Energiafiksuin taloyhtio

Nyt pysyy lämpö sisällä

25.11.2019 // Teksti Maija Rauha // Kuvat Timo Jakonen

Energiafiksuin taloyhtiö 2019 -kisan voittaja, Asunto Oy Kupittaankatu 45, on remontoitu kymmenen viime vuoden aikana yltä päältä. Energiansäästön kannalta olennaista on lämmön talteenotto poistoilmasta.

Vielä keväällä taloa peitti 1970-luvun vaaleanruskea aaltopeltipinta, jonka nuhjuisuus on nyt vaihtunut raikkaaseen vaaleuteen. Uudeksi pinnoitteeksi valitut keraamiset laatat ovat kestäviä ja itsepeseytyviä. Katolla työskennellään parhaillaan, ja hissiremontti on vielä hieman kesken.

– Julkisivu- ja kattoremontti on aikataulussa, vaikka lisätöitä tuli odotettua enemmän. Kadunpuoleisen julkisivun peltien takana odotti ikävä yllätys: ikkunoiden väleissä ei ollut juuri muuta kuin tyhjää. Eristeet olivat painuneet, osin kastuneet ja homehtuneet. Nämä kohdat piti rakentaa uudelleen. Eipä ihme, että lämpöä pääsi harakoille, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Marko Nuutinen.

Myönteinen yllätys oli katon suhteellisen hyvä kunto.

– Alkuperäinen peltikatto veteli viimeisiään, muttei ollut vielä vuotanut. Pelkäsimme, että joudumme uusimaan myös kattotuolit. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Meneillään on myös aurinkosuojakalvojen asentaminen ikkunalaseihin. Ultravio- lettisäteilyä heijastava pinta vähentää auringon porotuksesta johtuvaa huonelämmön kohoamista kesäisin ja auttaa pitämään lämmön sisällä talvisin. Näin se parantaa talon energiatehokkuutta.

10 vuotta ja kaksi miljoonaa

Yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa maksanut remonttirupeama aloitettiin uusimalla ikkunat, koska niistä tuli sateella vesi sisään. Sitten sattui kellarissa iso putkivuoto, joka siivitti yhtiökokouksen linjasaneerauspäätökseen. Putkiremppa tehtiin perinteisellä menetelmällä, jotta myös kylpyhuoneiden vesieristykset saatiin kuntoon ja tilat ajan tasalle.

– Sukituksesta keskusteltiin, mutta oli järkevää valita ratkaisu, jonka avulla märkätilat pysyvät kunnossa seuraavat 40–50 vuotta. Hintaerokaan ei ollut suuri, Marko pohtii. Uusille vesiputkille ja sähköjohdoille löytyi nokkela paikka vanhasta jätekuilusta. Remontissa kunnostettiin myös kellarin yhteiset tilat, kuten sauna, pyykkitupa ja kuivaushuone.

Markon puumerkki on talon suodatettu hanavesi, sillä hän on töissä vedenkäsittelylaitteita valmistavassa Aqua Novassa. Taloyhtiön suodatusjärjestelmä poistaa vesijohtovedestä muun muassa kalkin, joten kylpyhuoneita ei tarvitse jatkuvasti jynssätä kalkkitahroista.

Eristettä ja tuulensuoja

Energiansäästön kannalta olennaista on lämmön talteenotto poistoilmasta, joka saatiin toimintaan vuonna 2016. Marko uskoo, että investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin.

– Saimme jo silläkin tavoitteena ollutta säästöä lämmityskuluihin, jotka laskivat tuhansia euroja vuodessa. Kolmen vuoden aikana säästö on ollut 30 prosenttia. Tulos ei kuitenkaan ollut vielä niin hyvä kuin voisi olla, ja osa asukkaista valitti edelleen kylmyyttä. Niinpä tutkimme talon ulkopinnat lämpökameralla ja havaitsimme suuret lämpövuodot. Ikkunaseinän lisäksi talon toinen pääty eristettiin ja tuulensuojattiin uudelleen. Vuoden kuluttua tiedämme, mitä se todellisuudessa auttaa.

Kun julkisivun viimeisetkin laatat on napsautettu paikoilleen, entistä energiatehokkaampi hissi saatu asennetuksi ja katon uusiminen valmistuu noin kuukauden kuluttua, taloyhtiössä vedetään hetki henkeä.

– Talon ilme muuttui täysin, ja nyt pysyy lämpö sisällä. Hyvältä tuntuu, ja mukavana yllätyksenä tuli vielä energiafiksuimman palkinto, Marko hymyilee. Palkintona taloyhtiö saa joulukuun 2019 kaukolämmöt veloituksetta.