Sähköllä mukavuutta mökille
Muistatko vielä ajan, kun mökin virtalähteenä toimi se Volkkarin akku, josta virtaa riitti niin radion kuunteluun kuin television lauantaitanssienkin katseluun? Lehtiä luettiin ja ristikoita täytettiin kaasulampun kalpeassa valossa. Sähkötaulu pirtin kyljessä oli ylellisyyttä, johon monellakaan ei ollut mahdollisuutta.
Nykyään suurin osa kansamme kesäsiirtoloista valaistaan sähköllä. Ylellisimmistä vapaa-ajan asunnoista löytyvät niin vesivessat kuin astianpesukoneetkin. Onko tämä enää mökkeilyä sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä voidaan olla montaa mieltä. Joka tapauksessa energiaa tarvitaan, eikä sen omatoiminenkaan tuottaminen aurinkopaneelien tai tuuligeneraattorin avulla ole ylivoimaisen hankalaa tai kallista.
Mökkikäyttöön tarkoitettu pienoisvoimalajärjestelmä koostuu yleensä aurinkopaneelista ja virrankäytön mukaan mitoitettavasta akkupankista. Edullisimmin selviää, kun sähkölaitteita on vähän. Televisio, jääkaapit ja muut sähköä paljon kuluttavat kodinkoneet vaativat enemmän tehoja akuilta ja aurinkopaneeleilta. Tällöin paketille tulee lisähintaa. Tuulivoima on edullinen tapa täydentää sähköntuotantoa silloin, kun aurinko ei paista.
Aurinkopaneelien tehtävänä on ladata akkupankki täyteen lataukseen aina seuraavaa käyttökertaa varten. Jos mökillä käydään pääasiassa viikonloppuisin, normaalisti yksi 80 watin aurinkopaneeli ja kaksi 245 Ah:n akkua riittävät tuottamaan tarvittavan määrän virtaa keväästä syksyyn. Jos mökkiä käytetään talvikautena tai läpi kesän, suositellaan useampia aurinkopaneeleita, isompia akkuja sekä tarvittaessa tuuligeneraattoria ja virta-aggregaattia.
Energiankulutuksen vähentämiseen on monia hyviä keinoja. Yksi kätevimmistä löytyy vähävirtaisista led-valaisimista. Esimerkiksi tavalliseen lampunkantaan sopiva seitsemän watin EcoLED lamppu vastaa teholtaan 50 watin hehkulamppua, palaa kirkkaana välittömästi sytyttämisen jälkeen eikä sisällä elohopeaa tai muitakaan raskasmetalleja.
Tuuligeneraattorin sijoituspaikalla on väliä
Ihanteellisimmat olosuhteet tuulienergian hyödyntämiselle vallitsevat avoimessa maastossa, tunturissa puurajan yläpuolella sekä meren rannalla. Hyvissä olosuhteissa tuulesta saadaan sähköä moninkertaisesti aurinkopaneeleihin verrattuna. Paikallisia tuulitietoja ja vuotuisia tuulimääriä voi selvittää Ilmatieteen laitokselta.
Ilmaisen energian odotus saattaa kuitenkin muuttua pettymykseksi, jos generaattoria ei asenna oikein. Paras paikka ei ole liiterin katolla, sillä maaston muodot ja esteet aiheuttavat turbulenssia, joka vähentää tuulivoimalan tehoa merkittävästi. Parhaan hyödyn saamiseksi suositellaan tuuligeneraattorin sijoittamista vähintään yhdeksän metriä rakennuksia ja puita korkeammalle.
Mitä korkeammalla propelli pyörii, sitä enemmän tuulta ja energiaa saadaan hyötykäyttöön. Tuulen nopeuden kaksinkertaistuminen tuottaa kahdeksan kertaa enemmän sähköä. On kuitenkin huomattava, että tuulimaston pystyttäminen vaatii kunnasta riippuen toimenpide- tai rakennusluvan, jonka tarvetta kannattaa tiedustella rakennustarkastajalta ennen lopullisen ostopäätöksen tekoa. Tuuligeneraattori on myös suhteellisen kevyt, helppo ja edullinen asentaa, eikä se yleensä tarvitse erillisiä perustuksia.
Haluatko oman pienoisvoimalan?
Sopivimman järjestelmän kartoitus alkaa kynän ja ruutupaperin avulla.
Mökin virrantarpeen saa parhaiten selvitettyä laskemalla yhteen sähkölaitteiden päivittäinen kulutus, jakamalla saatu summa kahdellatoista ja kertomalla lopputulos viikoittaisten mökkipäivien määrällä. Näin saadaan akulta vaadittava tehon tarve ampeeritunneiksi muutettuna.
Markkinoilta löytyy monen valmistajan ratkaisuja yksittäisistä tuotteista koko mökin kattaviin energiajärjestelmiin. Alle tuhannella eurolla löytyy apua pieneen energiantarpeeseen, valaistukseen, kännyköiden ja tietokoneiden lataukseen. Järeämmässä 3000–4 000 euron järjestelmässä virtaa riittää perustoimintojen lisäksi astianpesu- ja pyykinpesukoneisiin, jopa täydentämään omakotitalon ympärivuotuista sähköntarvetta.
|
Vinkki
Älä osta liian pientä pienoistuulivoimalaa, vaan arvioi tarpeesi mieluummin yläkanttiin. Mitoita virrantarpeesi laskemalla laitteiden watti- tai ampeerimäärät yhteen. Vältä virtasyöppöjä kodinkoneita, jotka tyhjentävät akut nopeasti. Suosi vähävirtaisia valonlähteitä, kuten ledejä. |
Katso aiheesta lisää netistä!
teksti Henri Alinen
kuvat Rodeo & Shutterstock
Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun
|
| Kommentoi |
ei kommentteja
|








Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun


