Turku Energian kehitysinsinööri Jussi Suvanto.

Tunnelin päässä on lämpöä

Nimestään huolimatta kaukolämpöä tuotetaan aina lähellä ja paikallisesti. Naantalin voimalaitoksella tuotettu kaukolämpö kulkee 14,5 kilometriä pitkässä tunnelissa noin 200 000 ihmisen kotiin Turun seudun alueella.

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin monipolttoainevoimalaitoksella lämmitetty kaukolämpövesi pumpataan tunnelissa sijaitsevaan siirtolinjaan. Sieltä se johdetaan Naantalin, Raision, Turun ja Kaarinan kaukolämmön jakeluverkkojen kautta asiakkaille. Siirtolinjan käytön ja kunnossapidon hoitaa Turku Energian henkilökunta.

– Kaukolämpöverkoston voi ajatella vastaavan verisuonistoa, jonka sydämenä toimivat lämpölaitokset ja valtimona ja laskimona kaukolämpötunneli. Verkosto haarautuu tunnelista yhä pienempiin ja pienempiin putkistoihin kohti verkon laidalla olevia asiakkaita. Käytön jälkeen jäähtynyt kaukolämpövesi palautuu asiakkailta takaisin laitoksille paluuputkistoa pitkin uudelleenlämmitettäväksi. Kaukolämpöverkoston paine-eroa ja tuotantotehoa säädetään jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden lämmöntarvetta, kertoo Turku Energian Lämpö-yksikön kehitysinsinööri Jussi Suvanto.

Noin 14,5 kilometriä pitkä tunneli alkaa Naantalin voimalaitoksen vierestä ja kulkee Raision Pitkäperän ja Metsäaron kautta Turkuun Härkämäkeen. Sieltä tunneli jatkaa Kakolan ja Vilkkilänmäen kautta Luolavuoreen

Jussi kertoo, että Naantalista Härkämäkeen kulkevalla osuudella mahtuu kulkemaan vain mönkijällä tai moottoripyörällä, Härkämäestä Luolavuoreen vaikka pakettiautolla.

– Häiriötilanteita tapahtuu onneksi harvoin, tällaisia ovat esimerkiksi kaukolämpöpumppujen pysähtyminen odottamatta jonkun muun häiriön seurauksena. Lisäksi tunneliin valuvien ulkopuolisten vesien hallinta ja pois pumppaaminen on tunnelin ylläpidon kannalta erittäin tärkeää, Jussi kertoo.

Vuonna 2019 tunnelin kautta siirrettiin yli 70 prosenttia alueella tuotetusta kaukolämmöstä. Turun alueella noin 200 000 asukkaan koti lämpenee kaukolämmöllä. Turussa on erityisesti kiinnitetty huomiota kaukolämmön ekologisuuteen. Turku Energia on sitoutunut Hiilineutraali Turku 2029 -tavoitteeseen. Tämä koskee myös Kaarinan, Raision ja Naantalin kaukolämpöasiakkaita.

– Esimerkiksi tammi-helmikuussa Turku Energian myymästä kaukolämmöstä noin 80 prosenttia tuotettiin uusiutuvilla polttoaineilla. Tänä vuonna hiiltä tulee olemaan enää 10 prosenttia tuotannostamme, ja Naantalin kaksi vanhaa hiilivoimalaitosta ajetaan alas ensi kesänä, Jussi toteaa.

Kaukolämpötunneli

•Vuonna 1979 perustetun Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n omistama.

• Tunnelin pituus on noin 14,5 kilometriä.

• Syvimmillään tunneli kulkee Raisionlahden kohdalla, noin 90 metriä merenpinnan alapuolella.

• Tunnelissa olevan kaukolämpöveden lämpötila on kesäaikaan noin 80 astetta ja talvella korkeimmillaan 120 astetta.

• Kaukolämpöverkoston pituus yhteensä Kaarinassa, Turussa, Raisiossa ja Naantalissa on noin 600 kilometriä.

01.06.2020 // Teksti Päivi Savolainen // Kuvat Timo Jakonen

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.