Uudet reilut Louna-sähkösopimukset löydät täältä!Toistaiseksi voimassa olevien Louna Sesonki -sähkösopimusten hinta muuttuu jatkossa neljä kertaa vuodessa
Sähkön hinta laskee suurimmalla osalla asiakkaista kesäkuun alussa 3-10 prosenttia
Turku Energia uudistaa kesäkuun alussa jo toistakymmentä vuotta vanhoja sähkötuotteitaan aiempaa selkeämmiksi, yksinkertaisemmiksi ja kiinnostavammiksi Louna-etusopimuksiksi.
Samalla Turku Energia laskee 1.6.2012 toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten energiahintaa 3-10 prosentilla asiakasryhmästä riippuen.
Asiakaskohtainen alennusprosentti ilmenee asiakkaille lähetetystä kirjeestä. Määräaikaisissa sähkösopimuksissa sähkön hinta on sama koko sopimuskauden eikä niiden hinta muutu tässä yhteydessä. Uuden tuoteperheen ja etuasiakkuuden nimi on LounaLouna-perheen kehittämisen tavoitteena oli selkiyttää olemassa olevia, monimutkaiselta vaikuttavia sähkötuotteita, muuttaa niiden hinnoitteluperusteita ymmärrettävimmiksi ja tehdä niiden ostaminen helpoksi ja kiinnostavaksi.
Uuden Louna-tuoteperheen idea on tarjota sähkösopimuksia paketteina, joista kotitalous- ja yritysasiakkaat voivat aina valita itselleen sopivimman.
Turku Energian sähköasiakkaiden sähkösopimusten nimet muutetaan vastaaviksi Louna-sähkösopimuksiksi 1.6.2012 ilman, että asiakkaan täytyy itse tehdä mitään.
Asiakkaille, joiden sopimusehtoihin tai hinnoitteluun uudistus vaikuttaa, on lähetetty kirje huhtikuun lopussa. Muilla asiakkailla keskeiset sopimusehdot eivät muutu nimen muuttumisesta huolimatta. Tutustu Lounaan vaikka heti!Tutustu kotitalouksien uusiin Louna-sähkösopimuksiin
Yrityksille suunnatut Louna-sähkösopimukset
|
|

