Sähkökatko.

Miten toimia kaukolämmitetyssä talossa sähkökatkon aikana?

Sähkökatko keskeyttää kaukolämmitetyn talon lämmityksen, mutta talo ei kuitenkaan viilene merkittävästi edes parin tunnin sähkökatkon aikana. Useimmiten sähkökatkot ovat hyvin lyhyitä ja kaukolämmön kannalta asukkaalle jopa huomaamattomia.

Jos sähkökatko pitkittyy ja ulkona on kova pakkanen, kannattaa kylmän ilman pääsemistä sisälle rajoittaa ja mahdollisuuksien mukaan peittää vetoisat kohdat esimerkiksi tekstiileillä. Muita hyödyllisiä tarvikkeita ovat lämmin makuupussi, ylimääräiset peitot ja viltit, makuualustat ja helposti kannettavat patjat sekä tietysti lämpimät vaatteet ja tulisijan omistajalle polttopuut.

Lämpimän veden käyttöä tai suihkussa käyntiä ei suositella sähkökatkon aikana lainkaan, sillä hanavesi voi silloin olla huomattavasti tavallista kuumempaa. Myös sähkökatkon jälkeen lämpimän veden käytön kanssa kannattaa olla varovainen.

Sähkökatkon jälkeen kaukolämmitys käynnistyy normaalisti, kun talon sähköllä toimiva kiertovesipumppu alkaa uudelleen kierrättää lämmintä vettä. On kuitenkin mahdollista, että erityisesti käyttöikänsä loppupuolella olevat säätölaitteet eivät välttämättä lähde toimimaan normaalisti sähkökatkon jälkeen. Jos lämmitys ei ala toimia, taloyhtiössä asuvan kannattaa ensisijaisesti olla yhteydessä isännöitsijään tai huoltoyhtiöön, kun taas omakotitalossa asuva saa apua kiinteistöjen automaatio- ja säätölaitetöitä tekevältä urakoitsijalta.

Vastaajana Turku Energian lämpöpalvelupäällikkö Jari Kairama.

28.08.2023

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.