Haku:
Ajankohtaista
Etusivu > Ajankohtaista > Uutisarkisto 2012 > Sähkölaitteet suojaan ukkoselta
 

Sähkölaitteet suojaan ukkoselta

Sähkölaitteiden vaurioitumiseen johtaa yleisimmin sähkö- tai tietoliikenneverkon kautta saapuva ylijännite. Salama voi iskeä sähköjohtoon tai sen lähistölle ja ylijännite voi levitä verkkoa pitkin jopa useita kilometrejä. Siksi ukkoset voivat aiheuttaa sähkönjakeluun häiriöitä laajallakin alueella.

 

Paljon elektroniikkaa sisuksiinsa kätkevä nykytekniikka on myös aiempaa paljon herkempi ylijännitteitä kohtaan. Vaikka ukkostiheys ei ole oleellisesti kasvanut, ovat ukkosen aiheuttamat vauriot yleistyneet viime vuosina.  

Herkimmät sähkölaitteet irti pistorasiasta 

Vanha hyvä tapa irrottaa sähkölaite pistorasiasta on edelleen varmin suojautumistapa. Jännitepiikki ei vahingoita laitetta, jota ei ole kytketty sähköverkkoon. Tämä kuitenkin edellyttää, että ukkosen noustessa ollaan kotona. Tällaisia ovat mm. televisio, digiboksi, mediatallentimet, tietokoneet, modeemit ja muut viihdelaitteet. 

 

Kiinteästi sähköverkkoon asennettua sähkölaitetta ei tule irrottaa ukkosella. Esimerkiksi elektronista termostaattia ei ole tarkoitettu irrotettavaksi. Tällaisten laitteiden suojaus kannattaa toteuttaa ylijännitesuojilla, jotka ohjaavat ylijännitteet hallitusti maahan ja estävät näin laitteiden vahingoittumisen.

Kiinteän ylijännitesuojan asentaminen on ammattilaisten hommaa

Kiinteä suojaus edellyttää rakennuksen pääkeskukseen kiinteästi asennettavaa suojaa, jota voidaan tarvittaessa täydentää esimerkiksi pistorasiaan asennettavalla suojalla. Myös laitteiden omaan ylijännitekestoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Yksinomaan pistorasiaan asennettavat suojat eivät suojaa suuremmilta ylijännitteiltä.

 

Kiinteistön ylijännitesuojauksen kustannukset vaihtelevat suojauksen tehon mukaan muutamasta sadasta eurosta muutamaan tuhanteen euroon. Näitä saavat asentaa vain ammattilaiset.

Muista suojata myös itsesi!

Ukonilmalla kannattaa välttää sellaisia paikkoja, joihin salama todennäköisemmin iskee. Tällaisia ovat ympäristöä korkeammalla olevat paikat. Ukonilmalla ei kannata oleskella esimerkiksi lähellä puuta, erityisen aukealla alueella tai avoveden läheisyydessä. Yleensäkin ukonilman lähestyessä kannattaa hakeutua sisätiloihin.

 

Ukkostutka kertoo missä salamoi

Jokainen voi seurata ukkosrintamien liikkumista internetissä. Hyvä ukkostutka Varsinais-Suomesta löytyy mm. Salon Perttelin sääaseman palvelusta

http://www.nordicweather.net/ukkostutka.php?fi 

 


Turku Energiassa päivystetään

 

Turku Energian sähköverkkovalvomossa seurataan Ilmatieteenlaitoksen ukkostutkan ja sääpalveluiden avulla ukkos- ja myrskyrintamien liikkeitä ja tarvittaessa niiden aiheuttamiin häiriöihin varaudutaan lisäämällä teknisen henkilöstöstön varallaoloa. Näin salamaniskujen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen päästään mahdollisimman pian ja sähköt palautettua asiakkaille.    

 

 

 

Julkaistu 8.7.2012