Usein kysyttyä kategoriasta Turku Energia

Taidesähkökaapit ovat osa Turku Energian ympäristöohjelmaa. Niiden tavoitteena on piristää kaupunkikuvaa uniikeilla ympäristötaideteoksilla ja vähentää jakokaappien töhrimistä. Turku Energia Sähköverkot Oy:n yli kahdesta tuhannesta sähkönjakelukaapista jo noin 180:ssä on maisemaa kaunistava taiteellinen kuosi.

Taidesähkökaapit maalataan säänkestävillä, metallipinnoille tarkoitetuilla ulkomaaleilla. Kokemusten mukaan teokset voivat säilyä hyvinä jopa kymmenen vuotta. Sähkökaappien taideprojekti alkoi Varissuolla vuonna 2004. Idean keksi kuvataiteilija Minna Maija Lappalainen, jonka organisoimassa suomalais-senegalilaisessa Taf taf -projektissa toteutettiin ensimmäiset taidesähkökaapit Turussa.

Vuoden 2004 jälkeen taideprojektia on jatkettu lukuisten paikallisten taiteilijoiden, yhdistysten, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa. Uusien taidesähkökaappien tekeminen alkaa yleensä paikallisten yhdistysten ja asukkaiden aloitteesta. He osaavat kertoa, missä kaivataan väriä ja piristystä töhrittyjen ja harmaiden kaappien tilalle.

Lue myös:

Miten voin ilmoittautua taidesähkökaappien taiteilijaksi?

Voinko ehdottaa kohdetta ympäristötaiteelle?

Tutustu Turku Energian ympäristötaideteoksiin

Kopioi linkki leikepöydälle

Turku Energian vanhan voimalaitoksen 100-metriseen savupiippuun on kiinnitetty valotaideteos nimeltään Fibonacci Sequence 1–55. Teoksen on toteuttanut italialainen taitelija Mario Merz vuonna 1994. Teos on vakiintunut osaksi Turun kaupunkisilhuettia.

Taideteos on 35 metriä korkea ja se muodostuu neonvaloputkista, jotka on taivuteltu numeroiksi. Punaoranssit numerot muodostavat Fibonaccin lukujonon kymmenen ensimmäistä lukua: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34 ja 55. Fibonaccin lukujonossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa. Lukujono muistuttaa kultaista leikkausta ja sitä pidetään harmonisen kauneuden matemaattisena määritelmänä.

Turku Energia huolehtii teoksen huollosta ja sähkökustannuksista.

 

Kopioi linkki leikepöydälle

Turun Kaasukello on vuonna 1912 valmistunut kaupunkikaasun varastorakennus, joka sijaitsee Aurajoen itärannalla. Nykyään Kaasukellon sisuksissa on Turku Energian lämpöakku, joka tasaa kaukolämmön kulutushuippuja. Se on ollut  Turku Energian omistuksessa vuodesta 2002.

Kaasukello ei valitettavasti ole vuokrattavissa ulkopuolisille, koska rakennus on ensisijaisesti teollisessa käytössä. Kaasukellossa ei ole esimerkiksi juhlatilan edellyttämiä keittiö- tai wc-tiloja. Lisäksi tilaisuuksien järjestäminen rakennuksessa edellyttää aina poikkeusjärjestelyjä mm. lupien ja turvallisuusjärjestelyiden osalta.

Ryhmävierailuista voi lähettää tiedustelun kaukolämmön asiantuntijoillemme tällä lomakkeella.

Oppilaitosvierailuista voi kysyä tämän lomakkeen kautta.

Kopioi linkki leikepöydälle

Yhteiskunnallisesti kriittisenä toimijana olemme varautuneet hyvin monenlaisiin poikkeustilanteisiin. Tärkein tehtävämme on keskittyä ydintoimintaamme, ja huolehtia toimitusvarmasta energiantuotannosta ja -jakelusta turunseutulaisille. Ylläpidämme omaa varautumistamme ja huoltovarmuuttamme jatkuvasti monin eri keinoin. Nyt meneillään olevalla konfliktilla ei ole välittömiä vaikutuksia energianjakeluumme.

Kopioi linkki leikepöydälle

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.

"*" näyttää pakolliset kentät

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.