Turku Energia tutki viime keväänä ensimmäistä kertaa suomalaisten energiankulutuksen ja energian ostamisen suhdetta omatuntoon. Tutkimuksemme paljasti, että kuluttajien valintoja ohjaa ennen kaikkea oma kukkaro ja sen tasapaino – ilmastonmuutosta ja kolkuttavaa energiaomatuntoa enemmän. Sähkön ja lämmön tuotantomuodot sekä niiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset tulevat valintaperusteissa vielä toistaiseksi vasta hinnan jälkeen.
No, onkos tullut talvi kesän keskelle?
11.10.2018Heinäkuun puolivälin paikkeilla, kesken erittäin pitkän hellejakson ja vuoden valoisimpaan aikaan, kantaverkkoyhtiö Fingrid varoitti energiayhtiöitä mahdollisesta sähköpulasta. Varoitus ylitti uutiskynnyksenkin ja asiaa käsiteltiin laajasti mediassa. Itse havahduin uutiseen kesken kesäloman. Ei se nyt ihan odotettu ollut, sillä tavallisesti sähkön riittävyyttä tarkastellaan aina tulevaa talvea varten ja laaditaan skenaariot siitä, miten Suomessa pärjäämme, jos meille tulee kireä pakkasjakso kaamoksen keskelle.
Olemme lähellä – näemme kauas
27.08.2018Juhannuksen mökkimatkaan valmistautuessamme tyttäreni latasi kotona puhelimen varavirtalähteitä. Kysyin miksi, koska mökilläkin on sähköt ja puhelimen lataus onnistuu sielläkin. Hän vastasi: pitää aina olla täydet varavirtalähteet mukana, jos puhelimen virta loppuu kesken missä tahansa. Tähän me kaikki olemme tottuneet, sähköä pitää olla aina saatavilla. Ja jatkossa tarvitaan vielä enemmän.
Viisi varteenotettavaa energiavinkkiä
24.08.2018Kokemukseni mukaan jopa yli 80 % yrityksistä ei hyödynnä tulevaisuuden tehokkaita energiaratkaisuja tai huomaa asioita, joita yrityksessä voisi energianäkökulmasta kehittää. Moni miettii yrityksen energia-asioista puhuttaessa lähinnä sähkö- tai lämmityslaskua, vaikka energiaratkaisut kattavat paljon muutakin. Saatavilla on jo paljon kehittyneitä energiaratkaisuja, joista moni yritys voisi saada merkittävästi hyötyjä. Jaan pari ajankohtaista vinkkiä, jotka olen kentällä toimiessani ja asiakkaita tavatessani huomannut.
Turkulainen – tiedätkö asuvasi Suomen edullisimpiin kuuluvalla sähkönjakelualueella?
03.07.2018Onnea, jos asut Turussa! Olet valtakunnan edullisimpiin ja häiriöttömimpiin kuuluvan sähkönjakelun piirissä.
Millainen energiaomatunto sinulla on?
11.04.2018Kun uudistimme viime vuonna strategiaamme, kulki teema ”puhdas energiaomatunto” uudistusprosessissa mukanamme. Keskustelimme siitä, mitä se meille Turku Energiassa tarkoittaa, ja mitä se asiakkaillemme tarkoittaa.
Energianeuvontapalvelumme ovat sinua varten
23.01.2018Useimmiten sähkölasku tulee vain maksettua, ilman sen kummempaa ajatusta omista kulutustottumuksista. Jos asiaan kiinnittää huomiota, tuntuu vertailu hankalalta. Mihin vertaisin – naapurien, kavereiden vai omiin aikaisempiin laskuihin? Vai miten edes selvitän oman kulutukseni?