Vaivaton tapa viilentää

25.11.2019 // Teksti Maija Rauha // Dreamstime

Turku Energian lähijäähdytys on uusi, vaivaton tapa tarjota viilennystä koko taloyhtiölle. Sen asentaminen onnistuu parhaiten kiinteistön rakennusvaiheessa tai esimerkiksi kerrostalon putkiremontin yhteydessä.

Kerrostaloasujan tilanne voi olla tukala kesällä, kun aurinko porottaa talon kylkeen eikä huoneisto viilenny riittävästi yöksi. Ilmastointilaitetta tai ilmalämpöpumppua ei välttämättä voi asentaa, jos parveke puuttuu ja ikkunat sijaitsevat talon julkisivussa. Tuuletusikkunoitakaan ei taloissa aina ole.

Jos taloyhtiö on kaukolämpöverkon alueella, Turku Energian uusi lähijäähdytys voi olla harkitsemisen arvoinen ratkaisu. Tuotepäällikkö Mika Karbin kertoo, että järjestelmä ottaa lämmön talteen talon huoneista ja muuntaa sen jäähdytysmoduulin avulla viilennykseksi. Huoneistoihin tulee huomaamaton ja hiljainen sisäyksikkö, jonka kautta viilennys leviää asuntoihin.

– Jäähdytys tuotetaan energiatehokkaasti ja syntyvä hukkalämpö ohjataan lämpimänä vetenä kaukolämpöverkkoon. Lähijäähdytys on täysin uusiutuvaa, hän lisää.

Kuin iso lämpöpumppu

Lähijäähdytys sopii esimerkiksi isoihin rivitaloihin, kerrostaloihin, toimistoihin, hotelleihin ja palvelutaloihin. Sen jäähdytystehoa voidaan kasvattaa 30 kilowatista tuhanteen kilowattiin. Laitteistoa varten tarvitaan pienimmillään noin 20-neliöinen huone esimerkiksi kerrostalon huoltotiloista. Taloyhtiön tulee huolehtia siitä, että tontille tulevien sähkökaapelien teho riittää jäähdytysyksikölle.

– Se toimii samalla periaatteella kuin läm
pöpumppu. Ilmalämpöpumpun tarvitsemia ulkoyksiköitä ei kuitenkaan tarvita, eikä tontille tarvitse porata kaivoja, kuten maalämpöpumppua käytettäessä. Lähijäähdytyksen käyttö ei näy talosta mitenkään ulospäin, Mika kertoo.

Parantaa asuinmukavuutta

Kaukolämmitteisessä talossa lämmitysputket kulkevat kerrosten ja seinien läpi. Kun lähijäähdytys asennetaan linjasaneerauksen yhteydessä, putket voidaan viedä huoneistoihin samalla tavoin kuin vesijohdot. Sisäyksikkö on silloin eteisaulassa tai vastaavassa paikassa. Asiakas vastaa jäähdytyksen jakelusta kiinteistön sisällä.

Tilaaja maksaa lähijäähdytyksestä kiinteän kuukausihinnan. Se sisältää laitteiston käyttämän sähkön, huollon, ylläpidon ja 24/7 päivystyksen. Mika arvioi, että jos taloyhtiössä on paljon asuntoja, huoneistokohtaiset käyttökustannukset voivat jäädä hyvinkin kohtuullisiksi.

– Kovin moni ei enää ostaisi autoa, jossa ei ole ilmastointia. Uskomme Turku Energiassa, että olemme menossa asuntojen suhteen samaan suuntaan. Jäähdytys on tulevaisuudessa olennainen osa rakentamisen korkeaa laatua ja hyvää asumismukavuutta, ja sillä on myös vaikutusta asunnon arvoon, Mika sanoo.

Lue lisää täältä tai kysy lisätietoja Mika Karbin, mika.karbin@ turkuenergia.fi, tai puh. 02 2628 408.