Hedelmäinen, nuori ja eloisa
Ruisrockilla on taustallaan upea historia yhtenä maailman vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista rock-festivaaleista. Millä opeilla vuodesta 2001 viime kesään festivaalin promoottorina toiminut Juhani Merimaa nosti legendaarisen tapahtuman uuteen kukoistukseensa?
Jos Ruisrockia voi kutsua legendaariseksi, sama määritelmä sopii vieläkin paremmin Juhani Merimaalle. Toijalasta kotoisin oleva Merimaa opiskeli 1960-luvun lopulla matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Hän toimi aktiivisesti Hämäläisessä osakunnassa ja tutustui sitä kautta osakunnan vuonna 1970 käynnistämään Tavastia-klubiin. Musiikki vei ensin pikkusormen, mutta imaisi pian koko käden.
– Parin vuoden päästä olin johtokunnassa, 1980-luvun alusta toimitusjohtaja ja 1990-luvun alusta yrittäjä.
Tavastian rinnalla Merimaa käynnisti kumppaniensa kanssa vuonna 1989 Vantaan Ankkarockin ja vuonna 2001 Vantaan Festivaalit saivat järjestettäväkseen myös Ruisrockin. Ura on ollut pelkkää nousukiitoa.
– Kaikessa työssä on omat haasteensa ja vastoinkäymisensä. 1980-luvun lopun kasinohuumassa sain potkut Tavastialta, kun ravintolalta vaadittiin lisää tehokkuutta ja tuottoa. Olin vuoden pois ja klubi ajettiin konkurssiin. Palasin ja aloitin yrittäjänä välivuoden jälkeen. Potkujen jälkeenkään usko rockiin ei hiipunut, vaan pyöritimme välivuoden huippusuosituksi noussutta Liberatore-klubia Kaivohuoneella.
Verkot vesillä
Suomen kokoisella markkinalla rock on hyvin verkostoitunutta liiketoimintaa. Kaikki tuntevat toisensa. Se on sekä etu että haaste. Ensimmäinen kontakti artistin ja promoottorin kanssa voi syntyä aika helposti. Mutta koska toimijoita on vähän, saavutettu luottamus tulee myös säilyttää.
– Molemminpuolinen luottamus on kummankin osapuolen etu. Artisti tarvitsee esiintymislavoja ja areenat artisteja, Merimaa sanoo.
Tavastialla reilun 40 vuoden aikana syntyneet suhteet ovat auttaneet Merimaata myös festivaalipromoottorina. Kontaktiverkosto ja luottamus esiintyjiin on ollut valmiina. Klubilla artisti määrää pitkälti asiakaskunnan. Perättäisinä iltoina asiakaskunta saattaa vaihtua kokonaan, jos esimerkiksi raskasta metallimusiikkia seuraa hiphop-ilta.
– Sama laaja-alaisuus leimaa Ruisrockia, joka on tyypillinen genrevapaa festivaali. Viime vuosina Eurooppaan on syntynyt lukuisia tiettyyn genreen perustuvia festivaaleja, mutta vuosien saatossa niidenkin tarjonta on alkanut laventua. Yksi tyypillisimpiä esimerkkejä tästä on barcelonalainen hipsterifestivaali Primavera,jonka tarjontaan on tullut mukaan metallimusiikkia. Mielestäni on rikkaus, kun festari ei keskity mihinkään tiettyyn musiikkityyliin. Tällöin vieraalle tarjoutuu mahdollisuus kokea jotakin uutta ja odottamatonta. Hyvän festarin tulee sisältää ristikkäisiä elementtejä.
Matematiikkaa, viinejä ja potkupalloa
Jos tuntuu, että Merimaan matematiikan opinnot ovat kaukana nykyisestä ammatista, miten sitä tukee miehen jalkapalloinnostus?
– Kuulin juuri muutama viikko sitten hollantilaisen suurseura PSV Eindhovenin organisaation edustajan esityksen seuran ja fanien välisestä dialogista. Oppia voidaan ottaa puolin ja toisin. Meillä festarijärjestäjillä on paljon opittavaa urheilusta. Harva bändi vetää maailmallakaan stadionia täyteen 20 kertaa vuodessa. Jalkapallojoukkue tekee sen. Urheilussa on fanien kaipaamaa draamaa. Ja sitä tulee olla hyvässä festivaalissakin.
Jos Ruisrock olisi futisjoukkue, mikä joukkue se olisi?
– Joukkuetta en osaa nimetä, mutta pelaisimme voittavaa ja viihdyttävää peliä. Joukkueessamme olisi tilaa myös yksilöille.
Merimaa arvostaa myös hyvää ruokaa ja hyviä viinejä. Hän näkee, että ruoka ja viini ovat itse asiassa aika lähellä musiikkimaailmaa. Kysymys on ennen kaikkea elämyksellisyydestä.
Jos voi valita, niin mieluummin valitsee hyvän aterian ja siihen sopivan juoman kuin huonon ja ilman intohimoa valmistetun. Hinta ei aina ole ratkaiseva, vaan innostus ja palo kaikkea tekemistä kohtaan. Tämä tietysti ei aina onnistu, mutta silloin, kun kohtaa aidon tekemisen ilon, siitä nauttii todella paljon – oli sitten kyseessä musiikki tai ruoka. Kun pyydän Merimaata kuvailemaan Ruisrockia vii
nitermein, vastaus tulee nopeasti kuin Alkon hyllyltä.
– Hedelmäinen, nuori ja eloisa. Helposti juotava, mutta siinä olisi ulottuvuutta ja makua.
Muutosten tuulet
|
Osallistu ja voita
Ole hyvällä tuulella koko kesä – mutta jätä pieni jalanjälki.
Mitä hyväntuulista sinä teet kesällä? Osallistu Louna Tuuli -kesäkisaan ja voita VIP-liput Ruisrockiin tai lippuja Turun Musiikkijuhlille!
www.turkuenergia.fi/kesakisa
|
– On tärkeä puntaroida jatkuvasti, mitä muutetaan ja mitä säilytetään. Ei saa muuttua tunnistamattomaksi, mutta pitää kehittyä jatkuvasti. Sellaisille festareille, joita oli 1970-luvulla, ei tulisi kukaan.
Satunnainen kävijä ei erityisesti kiinnitä huomiota muutoksiin. Mitkä ovat Ruisrockin viime vuosien merkittävimpiä uudistuksia?
– Keskeisin onnistumistekijä on monipuolinen ja ajanmukainen ohjelmisto. Näiden lisäksi olemme viime vuosina panostaneet määrätietoisesti palveluihin. Festarikävijät ovat entistä vaativampia juoma- ja ruokatarjoilun suhteen. Olemme panostaneet myös äänentoiston kehittämiseen ja screenien käyttöön informaatiokanavana. Mutta paljon on vielä kehitettävää. Esimerkiksi liikenne Ruissaloon on selkeä kehittämiskohde, mutta uskon, että silläkin saralla pääsemme eteenpäin. Turussa ihmisillä on hyvin ratkaisukeskeinen asenne. Päättäjät ja toimijat tuntevat toisensa, ja täällä helppo avata keskustelu kenen kanssa tahansa. Työskentelemme tosissamme myös esteettömyysprojektin kanssa, jotta liikuntarajoitteisetkin pääsevät nauttimaan esiintyjistämme.
Ympäristön ja kävijän ehdoilla
Ruisrockilla on oma ympäristöohjelmansa. Onko kyse aidosta luonnon välittämisestä vai vastaatteko vain kriittisten kuluttajien toiveisiin?
– Toimimme maantieteellisesti vaikealla alueella, sillä ympärillämme on Natura-suojeltu kansanpuisto. Toimintamme ei saa missään oloissa aiheuttaa vahinkoja luonnolle. Olemme joutuneet aina kiinnittämään erittäin paljon huomiota ympäristöasioihin. Se on ollut hyvää valmistautumista yleisön kasvaneeseen ympäristötietouteen. Myös kävijämme edellyttävät meiltä vastuullista toimintaa. Meille on myönnetty euroopanlaajuisen Yourope-festivaaliorganisaation GREEN'N'CLEAN-ympäristötodistus. Se on tunnustus, jota ei saada velvollisuudentunnosta, vaan aidosta halusta. Festivaalit kilpailevat paremmuudesta: kuka parhaiten ja innovatiivisimmin hoitaa ympäristön ja turvallisuuden.
Miten ympäristöohjelma näkyy käytännössä?
– Ruisrockissa vältetään kertakäyttöastioita, aterimet ovat puisia, juoma ojennetaan tölkeissä, emmekä käytä turhia tuoppeja. Tölkit myös kerätään talteen. Olemme yrittäneet saada alueelle oman liikkuvan tölkinpalautusautomaatin, mutta sellaista ei ole ollut vielä mahdollisuus saada.
Koko ajan kasvavat äänentoisto- ja valaistusjärjestelmät kuluttavat paljon energiaa. Miten olette huomioineet tämän?
– Viikonlopun festareilla kuluu energiaa muutaman omakotitalon vuosikäytön verran. Eniten energiaa kuluu valaistukseen ja kylmälaitteistoihin. Valotekniikassa on edistetty valtavasti, kun ollaan siirrytty kohti energiatehokkaampaa LED-aikaa. Emme koskaan voi välttyä energian kulutukselta, mutta esimerkiksi Roskilden festivaalijärjestäjät ovat laskeneet, että jos ihmiset muistavat ottaa kotoa turhat virrat pois viikonlopun ajaksi, se kompensoi festivaalien hiilijalanjäljen. Olemme kantaneet kortemme kekoon siinä, että Ruisrockissa viihdytään tuulisähkön voimalla. Turku Energia on ollut tuulisähkön toimittajana hyvin aktiivinen yhteistyökumppani. Tänä vuonna Turku Energia tekee päästöhyvitykset myös varavoimakoneiden käytöstä. Kaikki festivaalin käyttämä sähkö on tänä vuonna joko uusiutuvaa tai sille on tehty päästökompensointi.
Kesän kohokohdat
Ensi kesän ohjelmisto alkaa olla valmis ja Merimaa on siihen hyvin tyytyväinen. Hän nostaa esille muutaman artistin: Comebackin tehnyt Pulp on saanut yleisöltä ja kriitikoilta ylistäviä arvioita kaikkialla. Nuori Azelia Banks on herättänyt Yhdysvalloissa suurta huomiota, vaikka ei ole julkaissut ensimmäistäkään levyä. Kotimaisista esiintyjistä Merimaa mainitsee täällä harvoin nähtävän Nightwishin ja Turun oman ylpeyden Michael Monroen, joka viettää Ruisrockissa 50-vuotisjuhliaan.
– Maailman arvostetuimpien rokkareiden joukkoon kuuluvan Monroen juhliin on tulossa myös yllättäviä vierailijoita, Merimaa vinkkaa.
|
Turku Energia nollaa Ruisrockin sähkönkäytön päästöt
Ruisrock ja Turku Energia ovat jo vuosia yhdessä huolehtineet siitä, että Ruissalossa juhlitaan ekologisesti tuulivoimalla.
Tänä vuonna päästöttömyys viedään askeleen pidemmälle, sillä kaikki Ruisrockin käyttämä sähkö on päästötöntä – myös paikan päällä tuotettu tapahtumasähkö.
Päästöttömyys toteutetaan siten, että Ruisrockin sähköverkosta ottama sähkö on uusiutuvaa Louna Tuuli -sähköä, minkä lisäksi Turku Energia kompensoi myös dieselgeneraattoreilla tuotetun festivaalisähkön päästöt hankkimalla sertifioituja päästövähenemiä.
Päästövähenemien avulla rahoitetaan uusiutuvan energian tuotantohankkeita ympäri maailman.
Paikan päällä tapahtuvan sähköntuotannon hiilijalanjäljen asiantuntijalaskenta ja tarvittavien päästövähenemien hankinta toteutetaan yhteistyössä Nordic Offset Oy:n kanssa.
Lue lisää hiilidioksidipäästöjen kompensoinnista www.nordicoffset.com
|
Teksti: Juuso Enala, Kuvat: Sini Pennanen
Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun
|








Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun


