Vakiokorvaukset pitkistä sähkökatkoista

Sähkömarkkinalain ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n verkkopalveluehtojen mukaan sähkönkäyttäjällä on oikeus saada ns. vakiokorvausta, kun hän on ollut yhtäjaksoisesti ilman sähköjä vähintään 12 tuntia.

vierimetsa_sisasivu_72dpi_3840x1440

Pitkistä sähkökatkoista maksetaan vakiokorvaus automaattisesti

Vakiokorvaus maksetaan automaattisesti eikä asiakkaan tarvitse hakea sitä erikseen Turku Energia Sähköverkot Oy:ltä. Sen suuruus riippuu asiakkaan vuotuisesta verkkopalvelumaksusta ja sähkönjakelun keskeytyksen ajallisesta kestosta. Vakiokorvaus hyvitetään asiakkaalle automaattisesti sähkölaskulla kuuden kuukauden sisällä keskeytyksestä.

Syyskuussa 2013 voimaan tulleeseen sähkömarkkinalakiin perustuen vakiokorvausten määrä nousee enintään 2000 euroon 1.1.2018 alkaen. Vakiokorvausten siirtymäsäännösten mukaisesti sähkönjakelun tai sähköntoimituksen keskeytymisen vuoksi maksettavan vakiokorvauksen enimmäismäärä on 1 000 euroa, jos vakiokorvauksen perustana oleva keskeytys on alkanut ennen 1 päivää tammikuuta 2016 ja 1 500 euroa, jos vakiokorvauksen perustana oleva keskeytys on alkanut ennen 1 päivää tammikuuta 2018. Maksettavien vakiokorvausten määrä on kalenterivuoden aikana kuitenkin enintään 200 prosenttia vuotuisesta siirtopalvelumaksusta.

Keskeytyksen pituus vaikuttaa korvaukseen

Lain mukaan verkkopalveluasiakkaalle maksettavan korvauksen suuruus vaihtelee. Vakiokorvaus maksetaan prosentuaalisena hyvityksenä sähkönkäyttöpaikan vuotuisesta siirtomaksusta veroineen. Korvauksen suuruuteen vaikuttava keskeytysaika alkaa siitä, kun vika on tullut Turku Energia Sähköverkot Oy:n tietoon joko sähköverkon oman käyttöjärjestelmän kautta tai sähkönkäyttäjän eli asiakkaan ilmoituksesta ja päättyy, kun vika on saatu korjatuksi.

Keskeytysaika Prosentuaalinen hyvitys vuotuisista verkkopalvelumaksuista
12–24 tuntia  10%
24-72 tuntia  25%
72-120 tuntia  50%
120-192 tuntia  100%
192-288 tuntia  150%
yli 288 tuntia  200%

Jos sähköntoimituksen keskeytys johtuu kanta- tai alueverkon viasta, ei verkkoyhtiö ole velvollinen maksamaan vakiokorvausta asiakkailleen. Verkkoyhtiö voi vapautua maksuvelvollisuudesta myös silloin, jos keskeytyksen syyn katsotaan olevan verkkoyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Esimerkkinä tällaisista tapauksista voisivat olla vaikkapa energian säännöstelyä koskevat viranomaismääräykset.

Yksityiskohtaisempaa tietoa vakiokorvausperusteista löydät verkkopalveluehdoista.

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.