Käkisalmelta sodan alta muuttanut Urpo Ylönen aloitti jääkiekkouransa Raumalla 1950-luvun alussa. Samassa pihapiirissä asui pari vuotta vanhempi Matti "Mölli" Keinonen, josta tuli kiemuroistaan tunnettu hyökkääjä. Onneksemme kentälle hinkunut Urpo suostui maaliin pihapiirin kilteimpänä poikana.

 

Nykyvanhemmat kokevat itsensä usein marttyyreiksi uhrautuessaan lastensa harrastusten vuoksi. Raskaan työpäivän päätteeksi pitää kuljettaa jälkikasvua hallille ja takaisin. Urpo Ylösen lapsuudessa sitoutuminen oli vielä vahvempaa:

 

– Pikkupoikana kaikki vapaa-aika meni korttelipeleissä. Kova hinku oli minullakin hyökkäyspäähän, mutta kun muita ei ilmoittautunut maalivahdiksi, suostuin kilttinä poikana tolppien väliin. Kun sitä menestystä alkoi tulla, vakiinnutin paikkani maalivahtina. Pääsin 13-vuotiaana B-junnuihin ja 14-vuotiaana pelasin jo miesten Suomi-sarjaa Heinolan Pallossa, kun isän työ oli vienyt perheemme uudelle paikkakunnalle. Joukkueelta sai hanskat ja säärisuojat. Äiti harsi kokoon rintapanssareita ja käsivarsisuojia milloin mistäkin aineksista.

 

Kultaiset vuodet pelaajana

Ylösen tinkimättömyys ja nöyrä asenne harjoitteluun nostivat hänet 1960- ja 70-luvuilla yhdeksi maailman parhaista jääkiekkomaalivahdeista. Hän pelasi 188 maajoukkueottelua, kävi kahdet olympialaiset ja peräti yhdeksät MM-kisat. Ylönen valittiin SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi kolme kertaa. Vuoden 1968 talviolympialaisissa Grenoblessa hänet valittiin toiseen tähdistöjoukkueeseen ja vuoden 1970 MM-kisoissa kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Ylöstä arvostetaan kansainvälisellä tasolla erittäin paljon. Vuonna 1997 hänet ikuistettiin ensimmäisenä suomalaisena jääkiekkoilijana IIHF:n kunniagalleriaan.

 

TuTossa pelannut Ylönen oli jo lopettelemassa uraansa vuonna 1975, kun joukkue putosi pääsarjatasolta ja lopetti hetkeksi toimintansa. Ylönen saatiin kuitenkin houkuteltua kahdeksan muun vanhan tutolaisen kanssa TPS:n organisaatioon ja ura jatkui menestyksekkäästi. SM-liigaksi muuttuneessa pääsarjassa TPS:n ja Ylösen alku oli upea. Ensimmäisen vuoden mestaruutta seurasivat hopea ja kaksi pronssia. Menestysvuosien jälkeen Upi oli taas lopettelemassa, mutta teki kuitenkin vielä muutaman vuoden ammattilaishypyn Saksan pääsarjaan. 

 

Pelaajasta kasvoi valmentaja

Jo aktiivivuosina Ylöselle oli selvää, että ura jatkuu myöhemmin valmentajana. Upi kokeili valmentamista Raimo Määttäsen kakkosmiehenä jo ennen Saksaan lähtöään kaudella 1979–1980, mutta totiset valmennustyöt alkoivat vasta Palloseurassa – ensin kakkosvalmentajana. Pian päätyöksi tuli maalivahtien valmentaminen.

 

Valmennusringissä oli pelaajia D-pojista ylöspäin. Juniorivalmennuksesta puhuminen saa vaatimattoman miehen ääneen juuri ja juuri tunnistettavaa terävyyttä:

 

– Nykyisessä junnukiekossa arvostetaan liikaa voittamisen kulttuuria. Alimmissa sarjoissa maaliin laitetaan usein pieni ja ketterä poika, vaikka tulevaisuuden kannalta peliaikaa tulisi antaa myös isommalle ja kankeammalle kaverille, sillä juuri heistä löytyvät usein aikuissarjojen huipputorjujat. Vasta B-junnuissa pystyy erottamaan todellisen lahjakkuuden. Se on herkkää ikää, jolloin urheilun kanssa kilpailevat ajankäytössä niin kaverit, tytöt, juhliminen kuin alkoholikin. Silloin nähdään, kenen motivaatio kestää ja kuka osaa jakaa harrastuksen vaatiman ajan muiden houkutusten kanssa oikein.

 

On selvää, että Ylönen tietää mistä puhuu. Vanhat pelikaverit aktiiviajoilta muistavat Upin hiljaisena miehenä, joka keskittyi otteluun yksilöurheilijan tavoin ja osasi sulkea ylimääräiset häiriötekijät pois. 

 

Hyvä materiaali

Minua "varoitettiin" jo ennen haastattelua, että Upi on sitten maailman vaatimattomin mies. Eikä turhaan. Upean pelaajauran tehnyt Ylönen on onnistunut loistavasti myös valmentajana, mutta kysyttäessä mies ei pidä itseään valmentajana ensinkään.

 

Katsotaanpas. Vuonna 1987 Ylönen oli yhdessä Hannu Jortikan kanssa valmentamassa suomalaisnuoria historialliseen ensimmäiseen MM-kultaan. Tämän lisäksi hänellä on sormensa pelissä monen maalivahdin kehityksessä maailman huipulle. Esimerkiksi NHL:ssä läpimurtonsa tehneet Markus Ketterer, Miikka Kiprusoff, Antero Niittymäki, Jani Hurme ja Alexander Salak nimeävät Upin kiistatta maailman parhaaksi maalivahtivalmentajaksi.

 

– Valmentaja? En ole edes juuri opiskellut valmennusta. Koen itseni lähinnä maalivahtien luottomieheksi. Ajan heidän etujaan ja tuon heidän toiveitaan tiettäväksi valmennusjohdolle. Turkulaislähtöisten maalivahtien menestyksessä on pitkälti ollut kyse hyvästä materiaalista ja poikien keskinäisestä kilpailusta. Kaikilla on ollut halu näyttää ja voittaa valmennuksen luottamus. Materiaali on niin hyvää, että joskus meillä tuntuu olevan positiivinen ongelma eli joissakin ikäluokissa on jopa "liikaa" lahjakkaita poikia.  

 

Turun henki

Talvikaudella Ylönen keskittyy pitkälti edustusjoukkueen maalivahteihin, mutta kesällä hänellä on yhä aikaa myös junioreille. Iästä riippumatta Upi korostaa henkisen valmennuksen tärkeyttä.

 

– Maalivahdin pelipaikka on joukkueen haastavin. Kahdesta hyvästä toinen istuu ottelun aina penkillä ja se syö pelaamaan hinkuvaa miestä. Tämä vaatii kovaa päätä. Tarjoamme tosin vähemmän peluutetulle maalivahdille aina enemmän mahdollisuuksia harjoitteluun ja sitä kautta tilaisuuden lunastaa paikka aloittavassa kokoonpanossa.

 

Ainutlaatuiseksi turkulaishegemonian tekee myös se, että NHL-kauden päätyttyä pojat tulevat kesänviettoon Turkuun ja treenaavat täällä yhdessä. Ja mikä parasta, myös junnut pääsevät hyötymään maailmantähtien kokemuksista.

 

– Kesätreeneissä kaikki puhaltavat yhteen hiileen. On upeaa nähdä, miten ammattilaiskaukalossa miljoonia takova maalivahti opastaa nuorta junnua.  

 

Luottomies

Ylösen mielestä on sattumaa, että suuri osa maailman parhaista maalivahdeista on käynyt hänen koulunsa. Hänen kokee tehtäväkseen vain parantaa pelaajan hyviä puolia ja karsia heikkouksia. Hän tunteekin suojattiensa hyvät ja huonot puolet.

 

Yhteistyö maalivahdin kanssa on hyvin kahdenkeskistä. Ylönen ja maalivahti käyvät kahdestaan läpi onnistumisia ja kehittämisalueita. Näissä keskusteluissa luottamuksen tulee olla molemminpuolista.

 

– En olisi voinut jatkaa tätä työtä näin pitkään jos olisin joskus menettänyt luottamuksen. Vaikka joku entisistä valmennettavistani pelaakin joskus vastustajan riveissä, en koskaan kerro omalle joukkueellemme hänen heikkouksiaan.

 

En tiedä, kuuluuko toimittajan tuputtaa haastattelun lopuksi omia mielipiteitään, mutta kaiken uhallakin haluan sanoa, että Urpo Ylönen on hieno mies.