Turku Energian sähköverkot, auto sekä työntekijä.

Yhdessä onnistuminen antaa energiaa

Turku Energia Sähköverkot Oy:n ryhmäpäällikkö Jukka Huhtala lataa akkujaan teatterin näyttämöllä ja saa virtaa hyvästä työporukasta.

Kuka olet ja mitä teet Turku Energialla?

Olen Jukka Huhtala ja toimin Turku Energia Sähköverkot Oy:n käyttökeskuksessa ryhmäpäällikkönä. Työskentelen kymmenen hengen tiimin kanssa jakeluverkkojen käyttöasioiden parissa. Tammikuussa minulle tuli yhdeksän vuotta täyteen Turku Energialla.

Mistä saat energiaa työssäsi?

Meidän käyttötiimissämme yhteishenki on todella hyvä. Kun töihin tuleminen on kivaa, se tuo valtavasti energiaa työpäiviin. Yllättävissä tilanteissa haasteiden ratkaisu antaa intoa työhön.

Milloin työpäivä on ollut onnistunut?

Työpäivä on onnistunut silloin, kun asiakkaamme ovat saaneet nauttia sähkön käyttömahdollisuudesta koko päivän. Mieleeni on jäänyt erityisesti se, kun tapaninpäivän myrskyn aikana olimme tehneet pitkää päivää ja saaneet asiakkaalle sähköt takaisin. Itkuinen perheenäiti soitti ja kiitti siitä, että olimme ahertaneet ja nyt hän pystyi tekemään ruokaa.

Miten työssäsi näkyy konkreettisesti Turku Energian asiakaslupaus ”Olemme lähellä, näemme kauas”?

Näen sen itse sillä tavoin, että olemme lähellä asiakkaita ja heidän arkeaan, sekä tunnemme tämän jakeluverkkoalueen. Näemme kauas ja haluamme kehittää sähköjakeluverkkoa tulevaisuuden haasteisiin niin, että se toimisi tulevaisuudessa vielä vähemmillä häiriöillä ja asiakkaan kokema keskimääräinen keskeytysaika olisi vielä lyhyempi.

Turku Energian brändi ja kuvamaailma uudistuivat syksyllä. Olet näkynyt monissa mainoskuvissa. Miksi halusit lähteä omilla kasvoillasi mukaan?

Kun minulle asian tiimoilta soitettiin, päätin jo sen puhelun aikana, että tämä kuulostaa mielenkiintoiselta haasteelta. Varsinkin kun tunsin sisälläni sen, että Turku Energia on vahva paikallinen energiayhtiö. Yksi palaute jäi mieleen. Tuttu myyntimies kommentoi: ”Vitsit toi on siistii! Ja mä voin sanoa et toi on mun kaveri”.

Mikä on työviikkosi paras hetki?

Maanantai, koska kaikki haasteet ja odottamattomat hyvät hetket ovat vielä tulossa.

Mistä ammennat energiaa vapaa-ajallasi?

Tärkein on koti, se on paras asia mitä on. Myös harrastuksista saa paljon energiaa ja jokaiselle vuodenajalle on oma ”laturinsa”. Kesäisin yksi niistä on teatteri. Perustimme 1995 kavereiden kanssa Pöytyän harrastajateatteri ry:n, ajatuksella että vietetään aikaa ja tehdään teatteria yhdessä. Tällä hetkellä meillä käy noin 5000 katsojaa kesässä. Kesällä 2016 ohjelmistossa nähdään musikaalinen komedia ”Aina oon veljeä toivonut”, jossa olen mukana tuotantotiimissä.

22.02.2016 // Teksti Isa Nortela // Kuvat Jaakko Kahilaniemi

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.