Portsan sähkökaapit kaunistuvat kesän kunniaksi
 | | Merja Kilpinen ja Nanan Tassut (os. Puutarhakatu 42b) |
Turku Energia Sähköverkkojen sähkönjakokaappeihin toteutetaan jälleen tänä kesänä kaupunkikuvaa rikastavia ympäristötaideteoksia. Maalaushanke toteutetaan talkoovoimin tällä kertaa Portsan asukasyhdistyksen ja useiden taiteilijoiden kanssa kesä-heinäkuun aikana.
- Kokemuksemme aiemmista maalaushankkeista mm. Varissuolla, Linnankadun ympäristössä ja Läntisellä rantakadulla ovat olleet erinomaisia. Olemme havainneet, että taideteokset ovat vähentäneet kaappien töhrimistä. Lisäksi uniikkityyliin maalatut jakokaapit piristävät kaupunkikuvaa ja sopivat hyvin erityisesti Portsan kauniiseen puutalomiljööseen, kertoo maalaushankkeita jo usean vuoden ajan koordinoinut Turku Energian yhteiskuntavastuuasiantuntija Minna Niemelä.
Kesä-heinäkuun aikana keskitytään ensin Puutarhakadun varrella oleviin kaappeihin, ja myöhemmin hanke saattaa laajentua myös alueen muihin kaappeihin. Tämän vuoden hankkeessa taiteilijat ja maalattavat kaapit ovat seuraavat: Bryan Thompson (Heikkilänkatu 3), Maaret Murto (Arvinkatu 5) ja Merja Kilpinen (Puutarhakatu 42b) sekä Sunnuntaimaalareista Aki Jalava (Puutarhakatu 26) ja Tytti Salonen (Puutarhakatu 40).
Aiemmin Turku Energia on toteuttanut jakokaappien taidemaalaushankkeita Varissuolla suomalais-senengalilaisena yhteistyönä (2004) sekä Turun Ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelijoiden (2008) ja Pro Manilla –säätiön (2009) kanssa.
Jo maalattuihin jakokaappeihin voit tutustua täällä
Lisätietoja projektista saa seuraavilta henkilöiltä:
Turku Energia, yhteiskuntavastuuasiantuntija Minna Niemelä, 02 2628 428, etunimi.sukunimi@turkuenergia.fi
Julkaistu 2.7. klo 12:50, päivitetty 6.7.2010 klo 9:41
|