Pääsulakkeen koko määrittää nyt sähkönsiirron perusmaksun
|
Siirtomaksu koostuu perusmaksusta ja energiamaksusta
Perusmaksulla katetaan Turku Energian jakeluverkon uusimiseen ja ylläpitämiseen, valvontaan, asiakaspalveluun sekä asiakastoimintoihin liittyviä kustannuksia. Pääsulakkeen koko vaikuttaa 1.6. lähtien perusmaksun suuruuteen.
Energiamaksu on sähkön käyttömäärästä riippuvainen maksu, jolla katetaan sähkön kulkeminen johtoja pitkin sähkön tuottajalta sähkön käyttöpaikkaan. Sillä katetaan muun muassa Fingridin kanta- ja alueverkkokustannukset, verkon häviöt sekä muut muuttuvat kulut. |
Sähkönsiirron perusmaksu määräytyy 1. kesäkuuta alkaen käyttöpaikan pääsulakkeen koon perusteella. Muutos koskee kaikkia pienjänniteasiakkaita paitsi tehomitattuja Tehosiirto PJ -tuotteen asiakkaita.
Aiemmin jokainen asiakas on maksanut samansuuruista perusmaksua riippumatta siitä, mikä on käyttöpaikan sulakkeen koko. Se on asettanut asiakkaat epätasa-arvoiseen asemaan, sillä mitä suurempi on sähkön tarve, sitä vahvempi verkko asiakasta varten on rakennettava.
Valtaosa Suomen suurista kaupungeista käyttääkin jo tätä tasapuolista hinnoittelumallia.
– Muutosta on suunniteltu Turku Energiassa jo aiemmin. Nyt kun lähes kaikille asiakkaille on vaihdettu etäluettavat mittarit, samalla on kartoitettu myös pääsulakkeiden koot. Kun sulakekoot ovat tiedossa, siirtyminen uuteen hinnoittelumalliin käy luontevasti, kertoo toimitusjohtaja Vesa Vaskikari Turku Energian Sähköverkot Oy:stä.
Oikeankokoinen pääsulaketuo säästöjä
|
Ennen hinnanmuutoksia Turku Energian siirtohinta on ollut selvästi Suomen edullisimpien joukossa – ja on sitä yhtä muutosten jälkeenkin! Voit vertailla siirtohintoja itse: |
– Jos kaikki maksavat saman perusmaksun, asiakkaillamme ei ole intressiä kiinnittää huomiota pääsulakkeen kokoon. Perusmaksu on sama, vaikka kapasiteetti kyseiseen talouteen olisi ylisuuri.
Jos taas talouden liian suuri pääsulake vaihdetaan pienempään, sillä on suora vaikutus paitsi sähkönsiirron perusmaksun suuruuteen, myös verkon rakentamisen investointeihin.
– Pienempi pääsulake vähentää sähkönjakeluverkon mitoitustarvetta. Tämän ansiosta myös sähkönjakeluverkon rakentamis- ja ylläpitokustannukset optimoituvat, joten sen puoleen asiakas kuin Turku Energiakaan eivät enää maksa turhasta.
Epäiletkö, että sinulla on liian suuri pääsulake?
Pääsulakkeen koko määräytyy jokaisen asiakkaan tarpeen mukaan. Jos haluat selvittää, onko oma pääsulakkeesi ylisuuri, ota yhteyttä sähköurakoitsijaan. Lue lisää s. 14. Pääsulakkeen koon määrittelee asiakas ja urakoitsija yhdessä, ja ilmoittavat muutostiedot Turku Energialle. Tietoa muutostöistä:
www.turkuenergia.fi/energiaopas.
|
Sähkönsiirron uudet hinnat 1.6. alkaen
Turku Energian sähkönsiirron hinta nousee 1.6.2012 keskimäärin noin 10 prosenttia asiakkaan siirtotuotteesta ja sähkönkäytöstä riippuen. Suurimmalla osalla asiakkaista hinnannousu on tätä matalampi. Muutokset perustuvat sähköverkon rakentamis- ja käyttökustannusten yleiseen nousuun sekä perusmaksurakenteen uudistamiseen aiempaa tasapuolisemmaksi eri asiakasryhmien kesken. Asiakkaille on lähetetty kirje sähkön siirtohinnoittelun muutoksista huhtikuun lopussa.
Esimerkkejä hintojen kokonaismuutoksesta (perusmaksu + energiamaksu) yleisimmissä asiakasryhmissä
• Kerrostaloasukkaan siirtomaksut nousevat noin 0,84 euroa kuukaudessa. (Käyttö 2 000 kWh/vuosi, pääsulake 1x10 A…3x25 A )
• Ei-sähkölämmitetyn rivitalohuoneiston siirtomaksut nousevat noin 1 euron kuukaudessa. (Käyttö 5 000 kWh/vuosi, pääsulake 1x10 A … 3x25 A )
• Sähkölämmittäjän (3x25A) siirtomaksut nousevat 0,60 euroa kuukaudessa. (Käyttö 18 000 kWh/vuosi, pääsulake 1x10 A… 3x25 A)
• Sähkölämmittäjän (3x35A) siirtomaksut nousevat 5,57 euroa kuukaudessa. (Käyttö18 000 kWh/vuosi, pääsulake 3x35 A) |
Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun
|








Tulosta artikkeli
Vinkkaa artikkelista kaverille
Lähetä artikkelista palautetta toimitukselle
Sivun alkuun


