Lämpöpatterin päällä on neulotut lapaset.

200 000 ihmistä on tehnyt tietämättään ympäristöteon – kuulutko heihin?

Ympäristötietoisuus on tullut osaksi yhä useamman arkea. Siinä missä vihreiden valintojen tekeminen voi olla joskus hankalaa, saattaa se toisinaan tapahtua huomaamatta. Kuten Turun seudulla, jossa kaukolämmitteisessä talossa asuu jo noin 200 000 ihmistä – ja joista harva edes tietää sitä.

Kaukolämpö herättää enemmän tunteita kuin monet muut lämmitysmuodot. Mutta tiesitkö, että Turun seudulla se on mainettaan parempaa? Siellä vihreisiin tuotantotapoihin on nimittäin investoitu jo vuosikymmeniä, ja tavoite onkin hiilineutraali Turku vuoteen 2029 mennessä.

Kaukolämpö on lähilämpöä

Kaukolämpö tuotetaan seutukunnissa ja uusiutuva energia tulee aina läheltä – kuten hake, josta suurin osa tulee 150 kilometrin säteeltä.

Sitä mukaa kun uusiutuvien osuus tuotannossa kasvaa, on kaukolämpö yhä enemmän lähilämpöä.

Jo nyt lähes 80 % uusiutuvilla energialähteillä

Uusiutuva energia koostuu bioenergiasta, hukkalämmöistä ja biokaasusta. Suurin osa uusiutuvasta kaukolämmöstä on tuotettu biomassalla: Turun Seudun Energiantuotannon monipolttoainevoimalaitos esimerkiksi hyödyntää metsäteollisuuden sivuvirtoja ja hyvälaatuista jätepuuta ja pahvia.

Orikedon biolämpökeskuksen polttoainetta on hakkuutähteet ja sahateollisuudessa ja metsänhoidossa syntyvät sivutuotteet, Luolavuoressa korvattiin öljy pelleteillä ja Artukaisten höyrylämpölaitoksessa metsähakkeella.

Iso osa kaukolämmöstä on hukkalämpöä puhdistetusta jätevedestä ja päästötöntä hukkaenergiaa savukaasusta.

Haluatko 100 % vihreää kaukolämpöä? Valitse Ekotakuu Lämpö

Turku Energia tarjoaa jo nyt 100 % vihreää kaukolämpöä. Ekotakuu Lämpö takaa, että kaukolämpösi on tuotettu täysin uusiutuvasti. Ulkoinen todentaja sertifioi Ekotakuu Lämmön vuosittain.

14.10.2020 // Teksti Laura Andersson // Kuvat Shutterstock

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.