02.11.2016

Turku Energia vaihtoi Salon kaupungin katuvaloista yli puolet energiaa säästäviin led-valaisimiin

Turku Energia sai valmiiksi Salon kaupungin katuvalaisinurakan, jossa vaihdettiin yli puolet Salon kaupungin elohopeahöyryvalaisimista led-valaisimiksi. Yhteensä led-valoja asennettiin 6500 kappaletta. Led-valaisimien myötä Salon kaupunki säästää energiaa lähes 80 prosenttia aiempaan verrattuna. Urakka valmistui suunnitellussa aikataulussa. Valaisimet toimitti salolainen Easy LED Oy.

Urakka toteutettiin ESCO-hankkeena eli merkittävä osa urakan kustannuksista katetaan tulevaisuudessa toteutuvilla energiasäästöillä. Turku Energia on sitoutunut hankkeen myötä kymmenen vuoden palvelusopimukseen valaisinten kunnossapidon osalta.

– Projektin onnistumisen avaintekijöinä olivat valaisinten lyhyt toimitusmatka ja joustavat toimitukset Easy LEDin tehtaalta valaisintolppiin sekä onnistunut suunnittelu. Myös kokemuksemme Turun kaupungille toteutetuista vastaavista urakoista näkyi tässä urakassa, sanoo Urakointipalvelut-yksikön johtaja Tomi Toivonen Turku Energiasta.

Salon kaupungissa on katuvalaisimia noin 11 000 kappaletta. Hankkeen myötä yli puolet valaisimista on toteutettu led-valaisimilla. Nyt vaihdetut led-valaisimet tuovat vaihdettuihin elohopeahöyryvalaisimiin verrattuna lähes 80 prosenttia säästöä energiankulutuksen osalta.  Uudistuksen jälkeen Salon kaupungin valaisimista yli puolet on led-valaisimia.

– Salon kaupunki on sitoutunut valtion kanssa ESCO-energiansäästösopimukseen vuonna 2007 ja sen myötä yhdeksän prosentin energiansäästöön. Tämä hanke on osa tuota sopimusta. Lisäksi energiansäästön myötä kaupunki saa merkittäviä taloudellisia säästöjä, toteaa kaupungininsinööri Petri Virtanen Salosta.

Salon kaupungin urakan valaisimet toimitti Easy LED Oy. Salolainen Easy LED on energiatehokkaaseen led-valaistusteknologiaan erikoistunut tuotekehitys- ja kokoonpanoyhtiö. Yritys on vastannut myös Turku Energian Turun kaupungille toteutetun katuvalaisinuudistuksen led-valaisimien toimittamisesta. Nyt toteutettu hanke oli toistaiseksi Easy LEDin suurin.

Julkaistu: 2.11.2016 klo 14.30