29. Kumppanisähköt
Sähkösopimus jr. ja dynaamista hyvää
Sähkö on siitäkin hyödyllistä, että sillä saa vaikka mitä asioita liikkeelle. Niin kuin tietokoneita ja hiustenkuivaajia ja mikroaaltouuneja. Ja toki – paikallisten urheiluseurojen junnuja. Turku Energian kumppanisähköt ovat sähkösopimuksia, joiden tuotoilla tuetaan paikallisia junioriseuroja. Sähkö itse on nollapäästöistä tuulivoimaa.

Kiinnostaisiko siis
olla ihan turkulainen?
Tapoja on yhtä monta kuin meitä, mutta tässä yksi helpoimmasta päästä:

32. Töissä Turku Energiassa
Merkityksellisiä urapolkuja
Turku Energia työllistää Turun seudulla 340 ihmistä. Sitten on vielä hankinnat, joita tehtiin viime vuonna 240 miljoonalla eurolla, ja investoinnit, joita niitäkin kertyi yli 15
31. Sulat kadut
Pystyssäpysymisiä
Alkukeväästä maailma meni aika lailla päälaelleen. Vaikka kaikki muu on epäselvää, selvää on, että kammottavissa tilanteissa on hirveän tärkeää pitää huolta. Erityisesti toisista. Siksi me
33. Big Blue -taideteos
Kaarina koki valastuksen
Big Blue on Turku Energian julkisivuvalaistuskohteista kaikkein massiivisin. Saimme nimittäin olla mukana toteuttamassa yhdessä taiteilija Mauri Kososen kanssa entiseen Hartwallin panimorakennukseen Big Blue -nimistä julkisivutaideteosta