

– Myös palvelun kotimaisuus ja palveluntarjoajan paikallisuus oli hyvin tärkeää. Paikallisuus lisää alueellista hyvinvointia sekä helpottaa asioiden hoitoa myös ongelmatilanteissa, Hietalahti kertoo.

Kun päätös aurinkopaneelien toimittajasta oli tehty, prosessi eteni jouhevasti ja asiantuntevasti.

– Maailmanlaajuinen komponenttipula vaikutti luonnollisesti myös asennusprosessiin, mutta meidät pidettiin kiitettävästi ajan tasalla tilanteesta. Lopulta kaikki valmistui varsin kohtuullisessa ajassa. Voimme olla luottavaisin mielin, koska tuotteilla on pitkä takuu ja tiedämme, että saamme Turku Energialta asiantuntevaa tukea myös käyttöönoton jälkeen, Hietalahti toteaa.

Mukana kehittyvässä maailmassa

Aurinkopaneelit otettiin käyttöön marras-joulukuussa 2022. Niiden arvioitu tuotto on yhteensä 219 080 kilowattituntia vuodessa, ja tuotetusta sähköstä osa hyödynnetään suoraan asuinhuoneistojen kulutuksessa. Hietalahti näkee, että kesällä aurinkosähkön tuotantohuippuja kannattaa hyödyntää esimerkiksi huoneistojen viilennyksessä.

– Taloyhtiöiden yhdessä omistamalla huoltoyhtiöllä on talojen pihapiirissä parkkihalli, jossa 60 autopaikkaa on varustettu sähköauton latausasemalla. Tulevaisuudessa niissäkin voisi hyödyntää aurinkosähköä, mutta se on vasta harkinnan asteella, Hietalahti pohtii.

Hän on pitänyt tarkkaa kirjaa taloyhtiöiden ostaman energian määrästä jo vuosikymmenten ajan. Kolmesta taloyhtiöstä isoimmassa eli Paaskunnanharjussa ostoenergian määrä on pienentynyt vuosien 1986 ja 2022 välillä 72 prosenttia. Hän arvelee, että aurinkopaneelien myötä ostettavan energian määrä putoaa viime vuodesta vielä 15–20 prosenttia.

Hietalahden mielestä on tärkeää, että taloyhtiöt ovat aktiivisia ja seuraavat muuttuvaa maailmaa.

– Energiantuotanto on murroksessa, kun uusiutuvien energialähteiden osuus kasvaa koko ajan. Myös asunto-osakeyhtiöiden on syytä ottaa huomioon muuttuva tilanne energiahankinnoissaan ja niihin liittyvässä tekniikassa, hän toteaa.

17.03.2023 // Teksti Juho Heikkinen // Kuvat Mikael Soininen

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.