Turku Energia Sähköverkot on varautunut mahdollisiin ukkoskuuroihin ja puuskatuuliin
Ilmatieteen laitos ennustaa mahdollisia voimakkaita ukkoskuuroja ja puuskatuulia ensi yölle ja tiistaille, jotka voivat ennusteiden mukaan osua myös Turku Energia Sähköverkkojen verkkoalueelle. Turku Energia Sähköverkot on kohottanut valmiuttaan viankorjauksiin lisäämällä henkilöstöresurssejaan kahdelle tulevalle yölle mahdollisten vika-alueiden rajaamistoimien ja viankorjauksen välittömään käynnistämiseen. Vikatilanteissa resursseja siirretään normaaleista verkonrakennustöistä viankorjaukseen tarvittaessa. Myös vikapuheluiden vastaamiseen on lisätty henkilöitä varalle.
Katkoihin varaudutaan erityisesti ilmajohtoalueilla, jotka sijaitsevat pääosin saaristossa. Myrsky voi vaikuttaa sähköihin myös kaapeloiduilla alueilla, jos samassa verkkoalueessa on mukana ilmajohtoja kauempana sähköasemasta. Varsinaiset vikakorjaukset aloitetaan turvallisuussyistä sen jälkeen, kun työskentelyolosuhteet sen sään puolesta mahdollistavat.
"Ennusteet ovat onneksi lieventyneet viime viikolla esillä olleista pahimmista ennusteista. Voimakkaat puuskatuulet ovat kuitenkin ukkoskuurojen yhteydessä mahdollisia, joten olemme kohottaneet valmiuttamme viankorjauksiin sekä vikapuheluiden vastaanottamiseen. On myös tärkeä muistaa, että sähkölinjalle kaatunutta puuta ei saa missään nimessä mennä poistamaan itse turvallisuussyistä", sanoo käyttöpäällikkö Juho Uurasjärvi Turku Energia Sähköverkoilta.
Sähkökatkon aikana ajantasaista Turku Energia Sähköverkkojen verkkoalueen tilannetta voi seurata osoitteessa: https://keskeytyskartta.turkuenergia.fi/.
Mikäli tiedät sähkökatkon aiheuttajan, esimerkiksi linjalle kaatuneen puun pihapiirissäsi, ilmoita siitä päivystysnumeroomme, puh. 0800 02001. Numero on avoinna vuorokauden ympäri.
Varaudu sähkökatkoihin ajoissa, lue vinkkimme sähkökatkon varalle.