Mies, joka sulki kaasulaitoksen

Erkki Ackren on työskennellyt energian parissa yli 46 vuotta. Kaasutehtaalta alkanut työura on vienyt miehen fyysisestä työstä tietokoneen näyttöjen eteen.

 

Entä tänään?   Teemu Kalliomäki, valvomopäivystäjä   "Valmistuin koneasentajaksi ammattikoulusta ja olin sen jälkeen töissä telakalla 10 vuotta. Halusin vakaamman työpaikan, joten hain Turku Energialle. Aloitin laitosmiehenä ja nyt olen ollut kolme kuukautta valvomopäivystäjänä. Hoidan pääasiassa Orikedon lämpölaitosta ja katson, että siellä menee kaikki hyvin. Jos tulee joku vikatilanne, toinen valvomosta lähtee sitä selvittämään. Tietokoneiden kanssa työskentely on minulle luontevaa: uskallan tehdä niiden kanssa jotain pikkukikkojakin, kun tiedän, ettei tietokone siitä mene rikki. Parasta työssä on kuitenkin vapaus. Telakalla totuin olemaan porttien takana, mutta täällä saa liikkua vapaasti ja laittaa lämpökattiloita jälleen kuntoon. Kolmivuorotyökin sopii minulle hyvin. Työ on haasteellista ja mukavaa, eikä tarvitse miettiä, mitä tekisin seuraavaksi."

"Kävin ammattikoulun ja tein vähän aikaa niitä hommia. Se oli liukuhihnatyötä, enkä oikein pitänyt siitä. Hain kaasutehtaalle töihin, koska en joutilaanakaan viitsinyt olla. Tein mitä työtä vain annettiin, enimmäkseen tuurasin lämmittäjiä ja uunimiehiä. Sain tehdä työtä vapaammin kuin liukuhihnalla, mutta ei kaasutehdas silti ollut minulle mikään kutsumus – päinvastoin – se oli aika epämiellyttävä työmaa. Jos olisin saanut valita unelmatyön, olisin halunnut soittaa tai laulaa, mutta en ole koskaan kokeillut, onko minusta siihen.

 

Kaasutehtaan ympäristössä Martissa oli tuolloin paljon luontoa ympärillä. Joku oli istuttanut sinne kirsikka- ja omenapuita. Oli kuin olisi mennyt luonnon keskelle, kun teki ulkona kellokierroksen eli tarkisti kaasukellojen kunnon silmämääräisesti.

 

Töissä joutui käsittelemään myös myrkyllisiä aineita. Ei meillä ollut siihen aikaan mitään suojaimia työmaalla. Ihmettelen, että olen saanut elää näin terveenä.

 

Kun kaasutehdas sitten suljettiin 31.12.1973, minä sain tehtäväkseni sulkea kaasuhanan. Kukaan ei kertonut, missä hana oli, mutta löysin sen kuitenkin ja laitoin lopullisesti kiinni. Siihen loppui kaasun käyttö Turussa.

 

Sen jälkeen menin Linnankadun sähkölaitokselle töihin. Kaasulaitoksella ei oltu vaadittu mitään papereita, vaikka lämmitin työkseni korkeapainekattiloita. Sähkölaitoksella sen sijaan täytyi suorittaa tutkintoja, jotka tein työn ohella. Sain ensin koneenhoitajan kirjat ja kun aloitin turbiininhoitajana, hankin alikonemestarin paperit.

 

Kuitenkin on sanottava, että näitä töitä, mitä olen tehnyt, ei opita missään koulun penkillä, vaan ainoastaan käytännössä.

 

Sähkölaitoksella työ tehtiin valvomosta käsin. Tekniikka on lisääntynyt huimasti vuosien varrella ja sitä on opeteltu työn ohella. Me valvomossa hoidamme laitoksia, ja erikseen on instrumenttimiehet, jotka säätävät ja laittavat ne kuntoon. Ilman heidän sekä huolto-, asiakaspalvelu- ja koko laitoksen henkilökunnan työpanosta, ei tulisi mistään mitään.

 

Vuosituhannen vaihteen paikkeilla sähköntuotanto loppui Linnankadulla. Sen jälkeen olemme tehneet täällä kaukolämpöä ja -kylmää sekä hoitaneet höyrykattiloita. Lämpövalvomossa seuraamme koko lämpöverkkoa aina lähikuntiin asti. Seuraamme lisäksi valvontakameroita ja otamme vastaan vikailmoituksia.

 

Vaikka monet voivat luulla valvomotyötä leppoisaksi, se on kuitenkin aika rankkaa. Yhdellä näytöllä on useampi valvontaruutu päällekkäin ja niitä kaikkia pitää seurata. Tarpeen tullen säädämme laitosten tehoa. Viime talven kovilla pakkasilla jouduimme laittamaan melkein kaikki pienet varalaitokset päälle, jotta lämpöä riitti kaikille. Ja jos jossain on häiriö, sitten täällä vasta kiire alkaakin."