Paikallisesti mukana

Teemme laaja-alaista sponsorointiyhteistyötä Turun seudulla sijaitsevien yhteistyökumppaneiden kanssa. Sponsorointikohteisiimme kuuluu urheilu- ja kulttuuriryhmiä, tapahtumia, järjestöjä ja muita sponsorointiin soveltuvia kohteita, joilla on paikallista yhteisöä hyödyttävä vaikutus.

Turkulaisia maamerkkejä, tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja kollaasikuvassa.

Sponsorointiyhteistyö Turku Energian kanssa

Sponsorointimme on aina vastikkeellista. Odotamme yhteistyöltä näkyvyyttä, hyviä markkinointimahdollisuuksia ja positiivista vaikutusta mielikuvaamme.

Kohteiden valinnassa painotamme yhteistä arvomaailmamme sponsoroitavan kohteen kanssa sekä muita meille tärkeitä tekijöitä kuten ympäristövastuullista toimintaa, lasten ja nuorten huomioimista toiminnassa sekä paikallisuutta.

Lisäksi pyrimme siihen, että sponsorointikohteet jakautuvat mahdollisimman tasaisesti urheilun, kulttuurin ja yleishyödyllisten kohteiden sekä sukupuolien ja eri ikäryhmien välillä.

Voit ehdottaa sponsorointiyhteistyötä lomakkeella, johon on linkki alla. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Olemme yhteydessä hakemuksen jättäneisiin, mikäli hakemus etenee jatkokäsittelyyn.

Mitä mittaustavalla tarkoitetaan?

Yleissähkö

Yleissähkömittauksessa sähkö maksaa aina saman verran (24/7). Se on tyypillisin sähkön mittaustapa pienissä asunnoissa, esim. kerros- ja rivitaloissa.

Yösähkö

Yösähkömittauksessa sähköllä on kaksi eri hintaa vuorokaudessa: päiväenergiaa mitataan esim. klo 07-22 ja yöenergiaa klo 22-07. Jakeluverkkoyhtiöiden aikajaotuksissa on eroja, mikä on hyvä huomioida kulutusta arvioidessa. Yösähkömittaus on hyvin usein käytössä rivi- ja omakotitaloissa, joissa pääasiallinen lämmitystapa on suorasähkölämmitys.

Kausisähkö

Sähköä voidaan mitata myös vuodenajan mukaan talvipäiväenergiana ja muun ajan energiana. Tätä mittaustapaa suositaan omakoti- tai vapaa-ajanasunnoissa, joissa on vesikiertoinen, varaava lattialämmitys ja kaksiaikainen mittaus. Kesäkausi ja talviyöt ovat edullisimpia ajankohtia käyttää sähköä.

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.