Liityimme ensimmäisten joukossa jatkosopimukseen.

Energiatehokkuussopimuksilla eteenpäin

Energiatehokkuusasiat ovat nousseet tärkeäksi osaksi EU:n ilmasto- ja energiastrategiaa, jossa on määritelty yhteinen 20 % tavoite energiatehokkuuden lisäämiseksi vuoteen 2020 mennessä. Tärkeä osa tärkeiden tavoitteiden edistämiseksi ovat eri alojen tekemät vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset.

Liityimme mukaan uuteen jatkosopimukseen ensimmäisten joukossa

Turku Energia ja Turku Energia Sähköverkot Oy ovat olleet sitoutuneita Energiateollisuus ry:n kautta Elinkeinoelämän  energiatehokkuussopimukseen v. 2008–2016. Sitouduimme syksyllä 2016 myös uuteen jatkosopimukseen vuosille 2017-2025 ensimmäisten yritysten joukossa. Sitoudumme kehittämään asiakkailleen uusia innovatiivisia energiapalveluja ja energiatehokkuustoimia. Tavoitteenamme on säästää myös omasta energiankäytöstämme 6 % vuoteen 2025 mennessä. Säästöjä pyritään etsimään mm. omien kiinteistöjen kohdekatselmuksilla sekä verkostohäviöiden vähentämistoimilla. Sopimukseen kuuluvat myös vuosittaiset raportoinnit Motivalle tehdyistä energiatehokkuustoimista.

Energia-alan omalla ja toiminnalla ja asiakkaiden käytön tehostamisella säästetty valtavia määriä energiaa. Energiayhtiöiden energiatehokkuuspalvelujen on arvioitu saaneet aikaan yhteensä jopa yhden terawattitunnin energiansäästön asiakkaiden energiakäytössä. Sähkön ja kaukolämmön jakelun tehostamiseksi on tehty vuosittain energiayhtiöissä satoja tehostamistoimia.

Asiakkaiden energianeuvonnan tehostaminen ja kulutustietojen tarkentuminen etäluettavien mittareiden kautta on ollut tärkeä osa pitkäaikaista energiatehokkuustyötä. Turku Energia on viettänyt valtakunnallista energiansäästöviikkoa jo vuodesta 1997 alkaen erilaisin sidosryhmätilaisuuksin. Olemme tehneet myös pitkäaikaista hyvää yhteistyötä energianeuvonta-asioissa Valonian kanssa.