Iloa ikäihmisten arkeen

24.02.2020 // Teksti Pirkko Soininen // Kuvat Mikael Soininen

Satu Järvenpää, Tiiu Uusaho ja Antero Lehtonen muodostavat yhdessä Liikkuvan resurssikeskuksen, joka neuvoo, opastaa ja jakaa menovinkkejä senioreille.

Vuonna 2018 Liikkuva resurssikeskus voitti arvostetun valtakunnallisen Vuoden vanhusteko -palkinnon, joka myönnetään taholle, joka on myönteisellä tai innovatiivisella tavalla edistänyt vanhustyötä, kehittänyt toimivan mallin tai muulla tavoin parantanut ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia.

– Olimme voitosta häkeltyneitä, mutta ihan yhtä häkeltyneitä olemme nyt tästä valopilkuksi valinnasta, iloinen kolmikko naurahtaa.

Liikkuva resurssikeskus on Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ja Turun kaupungin kumppanuustoimintaa. Kolmen hengen tiimi antaa matalan kynnyksen neuvontaa, ohjausta ja menovinkkejä. Tiimi liikkuu ikäihmisten luokse erityisesti Turun keskustan ulkopuolella. Satu ja Tiiu huristelevat myös maakunnissa yhteistyössä KomPAssi-toiminnan kanssa.

Senioreille paljon tekemistä

– Olemme sanansaattajia. Meillä on yhden luukun periaate, samassa paikassa ovat tavattavissa niin järjestön kuin kaupunginkin työntekijät, usein myös vierailevia asiantuntijoita tai vapaaehtoisia. Jaamme tietoa eri
tahojen toiminnasta, paikalla saa myös palveluohjausta ja tietoa vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista. Toisaalta viemme ikäihmisten terveisiä ja toiveita eteenpäin kaupungille ja eri järjestöihin, iloiset lähettiläät kertovat.

Kolmikko liikkuu senioreiden luokse. Tämä tarkoittaa jalkautumista esimerkiksi lähiöihin, huoltoasemille, terveyskeskusten, apteekkien ja kauppojen edustoille tai vaikkapa funikulaariin.

– Viime vuonna tapasimme pysäkeillä noin kolme tuhatta ikäihmistä, Satu kertoo. Liikkuva resurssikeskus liikkuu iloiseksi maalatulla pakettiautolla. Mitään pysyvää reittiä ei ole, vaan pysäkit vaihtuvat koko ajan.

Joskus ikäihmiset ajattelevat, ettei heille ole järjestetty tekemistä, mutta todellisuus on päinvastainen – toimintaa on paljon. Paras todiste runsaasta tarjonnasta on kolme kertaa vuodessa tehtävä Menovinkit-esite.

– Tekemistä, toimintaa, ryhmiä ja tilaisuuksia on valtavasti, kunhan vaan rohkaisee mielensä ja tulee mukaan. Meiltä saa tietoa kaikista vaihtoehdoista, kolmikko innostaa.

Viime vuonna tapasimme pysäkeillä noin kolme tuhatta ikäihmistä.

Monien vahvuuksien tiimi

Antero on ollut kohta neljäkymmentä vuotta Turun kaupungilla töissä.

– Olen koulutukseltani sosiaalikasvattaja. Olen työskennellyt esimerkiksi vanhustyön johtajana, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina ja päiväkodin sekä vanhainkodin johtajana. Nykyisestä työstäni nautin, koska se on liikkuvaa ja saan olla tekemisissä ikäihmisten kanssa, kuunnella ja auttaa, Antero kertoo.

Satu on alkujaan koulutukseltaan sosiaalikasvattaja, mutta on hankkinut myös sosionomin ja geronomin pätevyyden sekä tehnyt mielenterveys-, kriisi- ja päihdeopintoja.

– Olen työskennellyt muistisairautta sairastavien parissa sekä tehnyt hanke- ja kehittämistyötä. Opiskelujen aikana tein työtä myös esimerkiksi asunnottomien alkoholistien parissa. Ikäihmiset ja verkostotyö ovat sydäntäni lähellä.

Tiiu on tehnyt monipuolisia sairaanhoitajan töitä ikäihmisten parissa niin kolmannella sektorilla, yksityisellä puolella kuin kunnallakin. Työkokemusta kertyi kotihoidosta geriatriseen kuntoutukseen, kunnes hän opiskeli geronomiksi muutama vuosi sitten.

– Meillä on hyvä tiimi, jossa yhdistyy sairaanhoidollinen ja sosiaalipuolen osaaminen, Tiiu sanoo.

Mukaan vapaaehtoiseksi

Turussa on monipuolisia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia, joista saa tietoa pysäkeillä. Vapaaehtoistoiminnasta moni on löytänyt itselleen uutta sisältöä elämään, ystäviä ja tekemistä.

– Opastamme löytämään eri tahojen mahdollisuuksista itseä kiinnostavaa toimintaa. Keräämme myös ideoita pop up -tyyppisiin alueellisiin välittämisen keikkoihin, joita kumppanimme Siskot ja Simot toteuttavat. Näihin kertaluonteisiin keikkoihin ovat tervetulleita ihan kaikki, myös kiireiset ja sitoutumiskammoiset, Satu kertoo.

– Turussa on ihania vapaaehtoisia, jotka tekevät arvokasta työtä ihmisten iloksi. Moni taho toivottaa uudetkin vapaaehtoiset tervetulleiksi mukaan, Tiiu muistuttaa.

Kuuntelijoita kaivataan

– Suurin osa työstämme on ennaltaehkäisevää ja kohdistuu sellaisiin ikäihmisiin, jotka asuvat kotona. Meidän kanssamme voi tulla juttelemaan kuka tahansa – ei tarvitse olla mitään ongelmaa, Antero vinkkaa.

Monet seniorit kertovat elämäntarinansa ja kiittävät, kun joku kuuntelee. Yksinäisyys on ikäihmisten suurin vitsaus.

– Vanhusten yksinäisyydestä kirjoitetaan paljon. Toivoisin, että kirjoitettaisiin enemmän myös siitä mitä apua siihen on saatavissa. Jos kokee yksinäisyyttä, kannattaa tulla juttusille. Esimerkiksi Ystäväpiiri-toiminnasta moni on löytänyt apua yksinäisyyteen. Toisaalta moni on löytänyt apua yksinäisyyteen myös ryhtymällä itse vapaaehtoistoiseksi, Satu kertoo.

Pysäkeillä on kuultu surullisempiakin tarinoita, mutta yhdessä on etsitty apua kävijöille. Kolmikko muistuttaa kuitenkin, että kentällä näkee myös paljon hyviä asioita, esimerkiksi pyyteetöntä naapuriapua ja yhteisöllisyyttä.

Ikääntymistä ei kannata pelätä

Mitä te olette oppineet senioreilta?

– Ainakin sen, että kun jää eläkkeelle, alkaa tolkuton kiire, Tiiu nauraa.

– Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä erilaisempia olemme, koska kannamme mukanamme koko elämäämme. Ikäihmiset ovat todella värikästä porukkaa. Heidän kanssaan on oppinut heittäytymään, Satu hymyilee.

– Ainakin olen oppinut sen, ettei ikääntymistä kannata pelätä, Antero sanoo ja hymyilee.

Tällaisia olemme energiankäyttäjinä

Satu Järvenpää

+ Vaikka vilukissa olenkin, olemme onnistuneet laskemaan huoneen lämpötilaa useamman asteen. Kotona on energiatehokas maalämpö. Pesen täysiä koneellista pyykkejä.

– Valitettavasti en ole oppinut käymään kuin lähes kuumassa suihkussa.

Antero Lehtonen

+ En juoksuta vettä turhaan hanoista, sammutan uunin ennen ruuan kypsymistä ja annan ruuan hautua uunissa rauhassa.

– Parantamisen varaa on kylpytilojen lattialämmityksen pienentämisessä.

Tiiu Uusaho

+ Kotona käytämme aurinkoenergialla tuotettua sähköä ja samalla tuemme meille tärkeää kohdetta. Kodin lämpötilaa on tietoisesti laskettu ja sitä säädellään ilmalämpöpumpun ja tarvittaessa takan avulla.Pyrin pesemään täysiä koneellisia, kuivausrumpua en omista. En ole vedellä lotraaja, en sauno lainkaan.

– Oman auton sijasta voisin lähteä useammin liikenteeseen kävellen, polkupyörällä tai joukkoliikenteen turvin.

 

Vapaa-ajalla…

Satu Järvenpää viettää aikaa perheen kanssa ja käy teatterissa ja museoissa. Aikoo lämmittää uudelleen soittoharrastuksen, esimerkiksi mandoliinin soiton.

Antero Lehtonen ulkoilee borderterrieri-Fannyn kanssa, käy uimassa, nauttii kulttuurista, taiteesta, keräilystä ja huutokaupoista.

Tiiu Uusaho hikoilee ryhmäliikuntatunneilla, ahmii kirjoja ja nauttii muutenkin kulttuurista.