Uusiutuva energia tuo puhtaan energiaomatunnon

puvussa ja solmiossa oleva mies poseeraa kuvaa varten
18.8.2020

Tiesitkö, että Turun seudulla ilmanlaatu on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja energiatuotantolaitoksissa syntyneiden päästöjen vaikutus ilmanlaatuun on enää vähäinen? Me Turku Energiassa olemme tehneet määrätietoisesti töitä uusiutuvan energiatuotannon lisäämiseksi ja nämä viime keväänä julkaistut tutkimustulokset olivat mukavaa luettavaa.

Olen iloinen myös siitä, että uusiutuvaan energiaan tekemiemme investointien ansiosta kaukolämmityksen kustannukset ovat olleet laskusuunnassa jo parin vuoden ajan ja hintanäkymät tulevaisuudessa näyttävät lupaavilta. Tänä vuonna kaukolämmön tuotannossa käytetyistä polttoaineista kivihiiltä on enää noin 10 %, eikä mene kauan, kun pääsemme kivihiilestä kokonaan eroon. Kuljemme määrätietoisesti kohti hiilineutraalia energiantuotantoa, ja tällä matkalla olemme päässeet suurelta osin eroon kalliista ja korkeasti verotetuista fossiilisista polttoaineista - tämä on mahdollistanut ja tulee mahdollistamaan myös tulevaisuudessa kaukolämmön hintojen laskemisen. Luonto ja seuraavat sukupolvet kiittävät ja samalla voimme tarjota asiakkaillemme entistä kilpailukykyisempiä ja asiakkaiden tarpeisiin suunniteltuja energiatuotteita ja -palveluita. Meille sekä luonto että asiakkaamme ovat ykkösasia.

Kuuntelemme asiakkaitamme herkällä korvalla. Kevään ja kesän aikana meiltä on paljon kysytty sähköhintojen vaihtelusta. Mikä sähkön hintavaihtelun sitten aiheuttaa? Sähkön tukkuhinnat ja sitä kautta asiakkaan sähkösopimushinnat vaihtelevat Pohjoismaissa ja Suomessa varsin paljon riippuen ulkolämpötiloista, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnoista, vesivoimaloiden varastoasteesta, sateista ja tuuliolosuhteista. Muuttujia on varsin hurja määrä. Tukkuhinta voi olla, ja on alkuvuonna jo ollut joinakin öisinä tunteina, äärimmäisen alhainen ja saman vuorokauden kulutushuipputunnilla satakertainen. Kysyntä ja tarjonta määrittelevät hinnat kullekin tunnille tukkumarkkinalla. Asiakkaiden hinnat sen sijaan ovat tasaisemmat sen mukaan millaisen sähkösopimuksen kukin on valinnut.

Keskimäärin alkuvuoden sähköhinnat ovat olleet sopimuksesta riippumatta epätavallisen alhaiset, koska Pohjoismaiden vesivoimaloissa on ollut runsaasti vettä ja alkuvuoden lauhat kelit jättivät talven kulutushuipun noin 20 % alemmalle tasolle kuin normaalitalvina. Eurooppalaisittain vertailtuna Suomessa asiakkaiden sähkön hinnat sijoittuvat läntisen Euroopan halvimpiin. Me olemme tässä hintakilpailussa vahvasti mukana, josta on myös osoituksena koko alkuvuoden ajan kasvanut asiakasmäärämme ja saamamme valtakunnan huippua edustavat asiakastyytyväisyysluvut.

Kiitos, kun valitsit paikallisen energiakumppaniksesi - emme petä luottamustasi! Olemme lähellä, näemme kauas.

Timo Honkanen

Toimitusjohtaja, Turku Energia