Geoterminen energia – tulevaisuuden energialähde?

Geotermistä energiaa maan uumenista

Olemme solmineet aiesopimuksen energiayhtiö St1:n kanssa geotermisen laitoksen suunnittelemisesta ja rakentamisesta Turkuun. St1 rakentaa parhaillaan Suomen ensimmäistä geotermistä laitosta Espooseen. Lopullinen päätös Turun laitoksesta tehdään pilottihankkeen jälkeen. Toteutuessaan laitos tuottaisi maan sisään varastoitunutta geotermistä energiaa käyttöömme aikaisintaan vuonna 2018. Tavoitteenamme on lisätä hankkeen avulla päästöttömän energian määrää kaukolämmön ja -jäähdytyksen tuotannossamme.

Vesi lämpenee maan alla

Geoterminen lämpö on maan kuoreen varastoitunutta ikivanhaa lämpöä. Sitä syntyy myös maan sisuksissa alkuaineiden luonnollisen puoliintumisen seurauksena. Se on siis aivan eri asia kuin maalämpö, joka on auringon säteilyssä maaperään siirtyvää lämpöä. Maailmalla geotermisen energian hyödyntäminen on yleistä.

Geoterminen energia tuotetaan poraamalla maahan kaksi lämpökaivoa, jotka ulottuvat seitsemän kilometrin syvyyteen. Vettä syötetään kovalla paineella toisesta reiästä maan alle. Kun vesi on kuumentunut maaperässä, se nousee toisesta reiästä ylös. Ylöstuloreikään sijoittuu myös pumppu, joka avittaa vettä ylöspäin.

Tavoitteena on, että vesi kuumenee prosessissa niin lämpimäksi, että sitä voidaan käyttää suoraan kaukolämmöntuotantoon ilman lämpöpumppuja. Geotermisessä lämmöntuotannossa ei käytetä lainkaan polttoaineita, joten laitos ei tuota ilmakehään päästöjä, eikä kaatopaikalle tuhkakasoja.

Kymmeniä miljoonia euroja maksavan laitoksen investoinneista vastaa St1. Laitoksessa tuotettu geoterminen energia tulee kokonaisuudessaan Turku Energian käyttöön ja Turku Energia maksaa laitoksen tuottamasta lämmöstä.

Geoterminen laitos

  • Geotermisiä laitoksia on käytössä useissa maissa.
  • Suomen ensimmäinen laitos lähtee käyntiin helmikuun lopulla 2017 ja luovutetaan kaupalliseen käyttöön kesällä 2017 Espoossa. Hankkeesta vastaa St1 ja Fortum ostaa lämmön kaukolämpöverkkoonsa. Fortum pystyy kattamaan sillä jopa 10 % kaukolämmön tarpeestaan Espoon alueella.
  • Turun laitoksesta päätetään lopullisesti sen jälkeen, kun on kerätty kokemuksia Espoon pilottilaitoksesta.
  • Poraus voisi Turussa alkaa aikaisintaan syksyllä 2017 ja laitos voisi käynnistyä vuonna 2018.
  • Geotermisen lämpölaitoksen teho on parhaimmillaan noin 40 MW.
geoterminen_juttukuva_72dpi_1920