Sähkömarkkinat näyttävät palautuvan energiakriisistä

ryhmä tuulimyllyjä pellolla auringonlaskun aikaan
27.4.2023

Sähkön kysyntä on energiansäästötoimien ja lämpimän sään myötä laskenut ja samaan aikaan sähköntuotannon tarjonta on lisääntynyt, mikä laskee selvästi sähkön hintaa.

Katsaus sähkön hintojen kehitykseen

Kevään ajan Pohjoismaiden sähkön spot-hinta on Euroopan laajuisestikin ollut edukkaan puolella. Suomessa verollinen (alv 10 %) keskihinta on ollut 80–90 €/MWh -hintaluokassa.

Suomen hintaa on painanut alaspäin kaksi tekijää: kysynnän madaltuminen ja tarjonnan lisääntyminen. Kysyntää on pitänyt maltillisena vuodenaikaan nähden lämmin sää, jonka myötä lämmityskuorma on vähentynyt. Toinen kulutusta madaltanut tekijä on ollut valtakunnallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja, joka on talven aikana toiminut halutulla tavalla.

Samanaikaisesti tuotantoa on ollut aiempia vuosia enemmän käytettävissä, sillä esimerkiksi tuulivoimakapasiteetti on kasvanut vuoden takaisesta tilanteestakin (3200 MW) jo yli puolitoistakertaiseksi (5200 MW). Käytettävän tuulivoimakapasiteetin määrä on siis kasvanut yli Olkiluodon kolmosyksikön nimellistehon verran vuoden aikana.

Spot-hintakehitys

Suomen spot-hinnan kehitys tammikuusta 2022 alkaen. Huhtikuun keskihinta on laskettu 17.4. asti. Data: SKM Syspower, 17.4.2023

Tukkumarkkinoiden johdannaishintojen kehitys

Olkiluodon kolmosyksikkö on vihdoin saatu säännölliseen sähköntuotantoon 16.4.2023, mikä tulee tasoittamaan kotimaista sähkönhintaa tulevaisuudessa. Tämän vaikutuksen näkee osittain jo nyt, sillä Suomen sähkön hinta on ollut edukkaampaa suhteessa muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan.

Sähkön tukkumarkkinoilla koko kevät on ollut suhteellisen tasaista aikaa ja markkinahintataso on pysynyt suunnilleen samana. Merkittävin muutos tulevissa hinnoissa on ollut Olkiluodon epävarmuuden väistyminen, mikä näkyi tukkumarkkinoilla maaliskuussa hintatason laskuna.

Tukkumarkkinoiden tammikuun hinnoista on tultu noin 25 % alaspäin. Tämä näkyy hyvin vuoden 2024 hinnassa, joka on pysynyt samalla tasolla maaliskuun alusta lähtien. Sama trendi on nähtävillä myös vuosien 2025 ja 2026 hinnoissa.

Tulevan talvijakson markkina näkyy korkeamman hinnan ajanjaksona. Hinta liikkuu keskiarvoisesti 80–100 €/MWh välillä. Se on edukkaampi kuin kuluneen talven spot-hintataso, mikä oli n. 131 €/MWh (1.10.2022–31.3.2023, ilman arvonlisäveroa).

Tukkumarkkinoiden johdannaishintakehitys Suomen hinta-alueen (SYS+SYHEL) vuosituotteille 2024–2026. Data: SKM Syspower, 17.4.2023.

Sanastoa

Spot-markkinat: Sähkön fyysisen toimitukseen perustuva, kerran päivässä vuorokautta ennen sähkön toimitusta käytävä suljettu huutokauppa. Toimijat lähettävät tarjouksensa sähköpörssiin, missä tarjousten perusteella lasketaan sähkön Nord Pool -alueen systeemihinta ja aluehinnat tunneittain.

Spot-hinta: Spot-sähkösopimuksen hinta muodostuu perusmaksusta, myyjän marginaalista ja energian hinnasta. Kuluttajalle energian hinta on pohjoismaisen sähköpörssi Nord Poolin Suomen aluehinta lisättynä myyjän marginaalilla. Tulevat sähkön spot-hinnat voit tarkistaa helposti esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksella.

€/MWh: Sähkön hintayksikkö, jolla tukkumarkkinalla käydään kauppaa. Kuluttajamyynnissä käytetään sen kerrannaisyksikköä snt/kWh (10 €/MWh on 1 snt/kWh).

Aluehintaero: Systeemihinnan ja alueellisen hinnan ero. Suomessa ero on Helsingin aluehinnan ja systeemi-spotin (koko Nord Pool -alueen keskiarvohinnan) välinen ero. Ero syntyy kun eri hinta-alueilla on eroja sähkön kysyntä- ja tarjontatilanteessa eikä hinta-alueiden välillä ole riittävästi vapaata siirtokapasiteettia.

Johdannaishinta tarkoittaa sitä hintaa, jolla sähköyhtiöt ja muut tukkumarkkinatoimijat voivat tehdä keskenään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia sopimuksia sähkön ostosta ja myynnistä. Siksi kunkin ajanhetken johdannaishinnat kertovat markkinoiden näkemyksen sähkön pörssihinnan tulevasta kehityksestä.