fbpx
Timo Honkanen.
17.05.2021

Energian hinta alas, toimitusvarmuus ylös – ympäristöystävällisesti ja paikallisesti

Kolmattakymmenettä vuotta kun olen lukenut energiayhtiöiden asiakastyytyväisyystutkimuksia, niin olen todennut asiakkaiden toiveiden energiayhtiölle olevan vuodesta toiseen samoja (ja hyviä – olen näistä samaa mieltä!): Asiakasta kiinnostaa hinta, toimitusvarmuus, ympäristöasiat ja paikallisuus. Ei siis liene yllättävää, että juuri näihin asioihin erityisesti olemme Turku Energialla halunneet vaikuttaa. Katsotaanpas, kuinka olemme onnistuneet:

Hinta

Alensimme sähkön siirtohintoja 1.1.2021, jonka jälkeen olemme kuluttajatariffeissa koko Suomen halvimpien kolmen joukossa noin 80 sähköverkkoyhtiöstä. Jos ottaisin esimerkikseni keskimääräisen 5000 kWh vuodessa kuluttavan pientalon, jossa olemme Suomen halvin, on hintaero Turku Energia Sähköverkot Oy:n ja kalleimman siirtoyhtiön välillä huima: turkulainen maksaa vain 39% siitä mitä kalleimman asiakas. Muissa tariffeissakin hintaerot ovat samaa luokkaa. Rahassa tämä tarkoittaa, että tämä turkulainen esimerkkiasiakas saa palvelunsa noin 500€/v halvemmalla kuin kalleimman yhtiön asiakas.

Kaukolämmön hinnan olemme saaneet laskevalle hintatrendille jo kolme vuotta sitten: joka vuosi vuodesta 2018 lähtien kaukolämmön keskihinta on tullut alaspäin. Ja uskokaapa huviksenne: tämä laskusuunta tulee jatkumaan. Olemme tehneet energiamuutoksen fossiilisilla tuotetusta energiasta uusiutuviin ja halvempiin tuotantomuotoihin paljon aikaisemmin kuin moni muu. Jos jossain päin Suomea on viime aikoina luettu kymmenien prosenttien kaukolämmön hintojen noususta, niin meillä ei! Meidän hintamme ovat laskeneet alaspäin ja tulevat laskemaan vastakin.  

Toimitusvarmuus

Sähköä ja lämpöä pitää olla saatavilla aina kun on tarve. Jos oma isoisoisäni tuli aikoinaan koko ikänsä toimeen ilman sähköä, niin tänä päivänä se ei ole enää mahdollista. Olemme ihmisinä ja yhteiskuntana erittäin riippuvaisia energiatoimitusten toimivuudesta ja siksi siihen olemme panostaneet lujasti. Sähköverkon keskeytysaika Turussa on ollut jo pitkään koko Suomen TOP5:ssä vähäkatkoisimmista sähköverkkoyhtiöistä ja kaukolämmön osalta samalla tontilla. Energiaverkkomme ovat kunnossa ja henkilöstömme huoltaa ja kunnossapitää niitä suurella sydämellä. Jos tuleekin synkkä ja myrskyinen yö, puita kaatuu tai innokas kaivurikuski kaivaa jonkin johtomme tai putkemme poikki, niin paikallinen lähellä oleva henkilöstömme on äärimmäisen pian paikalla ja vika korjattu. Olemme myös rakentaneet verkkomme pääosin ”renkaisiin”, jolloin yhden linjan vikaantuessa energiaa voidaan toimittaa toista kautta. Käytännössä Turussa ei juurikaan ole katkoja.  

Ympäristöystävällisyys

Turussa ei juurikaan käytetä fossiilisilla tuotettua energiaa. Yllätyitkö? Monet muistavat Naantalin kivihiilikasat ja yhdistävät ne meihin, mutta se on vanha taaksejäänyt muisto vain. Kyllä ne kasat vielä siellä ovat, mutta niitä ei juuri käytetä, vaan ne ovat huoltovarmuusmielessä varmuusvarastona, jos kävisi jotain ennakoimatonta ja yllättävää ja tarvitsisimme hätävaran seutukunnan lämmittämiseen. Turku Energian tuottamasta ja myymästä sähköstä ja kaukolämmöstä oli viime vuonna jo 80% tuotettu hiilidioksidineutraalisti ja kahden vuoden päästä tulemme pääsemään 100%:iin. Aloitimme tämän siirtymisen uusiutuviin energiamuotoihin jo 20 vuotta sitten ja nyt juoksemme tämän maratonin viimeistä satasta: energiaamme voivat kaikki käyttää puhtaalla energiaomallatunnolla!

Paikallisuus

Paikallisuuteen olemme panostaneet ihan vain olemalla oma itsemme. Olemme asiakkaitamme lähellä, huolehdimme energiansaannistanne, teemme töitä, maksamme veroja meidän kaikkien yhteiseen pussiimme, tuemme paikallista liikuntaa ja saariston puhtautta, käytämme niin yhtiönä kuin ihmisinä muidenkin tuottamia palveluja. Kenties joku meistä saattaa olla se vastaasi Aurajoen rannalla kävelevä hymyllä tervehtivä ihminen. Olemme osa sitä kokonaisuutta, jonka me kaikki yhdessä muodostamme.

Paukautan hieman henkseliä: Hintamme ovat halvat, laatumme priimaa ja luonto kiittää. Aika kiva, mutta vielä tärkeämpänä: voimme tehdä näin vain koska asiakkaamme ovat valinneet paikallisen palvelumme – tahtoo tarkoittaa, että loppuviimein kunnia tästä kuuluu heille kaikille ja heidän valinnalleen.   

Timo Honkanen

Toimitusjohtaja, Turku Energia

Laskuri laskee neliömääräiset kaukolämmön kustannukset vuositasolla Energiateollisus ry:n määrittelemissä tyyppitaloissa (Omakotitalo, Rivitalo / pienkerrostalo, Kerrostalo). Hinnat sisältävät alv. 24 % ja ovat suuntaa antavia. Hinnat sisältävät lämmityksen sekä lämpimän käyttöveden lämmityksen.

Todellisuudessa kuukausitasolla kustannukset vaihtelevat, sillä Turku Energia käyttää energiahinnoittelussa vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa kausihinnoittelua. Luku kuvaa siis keskimääräisiä lämmityskustannuksia.