Ilmakuva, merinäkymät.

Turku Energia edelläkävijöiden joukossa kohti hiilineutraalia energiantuotantoa

Turku Energia on vähentänyt merkittävästi kivihiilen käyttöä polttoaineena. Ensi vuonna enää noin kymmenen prosenttia käyttämistämme polttoaineista on kivihiiltä. Uusiutuvien energianlähteiden osuus myymästämme energiasta nousee ensi vuoden loppuun mennessä jo 70 prosenttiin.

Turku Energia on sitoutunut Turun kaupungin hiilineutraaliuden tavoitteeseen vuodelle 2029. Olemme aloittaneet siirtymisen kivihiilestä ja öljystä kohti uusiutuvia ja päästöttömiä energianlähteitä jo yli vuosikymmen sitten.

Naantalin monipolttoainevoimalaitos, Artukaisten höyrylaitos, Luolavuoren pellettilaitos, Kakolan lämpöpumput ja Orikedon biolämpökeskus ovat viime vuosina toteutettuja konkreettisia esimerkkejä siirtymisestämme puhtaampaan energiantuotantoon. Näiden ansiosta Turun alueen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt vähenevät vuoden 2020 loppuun mennessä 500 000 tonnia vuoteen 2012 verrattuna. Tämä vastaa noin 50 000 suomalaisen asumisesta ja muusta kulutuksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Lisäksi tuotantopaletissamme on muun muassa vesivoimaa, aurinkovoimaa ja tuulivoimaa. Asiakkaat saavat halutessaan Turku Energialta 100-prosenttisesti uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua energiaa.

17.10.2019 // Dreamstime

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.