Artukaisten höyrylämpölaitos.

Sataprosenttisesti uusiutuvaa lämpöä

Ekotakuu Lämpö sekä Artukaisten höyrylämpölaitoksessa tuotettu höyry ovat nyt virallisesti täysin uusiutuvia. Kiwa Inspecta on todentanut niiden alkuperän. Tämä oli ensimmäinen Ekotakuu Lämpö -palvelun todennus, sillä Turku Energia toi palvelun markkinoille vasta viime vuonna.

– Halusimme Ekotakuu Lämmölle virallisen sertifikaatin siitä, että se on tuotettu sataprosenttisesti uusiutuvilla polttoaineilla, kertoo projektipäällikkö Lotta Lyytikäinen.

Ekotakuu Lämpö -asiakkaiden lämpö tulee esimerkiksi alueen lähimetsien puuhakkeesta, kotimaisesta pelletistä ja jäteveden hukkalämmöstä.

– Tavallisen kaukolämmön ostajat eivät hekään ole ollenkaan hiilenmustia, sillä tänä vuonna kaukolämmöstä on ollut uusiutuvaa jo noin 80 % ja viimeistään 2029 kaikkien kaukolämpö on täysin uusiutuvaa, Lotta toteaa.

01.06.2020 // Teksti Pirkko Soininen

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.