Jouluvalojen ja huonon omantunnon välkettä

Ekotehokkuudesta ja kestävästä kehityksestä on puhuttu ja kohkattu vuosikausia. Ekologisen toiminnan motiivit ja draiverit ovat vielä aikatavalla hämärän peitossa. Meillä on valtava määrä tietoa, tutkimustuloksia, keskustelua ja ohjeita, mutta silti opiksi ei oteta siinä määrin, kuin maapallo vaatisi.

Miksi ihmiselle on niin vaikea toimia paremmin omassa ekoarjessaan?

Toiminnan ketjuhan olisi perin yksinkertainen: päätös – toimintatapojen muutoksen suunnittelu – tarvittavien välineiden hankkiminen tai olosuhteiden muokkaus – toiminta.

Päätöstä varten ei tarvita kymmeniä vuosia valmisteltua lupahakemusta tai poliittisten puolueiden lausuntoja. Niistä prosesseista me ihmiset olemme kovin kiinnostuneita, mutta miksi ei oma, yksinkertainen ja itsevaltainen päätös synny hetkessä?

Tässä täytyy olla kyse vaiheesta numero 1, eli päätösten tekemisestä.

Viisaat väittävät, että päätöksenteko on tunteen ja järjen dialogia. Toiset täydentävät teoriaa kertomalla, että päätöksenteon prosessi voi lähteä tunteesta, toiminnasta tai tiedosta. Tietoa meillä on, ja järki varmasti tarjoilee selkeätä viestiä. Missä se tunne sitten luuraa? Ehkä meitä vain laiskottaa.

Vai olisiko sittenkin kyse vielä paljon suuremmasta muutoksesta, jossa ihmisten pitäisi herätä ruususen unestaan. Onko elämäntyyli ajautunut liian kauaksi yhteydestä luontoon, jolloin ei vastuukaan tunnu olevan niin lähellä? Suurimmalle osalle ihmisistä ristiriidan näkeminen vaatisi riittävän hätkähdyttävän hetken tai huomion.

Aikuisiällä kaiken uuden oppiminen ja uuteen perehtyminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeata. Tehokkaimmin sanat muuttuvat teoiksi, kun lähiympäristö antaa esimerkkiä tai kun huonojen päätösten huomaa maksavan liikaa tai aiheuttavan arjessa ylimääräistä työtä.

Empiirinen, keittiöpsykologisesti kattava tutkimus on osoittanut, että asia voi alkaa kiinnostaa pieninkin askelin: kun lapset huomauttelevat aamulla kotona valojen päälle jättämisestä ja energiansäästölamppujen merkityksestä tai kun tuttava ylpeilee ryhtiliikkeen jälkeen "uusiutuneella" sähkölaskullaan.

Tehokasta on myös, kun törmää käsitteeseen eko-IT, ja tajuaa ekoajattelun olevan mahdollista myös tietokoneiden käytössä.

Kaikkein herättävin tilanne lienee kuitenkin, kun huomaa itse itsensä olevan aika nolo tapaus. Kun huomaa, ettei kaikkien omakotitalovuosien jälkeenkään puutarhaliikkeessä muista, mitä se kompostiin lisättävä aine oli. Tai kun lumen alta huhtikuussa paljastuvat lokakuussa asennetut – ja jossain vaiheessa pensaasta maahan pudonneet – jouluvalot. 

Keskustelu jälkipolven kanssa jatkuu illalla lajittelusta, ongelmajätteistä, sähkön kulkemisesta ja ydinvoimasta. Äidin katse hakeutuu ikkunasta näkyvään tummenevaan maisemaan. Lumet näyttävät kaikki jo sulaneen. Lumen altako tämä kaikki tietoisuus jouluvalojen kera paljastui?