Vesijohtoja, papereita ja kynä pöydällä.

Tiesitkö tästä? Pienellä investoinnilla lisää pisteitä kiinteistön ympäristöluokitukseen

Rakennuksilla on valtavat ympäristövaikutukset, mikä tekee niistä avaintekijöitä ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Ympäristöystävällisiä rakennuksia todentamaan on perustettu erilaisia sertifikaatteja ja luokituksia, jotka mahdollistavat objektiivisen vertailun. Energiayhtiöiden eri tuotteet ja palvelut voivat hyödyttää sertifikaattien kriteereiden täyttymisessä.

Kiinteistö- ja rakennusala on vastuussa isosta osasta suomalaista hiilijalanjälkeä: peräti kolmannes Suomen kasvihuonekaasupäästöistä tulee rakennuksista, minkä lisäksi ne kuluttavat noin 40 % käyttämästämme energiasta. Siksi rakennuskannan rooli ympäristötavoitteiden saavuttamisessa on merkittävä.

Rakennusten ympäristötehokkuutta mittaamaan ja todentamaan on perustettu erilaisia ympäristösertifiointijärjestelmiä ja -luokituksia. Niiden avulla viranomaisten, sijoittajien ja tiloja käyttävien ihmisten on mahdollista muun muassa vertailla kiinteistöjen energiatehokkuutta ja tunnistaa todennetusti ympäristöystävälliset rakennukset.

Kaukojäähdytyksestä lisäpisteitä

Lisäpisteitä luokituksiin voi saada tietyistä energiayhtiöiden palveluista tai tuotteista, kuten Turku Energian tarjoamasta kaukojäähdytyksestä. Erityisesti sillä on painoarvoa LEED- ja BREEAM-luokituksissa.

Kaukoenergian hyöty määritellään muun muassa sen perusteella, kuinka suuri osuus tuotannosta on vihreällä sähköllä. Turku Energian tapauksessa se on 100 %: kaukojäähdytyksen ominaispäästöt ovat 0 kgCO2/MWh myytyä energiaa kohden, eli se on täysin päästötöntä.

Yli 80 % kaukojäädytyksestä tuotetaan Kakolan lämpöpumppulaitoksessa hyödyntämällä puhdistetun jäteveden hukkaenergiaa, mikä tekee siitä kiertotalouden malliesimerkin.

Tae vastuullisuudesta

Sertifiointeja käytettävät yritykset ympäri maailman. Ne säästävät kustannuksia ja maapallon resursseja ja parantavat rakennusten tehokkuutta.

Saavutettu sertifikaatti on vahva viesti siitä, että rakennuksen omistajaa kiinnostavat ympäristöasiat enemmänkin kuin pelkkien puheiden tasolla. Se on myös tapa hallita kiinteistökaupan riskejä ja todentaa myytävän kohteen vastuullisuutta.

29.05.2020 // Teksti Laura Andersson // Kuvat Shutterstock

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.