fbpx
Pipopäinen poika kurkistaa hymyillen puun takaa metsässä.

Uusiutuvaa energiaa tuulesta, vedestä ja metsistä

Turku Energia tarjoaa kuluttajille jatkossa vain uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. – Sähkösopimusvalikoimassamme on käytännössä vain uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä, kun uudistettu Louna Lähi ja Louna Vehreä tulevat markkinoille syksyn aikana, kertoo kuluttajamyynnin päällikkö Anne-Mari Niemelä.

Turku Energia on sitoutunut Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029.

– Tämän tavoitteen tulemme saavuttamaan omalta osaltamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Meille on tärkeää, että teemme kestävää energiatulevaisuutta päivittäin, Anne-Mari kertoo.

Yksi merkittävä askel eteenpäin on se, että kuluttajille on jatkossa tarjolla entistä ekologisempi, uusiutuvilla energiantuotantomuodoilla tuotettu sähkösopimusvalikoima.

– Pörssihintaisen Louna Tunti -sähkösopimuksenkin voi muuttaa helposti uusiutuvaksi energiaksi Ekotakuu-palvelun avulla, Anne-Mari selventää.

Turku Energia on konsernina yksi uusiutuvan energian suunnannäyttäjistä Suomessa, sillä Turussa myös kaukolämmön saa uusiutuvaksi Ekotakuu Lämpö -palvelulla, toisin kuin monilla muilla paikkakunnilla.

– Suomessa toimii vielä monia energiayhtiöitä, joiden tuotanto pohjautuu suurelta osin fossiilisilla raaka-aineilla tuotettuun energiaan ja hintakilpailu markkinoilla on kova. Emme halua kilpailla pelkästään hinnalla, vaan tehdä arvojemme mukaisia valintoja. Sähkötuotteidemme hinnat ovat kuitenkin erittäin kilpailukykyisiä, Anne-Mari sanoo.

Tuulen, veden ja metsän energiaa

Aikaisemmin Louna Lähi -tuotteen sähkö oli kokonaisuudessaan bioenergiaa, sillä se oli tuotettu Naantalin voimalaitoksessa puuhakkeesta. Uudistettu Louna Lähi sisältää biomassan lisäksi tuulta ja vettä. Myös uudistettu tuote Louna Vehreä tuotetaan luontoystävällisesti ja päästöttömästi tuulienergialla, vesivoimalla sekä biomassalla.

– Bioenergia tulee Naantalin monipolttoainevoimalaitoksesta. Tuulienergiamme tulee pääosin osakkuusyhtiöidemme omistamista tuulipuistoista Högsårasta, Porista, Raahesta sekä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta. Osakkuusyhtiöidemme vesivoimalaitokset sijaitsevat Kokemäenjoessa, Kemijoessa, Salon Kiskonjoessa ja lisäksi meillä on osakkuus norjalaisen Svartisenin vesivoimalan tuotantoon, Anne-Mari luettelee.

– Kun sähkötuotteissa on useita energialähteitä, pystymme parhaiten hyödyntämään sähköpörssissä vuodenaikojen ja säätilojen mukaan muuttuvat hinnat. Todennamme sähkön alkuperän alkuperätakuiden avulla, Anne-Mari sanoo.

Alkuperätakuu on todistus siitä, että sähkö on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Sen käyttöä valvoo Energiavirasto.

Turku Energia on yksi uusiutuvan energian suunnannäyttäjistä Suomessa.

– Kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on jatkuvasti lisääntynyt. Esimerkiksi tuulienergian tuotantomäärät ovat koko ajan kasvussa ja tuulipuistoja rakennetaan jatkuvasti, Anne-Mari kertoo.

Jos haluaa tehdä extrahyvää puhtaan energiaomatunnon eteen, voi kumpaankin tuotteeseen ostaa lisäpalveluna Ekotakuu Extra -palvelun, jonka hinta on 50 senttiä/kuukausi. Varat käytetään Suomen Luonnonperintösäätiön kautta ikimetsien suojeluun Varsinais-Suomessa.

Eripituiset sopimusajat

Ainut ero uusien Louna Lähi ja Louna Vehreä -tuotteiden välillä on sopimuksen kesto: Louna Lähi on määräaikainen 24 kuukauden sopimus, kun taas Louna Vehreä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jonka hinnat tarkistetaan kaksi kertaa vuodessa.

Toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen voi irtisanoa koska tahansa, mutta määräaikainen on voimassa sopimuskauden loppuun.

– Valitsemalla Louna Lähi - tai Louna Vehreä -sopimuksen tuet kestävää kehitystä ja pidät energiaomatuntosi puhtaana, Anne-Mari muistuttaa.

18.08.2020 // Teksti Pirkko Soininen // Kuva: Turku Energia

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.