Kaukojäähdytys 20 vuotta

24.02.2020 // Teksti Pirkko Soininen // Kuvat Timo Jakonen

Kaukojäähdytys on ekologisin tapa viilentää kiinteistöjä. Turku Energia tarjosi Suomessa ensimmäisten joukossa kaukojäähdytystä 20 vuotta sitten.

Kaksikymmentä vuotta sitten Wallac halusi ulkoistaa jäähdytystoimintansa ja pyysi siihen Turku Energialta apua. Yhteistyö käynnistyi ja Turku Energiasta tuli yksi Suomen ensimmäisiä kaukojäähdytystä tarjonneita energiayhtiöitä.

– Sen jälkeen kaukojäähdytyksen suosio on kasvanut tasaisesti, toteaa Turku Energian lämmönhankintapäällikkö Ilkka Syrjälä. Ensimmäisenä kaukojäähdytystä halusivat toimistorakennukset ja sairaalakiinteistöt, mutta sittemmin palvelun piiriin on liittynyt myös useita asuinkiinteistöjä ja esimerkiksi hotelleja.

Kiertotaloutta parhaimmillaan

Turku Energia on vuodesta 2009 lähtien tuottanut valtaosan jäähdytysenergiasta Kakolan jätevedenpuhdistamolla.

– Otamme puhdistetusta jätevedestä talteen lämmön. Sitten jäähdytämme jäteveden ja juoksutamme sen maanalaiseen tekoaltaaseen, josta vesi käytetään kaukojäähdytysverkon jäädyttämiseen, Ilkka selittää.

– 90–95 prosenttia jäähdytystehostamme tulee Kakolasta ja loput kompressorilaitoksilta Itäharjulta ja Biolaaksosta. Kaikki käyttämämme sähkö on vihreää, joten käytännössä kaukojäähdytys on nollapäästöistä. Kaukojäähdytys on myös lähienergiaa, Ilkka toteaa.

Helppoa ja varmaa

Kaukojäähdytyksen etuja ovat ekologisuus, toimitusvarmuus, hinta ja helppous.

– Kun teollisuuden asiakas ostaa kaukojäähdytystä meiltä, hän voi luopua omista tilaa vievistä tuotantolaitteistaan, eikä hänen tarvitse enää huolehtia laitteiden huolloista tai rikkoontumisista, Ilkka toteaa.

Asiakkaan tiloihin asennettavat kaukojäähdytyslaitteet ovat yksinkertaisia, toimintavarmoja ja pitkäikäisiä. Laitteisto vastaa kaukolämmön alajakokeskusta ja se sijoitetaan kiinteistön teknisiin tiloihin. Tämän vuoksi jäähdytys ei vaadi suuria tiloja ja on äänetön, toisin kuin kiinteistökohtaisen jäähdytyslaitteet.

Valoisa tulevaisuus

Kaukojäähdytysverkko on nyt 25 kilometriä pitkä. Kaukojäähdytysasiakkaita Turku Energialla on jo yli 110 kappaletta.

– Uskomme, että kaukojäähdytyksen suosio tulee kasvamaan. Sähkön käyttö lisääntyy ja sitä myötä laitteiden määrä kiinteistöissä. Laitteet puolestaan lämmittävät hyvin eristettyjä kiinteistöjä. Lämpö pitää poistaa, ja siihen kaukojäähdytys on paras ratkaisu, Ilkka toteaa.

Valoisasta tulevaisuudesta kertoo se, että jäähdytysratkaisut eivät rajoitu tänä päivänä vain kaukojäähdytysverkkoon. Turku Energian lanseeraama Lähijäähdytys-tuote mahdollistaa jäähdytysratkaisujen tarjoamisen asiakkaille myös kaukojäähdytysverkon ulkopuolella, jolloin viilennys tuotetaan energiatehokkaasti kiinteistökohtaisena ratkaisuna.

Kaukojäähdytyksen kasvun vuodet

2000

  • Asiakkaat 2 kpl
  • Myynti 183 MWh

2005

  • Asiakkaat 18 kpl
  • Myynti 7 899 MWh

2010

  • Asiakkaat 45 kpl
  • Myynti 24 326 MWh

2015

  • Asiakkaat 81 kpl
  • Myynti 30 607 MWh

2019

  • Asiakkaat 113 kpl
  • Myynti 39 600 MWh