fbpx
Päivi Lintula ja Heidi Raussi esittelevät poistotekstiilejä.

Texvex kierrättää hyvää

26.08.2019 // Teksti Johanna Pelto-Timperi // Kuvat Timo Jakonen

TST-Texvexin poistotekstiilimyymälässä on hyvä tunnelma. Toiminnan avulla työttömät saavat mielenkiintoista työtä, ja käytöstä poistettujen vaatteiden ja kankaiden elinkaari jatkuu.

Vastaava ohjaaja Päivi Lintula  ja ohjaaja Heidi Raussi esittelevät innoissaan Turun Kanslerintien Toimintakeskuksessa olevaa poistotekstiilien vastaanottoa, lajittelua, kierrätystä ja myymälää. Päivi lähti ideoimaan toimintaa viitisen vuotta sitten, kun mietti, mihin ne vaatteet joutuvat, jotka eivät mene kirpputorillakaan kaupaksi.

Texvexin toiminnan rahoittaa kokonaan Turun kaupunki, ja järjestäjinä ovat Turun Seudun TST ry ja Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH). Kierrätysmateriaali tulee kuluttajilta sekä LSJH:n keräyspisteiden kautta. TST-Texvex vastaanottaa puhtaita ja kuivia vaatteita sekä kodintekstiilejä, mutta ei kenkiä, laukkuja, mattoja, peittoja tai tyynyjä.

– Meille tulee päivässä noin tuhat kiloa materiaalia. Lajittelemme poistotekstiilit käsin. Märkä, haiseva ja likainen tekstiili menee polttokelpoiseen jätteeseen ja hyödynnetään energiana. Loput lajitellaan esimerkiksi puuvillaksi ja villaksi. Meiltä myös tilataan vaikkapa vaaleanpunaista farkkukangasta tai pitsiä, Päivi kertoo.

Työttömille työtä

Heidi korostaa kierrätyksen lisäksi työllistämistä. Pitkäaikaistyöttömät viihtyvät Texvexissä. Tulijoita olisi enemmän, mitä voidaan ottaa. Yleensä lajittelua ja käsittelyä tekee nelisenkymmentä työntekijää.

Työskentelyjakso Texvexissä kestää kuuden kuukauden ajan. Päivi ja Heidi toivovat, että jakso auttaa työttömiä työllistymään ja että heillä olleet saavat eväitä elämänhallintaan. Toiminta on monille myös sosiaalisesti tärkeää.

Myymälään ostoksille

Päivi kutsuu kaikki tervetulleiksi Texvexin myymälään, jossa on myynnissä vaatteita ja kankaita edulliseen kolmen euron kilohintaan. Näin farkuille tulee hinnaksi euro ja t-paidalle 30 senttiä. Käsitöiden harrastajille ja tuunaajille Texvex on todellinen aarreaitta.

Myymälässä on tarjolla myös TST-Texvexin oma mallisto, jossa on esimerkiksi tyynyliinoista ja lakanoista tehtyjä Jätex-ekoroskapusseja, jotka korvaavat muoviset roskapussit. Rätvex-kestoliinat ovat froteisia siivousliinoja. Laudex on pyyhkeistä muokattu laudeliina. Heidin suosikki on froteinen pyyheturbaani.

Myymälässä on usein kampanjapäiviä, joista suosituin on kolmen euron kassipäivä. Tuolloin asiakas saa kassalta tyynyliinasta tehdyn ekokassin, jonka saa täyttää edulliseen kolmen euron hintaan myymälän tuotteilla.

– Kehitämme koko ajan uusia, yksinkertaisia tuotteita poistotekstiileistä. Syksyllä on myynnissä kotimaalareille tarkoitettu suoja-asu Maalaax. Työstämme myös tilkkumallistoa, Päivi paljastaa.

TST-Texvex

  • Turun Seudun TST ry on sosiaali- ja terveysalan yhdistys, joka toimii työttömyydestä ja vähävaraisuudesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ja heikompiosaisten toimeentulon parantamiseksi
  • TST-Texvex on poistotekstiilinkierrätys- piste, joka toimii Turun kaupungin rahoituksella osoitteessa Kanslerintie 19
  • lisää tietoa: TST ry & Facebook 

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.