29.04.2020

Miksi sähkösopimuksen hinta vaihtelee?

Sekä energiayhtiöt että kuluttajat ovat hämmästelleet sähkömarkkinoiden viimeaikaista kehitystä. Markkinahinnat sahasivat jo viime vuonna hermostuneesti edes takaisin ja näimme monesti varsin rajuja korjausliikkeitä maailman tapahtumien takia. Tämän vuoden alun jälkeen markkinahintataso on ollut vauhdikkaassa laskussa maaliskuulle asti.

Energian markkinahinnan kehityksen taustalla vaikuttaa erityisesti säätila. Viime talvi oli poikkeuksellisen leuto, minkä vuoksi sähköä kului lämmitykseen keskimääräistä vähemmän. Viime syksystä asti on myös satanut normaalia runsaammin, ja Pohjolan vesivoimaloiden varastot ovat täyttyneet vedestä. Varsin tuulinen, jopa myrskyinen sää, on aiheuttanut peräti negatiivisia energian tuntihintoja tietyille ajanjaksoille.

Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi markkinahintatasoon vaikuttavat sekä päästöoikeuksien että uusiutuvan energian alkuperätakuiden hinnat, jotka ovat molemmat laskeneet. Näiden ohella energian tuotantoraaka-aineiden, kuten esimerkiksi hiilen ja öljyn hinnat ovat laskeneet.

Suomi ei myöskään ole energian suhteen omavarainen. Tästä syystä siirtoyhteyksien kapasiteetti sekä Pohjoismaiden välillä että Pohjoismaista muualle Eurooppaan vaikuttaa merkittävästi hinta-aluekohtaisiin energiahintoihin.

Markkinahinnan kehitys näkyy laskullasi

Sähkösopimusten energiahinta seuraa markkinahinnan kehitystä eli vaihtelee sopimuksen tekohetken mukaan. Vuoden 2019 alkukeväästä oltiin kuluttajamarkkinoilla yleissähkön hinnassa reilusti yli 6 snt/kWh, loppukevääseen mennessä päästiin juuri ja juuri sen alle.  Alkusyksyllä 2019 hintataso oli laskenut ja liikkui 5,40 snt/kWh molemmin puolin. Loppuvuodesta hätyyteltiin taas jo tasoa 5,60 snt/kWh. Poikkeuksellisen talven takia kampanjoimme tämän vuoden maaliskuussa parhaimmillaan noin 4,20 snt/kWh hintatasolla. Se, miten markkinahinnan kehitys näkyy sinun laskullasi, riippuu myös sopimustyypistäsi. Toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen hinta päivittyy yleensä kaksi kertaa vuodessa, mutta määräaikaisen sopimuksen hinta pysyy kiinteänä koko sopimuskauden ajan, esimerkiksi kaksi vuotta. On syytä huomioida, että muutokset sopimushinnoissa ovat siis sentin kymmenes- tai sadasosan muutoksia, joilla on isompi rahallinen vaikutus lähinnä suurten vuosikulutuksien kotitalouksissa.

Täysin yllätyksellinen tekijä maailman markkinatilanteeseen oli koronavirusepidemian puhkeaminen helmi-maaliskuun vaihteessa. Se pysäytti normaalin oravanpyörämme lyhyessä ajassa ja pakotti meidät muuttamaan toimintatapojamme niin kotona kuin työelämässäkin. Tämän myötä energian markkinahintataso jatkoi poikkeuksellista laskuaan, kun sähkönkulutuksen ennakoitiin vähenevän rajusti. Huhtikuussa eli ihan viime päivinä on ollut nähtävissä hintatason nousua, varsinkin hankintahinnan suojaukseen käytettävien johdannaistuotteiden kohdalla. Muutoksen taustalla ovat sään ainakin hetkellinen kuivahtaminen ja päästöoikeuden hinnannousu.

Tänä poikkeuksellisena aikana me joustamme asiakkaidemme arjessa eri tavoin, esimerkiksi eräpäivien siirtämisellä. Myös Turku Energia Sähköverkkojen perusmaksun alennus on ollut verkkoalueen asiakkaille mieluisa yllätys.

Luotettavan paikallisen kumppanin kanssa arki on helpompaa. Tulevaisuutta emme voi ennustaa, mutta voimme luvata, että jatkamme paikalliseen yhteistyöhön panostamista eri tavoin jatkossakin. Toivottavasti paikallisuus on sinullekin tärkeää. Olemme lähellä, näemme kauas.

Lue viimeisin sähkömarkkinakatsaus

Anne-Mari Niemelä

Turku Energian kuluttajamyynnin päällikkö