Riittääkö sähkö tulevana talvena?

kalju pukuinen mies on tuolissa
10.10.2022

Tämä on kysymys, joka on esitetty meille ja muille sähköverkkoyhtiöille kuluneen kesän ja syksyn mittaan toistuvasti ja joka on mediassakin jatkuvasti esillä. Asia ymmärrettävästi huolettaa asiakkaitamme.  

Vastaus on, että kyllä, sähköä riittää silloin, kun sitä tuotetaan ja tuodaan yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Mahdollisen sähköpulan riskiä nostavat kuitenkin tilanteet, jolloin sähkön tuotannossa tai sen siirrossa on häiriöitä ja jos sääolosuhteet ovat kylmät ja tuulettomat.  

Miksi sähköpulasta sitten puhutaan niin paljon juuri nyt? Viime talvesta lähtien muuttunut maailmantilanne vaikuttaa tähän merkittävästi. Eurooppa on energiakriisissä Venäjän aloitettua viime helmikuussa hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Sodan myötä Eurooppa on pyrkinyt irtautumaan energiariippuvuudesta Venäjään. Venäjältä aiemmin tuodun energian korvaaminen vaatii Euroopassa uusia tapoja tuottaa puuttuva energia.  

Tiedotus sähköpulasta  

Olemme osaltamme varautuneet mahdollisiin sähkönjakelun rajoituksiin jo ennakkoon ja tehneet suunnitelmat toimenpiteistä sähkökatkojen kierrättämiseksi. Yhdellä alueella katko kestää tällaisessa tapauksessa korkeintaan noin kaksi tuntia ja ennen seuraavaa mahdollista katkoa väliin jää useampi tunti. Suunnitelmissa olemme huomioineet kriittisten kohteiden, kuten sairaaloiden jättämisen pois katkojen piiristä.  

Mahdollisesta sähköpulan riskistä tiedotamme aina etukäteen, jos riski on ennakoitavissa ja näin ollen etukäteistiedottaminen on mahdollista. Mikäli sähköpulatilanne ilmenee yllättäen esimerkiksi vian seurauksena, ei ennakkotiedottaminen tällöin onnistu.  

Pysyäksesi ajan tasalla oman verkkoalueesi tilanteesta, ota seurantaasi keskeytyskarttamme, josta näet aina Turku Energia Sähköverkkojen verkkoalueen ajantasaisen tilanteen, turkuenergia.fi-verkkosivut sekä käy tilaamassa EnergiaOnlinessa omaa sähkön käyttöpaikkaasi koskevat tiedotteet puhelimeesi. Olet tällöin aina ajan tasalla oman käyttöpaikkasi tilanteesta.  

Jokaisen energiansäästöllä on merkitystä  

Sähköpulan uhkaan voi jokainen suomalainen vaikuttaa vähentämällä omaa sähkönkäyttöään. Monet kaupungit, julkiset toimijat ja yritykset ovat jo ilmoittaneet sähkönsäästöön liittyvistä toimenpiteistään. Myös jokaisen kuluttajan toimenpiteillä on merkitystä. Esimerkiksi ajoittamalla oman energiankäytön pois ruuhkaisimmilta sähkönkäytön tunneilta (klo 7-9 ja klo 16-18), alentamalla oman kodin lämmitystä, pesemällä vain täysiä pyykkikoneellisia alemmissa lämpötiloissa, sammuttamalla turhat valot ja vähentämällä saunomista, voi meistä jokainen voi olla ehkäisemässä sähköpulan syntymistä. Tämä on tärkeää ennen kaikkea silloin, kun on tiedotettu kohonneesta sähköpulan mahdollisuudesta.  

Turku Energia ja Turku Energia Sähköverkot ovat mukana monien muiden yritysten ja toimijoiden kanssa Energiansäästöviikolla alkavassa Astetta alemmas -kampanjassa lisäämässä kaikkien tietoisuutta sähkönsäästön merkityksestä tässä vaikeassa tilanteessa.  

Varaudu! Löytyyhän kotoasi 72 tunnin kotivara?  

On hyvä muistaa, että sähkökatkoja voi tulla tulevanakin talvena muista syistä kuin sähköpulan takia. Etenkin ilmajohtoverkon alueilla olevat sähkönkäyttöpaikat ovat alttiita myrskyvaurioille tai tykkylumen painamien oksien painolle. Jokaisen kodista olisi hyvä löytyä 72 tunnin kotivara poikkeustilanteita varten. Kurkkaa osoitteesta Kotivara - 72 tuntia vinkit, mitä riittävä kotivara pitää sisällään.  

Toimitusvarmuutemme on jo pitkään ollut erinomaisella tasolla, ja tässäkin poikkeuksellisessa tilanteessa asiakkaamme voivat aina luottaa siihen, että ammattilaisemme ovat tilanteessa kuin tilanteessa ajan tasalla ja tekevät kaikkensa saadakseen sähköt takaisin kaikille heti kun se on mahdollista.  

Mikäli sähköpula tai siihen varautuminen askarruttaa mieltäsi, käy lukemassa aiheesta keräämämme useimmiten kysytyt kysymykset osoitteesta turkuenergia.fi/valaisijat.  

Astetta alemmas -terveisin

Tomi Toivonen  
Toimitusjohtaja, Turku Energia Sähköverkot Oy